perjantai 11. lokakuuta 2019

Muutosehdotus Järvenperän, Vanhakartanon ja Hämeenkylän yhteyksien parantamiseksi

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjaston toinen luonnos julkaistiin muutama viikko sitten. Saaduissa palautteissa korostui yhteydet Pitkäjärven pohjoispuolelta Vihdintien varteen. Luonnoksessa esitettiin Järvenperän ja Vanhakartanon alueelle korvaavaksi yhteydeksi linjaa 566, joka kulkisi Vantaankosken asemalle arkisin puolen tunnin välein. Linjalta ei ollut luonnoksessa riittävän hyvää vaihtoyhteyttä runkolinjalle 300, joka taas tarjoaa yhteyksiä mm. Konalan alueelle. Palautteissa korostui myös vaihtoyhteyksien tärkeys ennemmin runkolinjalle 300 kuin Kehäradan junille.

Uusi linja 581

Palautteiden perusteella olemme miettineet muutoksia Järvenperän ja Vanhakartanon alueen yhteyksille Vihdintien varteen. Tässä vaiheessa tarkastelut ovat alustavia ja toivoisimmekin niihin kommentteja teiltä alueen asukkailta. Toiseen linjastoluonnokseen verrattuna olisi mahdollista yhdistää linjat 311 ja 566 yhdeksi uudeksi linjaksi 581. Linja voisi kulkea esim. reittiä Espoon keskus -  Järvenperä - Vanhakartano - Hämeenkylä - Pähkinärinne - Rajatorppa - Myyrmäki - Kaivoksela.

Mahdollinen uusi linja 581 ja vaihtoyhteydet runkolinjalle 300

Uusi linja tarjoaisi Järvenperän ja Vanhakartanon alueelta vaihtoyhteyden samalla pysäkillä runkolinjalle 300. Vaihdon voisi tehdä Pähkinärinteessä tai Koivuvaarassa. Vaikka uudella reitillä yhteys Vihdintien varteen olisi edelleen vaihdollinen, uusi reittiosuus on Koivuvaaraan nopeampi kuin nykyinen linja 321. Lisäksi on ajateltu, että toteutuessaan linjan 581 vuoroväliä tihennettäisiin ruuhka-aikaan 20 minuuttiin (toisessa luonnoksessa linjan 566 vuoroväli oli ruuhka-aikaan 30 minuuttia). Linja 581 parantaisi toteutuessaan yhteyksiä myös Espoon keskuksen suuntaan.

Uudella linjalla 581 olisi vaikutuksia myös Koskelon alueen työmatkayhteyksiin. Linjalle 581 olisi mahdollista tarjota vaihdollinen yhteys molemmilta säteittäisiltä runkolinjoilta 300 (Pähkinärinteessä) ja 400 (Vaskivuoren pysäkillä Kaivokselassa) sekä Kehäradan junalta Myyrmäessä.

Samassa yhteydessä Hämeenkylän yhteydet esim. runkolinjalle 300 paranisivat. Uutta linjaa 581 olisi mahdollista esittää liikennöitäväksi Pähkinärinteen kautta, jolloin molemmilta Hämeenkylää palvelevilta linjoilta 555 ja 581 on vaihtoyhteydet samalla pysäkillä runkolinjalle 300. Linjojen 555 ja 581 yhteinen vuoroväli ruuhka-aikaan olisi noin 10 minuuttia.

Linja 533

Linjan 533 päätepysäkin siirtäminen Vanhakartanosta Järvenperään sisältyi Länsimetron liityntäliikennesuunnitelmaan. Muutos toteutettiin samassa yhteydessä muiden Etelä-Espoon bussilinjojen muutosten yhteydessä tammikuussa 2018. Alueen yhteyksien parantamiseksi meillä on ollut ajatus siitä, että linjan 533 päätepysäkki siirrettäisiin tämän suunnitelman yhteydessä takaisin Vanhakartanoon. Linja mahdollistaisi alueelta nopean vaihdollisen junayhteyden Kauniaisten kautta Helsingin keskustaan korvaten näin ollen linjan 321 palvelua.

Linjan 533 reitin jatkaminen Järvenperästä Vanhakartanoon

Avaamme blogin kommentoinnin. Miltä esitetyt muutokset sinun mielestäsi kuulostavat?

Päivitys 11.10.2019, klo. 15:27 täsmennetty linjan 581 parantavan yhteyksiä myös Espoon keskuksen suuntaan.

135 kommenttia:

  1. Eikö Hsl halua saada autoilijoita joukkoliikenteen pariin kun kehä 3:selta? Viette kehä kolmoselta kaiken joukkoliikenteen? Suunnitelkaa kehä3:selle linja, joka menisi ihan päästä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ketä siellä Kehä III varressa sitten oikein asuu?

      Poista
    2. Aika moni asuu. Ja kannatan ehdottomasti Kehä III:n vastaavaa linjaa kuin 550 ykkösellä. Samainen linja voisi vaikka poiketa Vantaankosken/Vehkalan aseman kautta. Pääsisi junallakin tarvittaessa.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme sen huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  2. Haluamme suoranlinjan Järvenperästä Helsinkiin Mannerheimintien kautta..jossa monta tärkeää pysähdyspaikkaa...sairaalat,jäähalli ymym...nuoret harrastajat,vanhukset,työpaikkaliikennoitsijät tarvitsevat tämän linjan 321 ilman vaihtoja...jos toteutuu yksilöautoilu lisääntyköön ja hsl boikottiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  3. Hämeenkylän kannalta kuulostaa kohtuulliselta / ihan hyvältä mikäli runkolinja todella liikennöi noin 5 min välein. Siitä ei päästä mihinkään että suorat linjat 322 ja 321 ovat kuitenkin ne toivotuimmat (311 lisäksi).

    VastaaPoista
  4. Suora yhteys on varmasti paras vaihtoehto vaikka veisikin pidemmän aikaa. Nykyinen ehdotus ei ole täysin onneton, mikäli vaihtoaika linjojen välillä 581-300 on järkevä. Lähinnä mietityttää vuorotyöläisten liikkumismahdollisuudet. Esim jos aamun työt alkavat klo 7 kuinka uudet yhteydet korvaavat nykyisen hyvin ja laajasti kulkevan linjan? Olisiko mahdollista pidentää suorien yöbussien (jos ne siis toivottavasti edelleen muutosten myötä kulkevat) kulkua, jotta myöhäisen illan ja aikaisen aamun matkat voisi taittaa näillä suorilla linjoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Yölinjaston suunnittelu aloitetaan kun peruslinjaston suunnittelu on saatu valmiiksi, mutta on hyvin mahdollista että yöbusseilla voisi olla ainakin aikaisin aamulla muutamia lähtöjä.

      Poista
    2. Tuottehan myös yölinjaston luonnoksen ajoissa esille ja kommenoitavaksi kun sen aika koittaa? Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se että HSL huseeraa jotain ja sitten kerrotaan vain että näin tehdään — kuten vyöhykeuudistuksessa kävi. Tärkeää on kaikessa suunnittelussa kuunnella asiakkaita.

      Asukasvuorovaikutus rules!

      Poista
    3. Ehdottomasti myös yöliikenne kommentoitavaksi, asukasvuorovaikutus on AINOA tapa saada oikeasti linjastoista hyviä. Mitään muutoksia ei saisi tehdä ennen asukkaiden kuulemista!

      Poista
  5. Olispa kova homma, jos Järvenperästä pääsisi vaikka kehä III pitkin johonkin liityntäpaikkaan Helsingin suuntaan nopeasti, eikä kaikkia mutkia madellen. Kustannuksiltaan ja ajankäytöllisesti oma auto ajaa edelleen täysin ohi julkisen liikenteen. Kertareissu Järvenperän C-vyöhykkeltä Helsingin keskustaan yli tunti suuntaansa ja liput 2x4.60€. Ja onhan kyllä surkeaa, että voisi vaikka mennä samalla vyöhykkeellä sijaitsevaan Jumboon julkisilla suoraan Kehä III pitkin, mutta ei ole mitään linjaa vaan pitää kiertää ja vaihtaa ja päästä perille n. 1,5h matkanteon jälkeen. Autolla n.20min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjastoluonnoksen esimmäisissä versioissa oli tosiaan tällainen nopeampi yhteys Kehä III:n tasolla Vantaankoskelle, mutta Järvenperästä tulleiden palautteiden perusteella tässä nyt esitettäisiin linjan viemistä Pähkinärinteeseen jossa vaihtoyhteydet linjalle 300 onnistuisivat.

      Poista
  6. 533 muutos lienee aika pieni ja edullinen, eli siinä mielessä se kannattaa tehdä koska se parantaisi poikittaisyhteyksiä täältä Haapaniemestä. Lähtökohtaisesti ”nopea liityntäyhteys” ei tuolla kyllä toteudu. Juna Kauniaisista on lähes 20min hitaampi kuin Leppävaarasta, joten kokonaisaika ei juurikaan paranisi. Muista syistä kuitenkin 533:n muutos on kannatettava.

    581 ei mielestäni tuo mitään lisäarvoa. Se ei myöskään korvaa 321:n palvelua. En näe itseäni vaihtamassa bussista bussiin missään skenaariossa.

    Linnuntietä lyhin matka nopeaan junayhteyteen on Leppävaarassa (6km). Ongelma on kuitenkin hidas tiestö, pääsen käytännössä nopeammin Kehä 3:sta pitkin Jumboon vaikka kilometrejä on kaksin verroin. Ainut tapa siis korvata 321 liikennettä olisi kehittää yhteyksiä Leppävaaraan. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman infrainvestointeja, eli merkittävää tiestön parantamista ja Pitkäjärven ylittävää siltaa.

    Näitä mainittuja muutoksia on suunniteltu Pohjois-Espoon uuteen kaavaan, mutta sen toteutuminen on hidasta. Ennen näitä uudistuksia ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia lopettaa 321:n liikennöintiä mikäli tavoite on parantaa tai tarjota edes vastaava palvelutaso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme sen huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  7. Miksi keksiä pussillunen huonoja uusia ratkaisuja kun pyörä on jo kerran keksitty. Antakaa 321:sen olla ja pysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  8. Miten tämä palvelee Lippajärven, lähderannan, linnaisten asukkaita?
    Miksi suora 321 pitäisi poistaa?
    Ihmiset eivät halua vaihdollisia yhteyksiä enää yhtään enempää. Uskokaa jo!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Lippajärven, Lähderannan ja Linnaisten alueilta olisi tässä esityksessä oma poikittainen runkolinja 530 jolla voisi vaihtaa samalla pysäkillä Koivuvaarankujalla runkolinjalle 300. Molemmat linjat liikennöivät tiheällä vuorovälillä jolloin vaihtoyhteydestä saataisiin sujuva.

      Poista
    2. Laitatte ihmiset suomen ilmastossa ja pimeydessä vaihtamaan bussia.
      Menkää itse seisomaan talvipakkasessa tai kaatosateessa pysäkille!
      Te ette kuuntele matkustajia yhtään!

      Poista
    3. Ainoa hyvä ratkaisu olisi linjan 321 säilyttäminen ja vuorovälien tihentäminen. Henk. koht. olen jo ruvennut vertailemaan autokoulujen hintoja, loppuu joukkoliikenteen käyttö sillä sekunnilla kun 321 lakkautetaan.

      Poista
    4. Se ei HSL:ää kiinnosta. Edes 150 matkustajan lopettaminen ei tunnu missään. Näin se vaan menee...

      Poista
  9. Linja 533 pitää jatkaa vielä Vanhakartanosta Perusmäkeen tai Kalajärvelle Niipperin kautta, jotta myös Pohjoisemmasta Espoosta saadaan kaivattu yhteys Matinkylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, 533 tulee jatkaa Perusmäkeen Vanhakartanosta! On ollut jo reilun vuoden avoinna kannatettu kuntalaisaloite, jossa vaaditaan suoraa linjaa Niipperistä Matinkylään. Tämä olisi kätevää toteuttaa linjalla 533.

      Poista
  10. Erilliset 581 ja 566 kuulostavat hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tässä esityksessä linja 581 korvaisi siis linjan 566.

      Poista
  11. Nyt Juvankartanon joukkoliikennetarjonta alkaa näyttää hyvältä, huomattavasti paremmalta kuin ensimmäisessä suunnitelmassa! Jos Juvankartano saa siis linjat 566, 581, 583 ja 584 Kehäradalle, on liityntäliikenne tarpeeksi hyvää korvatakseen suorat linjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei saa, kannattaisi lukea vähän paremmin.

      Poista
    2. Hei, tässä esityksessä linja 581 korvaisi siis aikaisemmin esitetyn linjan 566.

      Poista
  12. Mä käsitin että 566 ei enää olisi jos linja 581 tulisi.
    Tuolla lukee "yhdistää linjat 566 ja 311 yhdeksi linjaksi 581."
    Toisin kuin kahdessa ylläolevassa kommentissa taas esitetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ilmeisesti 2 vaihtoehtoa, joko ne erillään, tai yhdistää. Näin ymmärsin. Ensimmäinen kuulostaa omaan korvaan paremmalta.

      Poista
    2. Kannattaisi lukea ehdotus, ennen kuin jättää siihen palautetta. Tässä on kuitenkin kyse ihmisten liikkumisesta. Tässä ehdotuksessa nimenomaan ehdotetaan 311:n ja 566:n korvaamista uudella linjalla.

      Poista
  13. Matka Espoon Keskukseen on julkisilla aivan liian hidas ja kiertelevä. Nykyinen Kehä III kulkeva 566 on erinomainen linja, joka on tosin jo puoliksi pilattu, kun se on purettu linjoiksi 566 ja 566V. Kohtuutonta madella ja kierrellä ympäri Espoota samalla kun vieressä on Kehä III jota pääsisi nopeasti. Ehdottomasti 566 täytyy säilyttää suorana Kehälinjana ja 566V korvata tiheällä linjalla 581!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Linja 582 tarjoaa nykyisellään yhteyden Niipperistä Espoon keskukseen. Koska alue on joukkoliikenteen näkökulmasta harvaa pientaloaluetta, on reitti haluttu linjata niin että se palvee matkallaan myös muita asuinalueita jotta liikennöinnistä saadaan kannattavaa.

      Poista
  14. Espoo on HSL:n jäsenkuntana antanut lausunnon HSL:lle, siinä sanotaan:

    "Laaksolahti–Lähderanta–Järvenperä -alueen suora yhteys pitää varmistaa
    vähintään nykyisen linjan 321 palvelutasoa vastaavasti sekä turvata suora
    yhteys Niipperi-Kalajärvi-alueelta palvelutason heikentämättä. "

    Espoo ei siis suostu siihen, että palvelutasoa heikennetään. Ette ole kyenneet esittämään yhtään vastaavaa palvelutasoa ylläpitävää ratkaisua 321:lle.

    Kirjoitatte edellisessä UKK-postauksessa seuraavaa:

    "HSL:n linjastosuunnittelua ohjaa strategisella tasolla jäsenkuntien yhdessä hyväksymä runkolinjastrategia, jossa panostetaan verkostomaiseen linjastorakenteeseen ja solmupisteisiin, joiden kautta liikkumismahdollisuudet laajenevat. "

    Runkolinjastrategian tarkoitus ei ollut ikinä heikentää palvelua kuten teette nyt mm. Järvenperässä jatkuvalla syötöllä. Runkolinjastrategia toimii alueilla, missä on nopeita yhteyksiä ja paljon asukkaita. Tämä ei siis päde Järvenperä-Vanhakartano alueeseen.

    Kaikkien jäsenkuntien tavoite ja toive oli parantaa liikkumista ja toimia tätä kautta yhteisten ilmastotavoitteiden eteen. Tämän takia teidän pitäisi pyrkiä ei vain ylläpitämään, vaan myös parantamaan alueen liikenneyhteyksiä. Tavoite ja mittari työnne onnistumiselle täytyy olla automäärän väheneminen alueella.

    Ennen kuin ehdotatte taas jotain, niin miettikää oikeasti vähentääkö ratkaisunne autoilua? Myykö joku nyt tämän muutoksen ansiosta autonsa, tai edes toisen autonsa? Hyvin todennäköisesti ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Linjastosuunnitelmaa on tehty yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa asiantuntijoiden toimesta. Linjastosuunnitelma itsessään ei ole vielä ollut poliittisessa päätöksenteossa tai lausunnoilla.

      Poista
  15. Nykyinen suora yhteys 321 tulee säilyttää ja myöskin kehittää Leppävaaraan junalle meneviä yhteyksiä, siten ettei vaihtovälit olisi kohtuuttoman pitkiä. Haluaisin vähentää yksityisautoilua jatkossakin, mutta näillä suunnitelmilla se ei ole mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  16. Järvenperäläinen14. lokakuuta 2019 klo 12.29

    Linjan 533 päätepysäkin siirtäminen takaisin Vanhakartanoon olisi ehdottomasti hyvä parannus. Linja 581 olisi parempi kuin ei mitään, mutta linjan 321 säilyttäminen olisi kuitenkin paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
  17. Eihän näissä teidän runkolinjoissa ole mitään järkeä. Esimerkiksi 200 perustettiin välille Espoon Keskus - Eliel, eli tasan samalle välille mitä kulkee jo juna!

    Pitäkää se 321 ja nostakaa se sitten vaikka runkolinjaksi, siinä on paljon enemmän järkeä kun ei täältä Järvenperästä mene junaa tai mitään muutakaan laitetta kohta keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, 321 pitäisi olla runkolinja. Kaikki muut runkolinjat kulkevat joko liian lännessä tai liian idässä.

      321:n lopettaminen on mahdotonta.

      Poista
    2. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  18. Linja 581 saisi jatkaa vielä Kaivokselasta Kannelmäkeen. Sitten olisi hyvä linja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti Kannelmäkeen jatko!

      Poista
    2. Hei, miksi linja pitäisi jatkaa Kannelmäkeen? Mitä lisäarvoa näkisit tämän tuovan matkustamiseesi?

      Poista
  19. Nyt alkaa näyttää oikeasti hyvältä. 581 voisi kyllä jatkaa vielä vaikka edellisen kommentoijan mainitsemaan Kannelmäkeen. Ja nyt kun on jo 582, joko 581 tai 582 voisi kulkea Espoon Keskuksen sijaan Jorviin.
    Jos nämä muutokset toteutettaisiin, olisi Pohjois-Espoon joukkoliikenne erittäin kattava ja poikittaisliikennekin alkaisi jo näyttää aika hyvältä.
    Näin siis Pohjois-Espoosta pääsisi Jorviin, Kannelmäkeen, Kehäradalle, Espoon Keskukseen, Leppävaaraan ja Aviapolikselle. Looking good!

    VastaaPoista
  20. 581 reitti näyttää todella hyvältä, kun vaihto linjalle 300 tapahtuu vasta Vantaan sightseeing osan jälkeen! Haiskahtaa nopea yhteys Helsinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopea se ei kuitenkaan ole. Kannattaa katsoa lukuja joita HSL ei jostain syystä anna. Varmaan siksi, koska sinua on helpompi huijata näin. Luvut löytyvät kyllä kun kaivat niitä kartoista.

      Kyseessä on merkittävästi hitaampi ehdotus kuin 321, puhutaan pahimmillaan 1,5h matka-ajoista keskustaan.

      Poista
    2. Höpöhöpö. Katso itse karttaa ja vertaa nykyisiin yhteyksiin, vastaavilla alueilla. Ei suoraan Vihdintietä voi jatkossa mennä yli tuntia jos nykyään menee samalla välillä 25 min!! Kyseessä kuitenkin sama tie. Lisäksi runkolinjojen liikennevaloetuuksia ja pysäkkiharvennuksia yleensä tehdään.

      Poista
    3. Hei, kiitos kommenteista! Remix-palvelussa sarakkeen "runtime" tietoja ei kannata tulkita matkaan kuluvana aikana, tämä on palvelun laskennallinen linjan kierrosaika, eli kahdensuuntaiseen matkaan kuluva aika.

      Poista
  21. Nyt alkaa ensimmäistä kertaa näyttämään suunnitelma hyvältä! 581 vaihto runkolinjaan 300 vasta Myyrmäen jälkeen on erinomainen idea, näin saadaan mahdollisimman suora yhteys Helsinkiin Pohjoisesta Espoosta!! Jos vaan linjan 300 bussipysäkeitä Vihdintiellä karsitaan ja liikennevaloetuudet katsotaan kuntoon, niin tämähän voisi toimia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Mukava että esitetyt muutosehdotukset miellyttävät.

      Poista
  22. 566 olisi hyvä säilyttää suorana Kehälinjana Espoon Keskuksen ja Martinlaakson välillä; edes ruuhka-aikaan. Näin saataisiin nopea ja sujuva yhteys Espoon Keskuksen ja Länsi-Vantaan välillä. 566 saisi siis jatkaa ruuhkassa ennallaan ja 566V poistaa, sillä se on huono kiertelevä linja.

    Linja 581 voisi kulkea välillä Jorvi - Järvenperä - Vanhakartano - Hämeenkylä - Pähkinärinne - Rajatorppa - Myyrmäki - Kannelmäki/Kuninkaantammi. Näin saataisiin hyvä poikittaislinja, jonka reitti olisi kattava ja fiksu.

    Toivoisin siis 566 ja 581 erillisinä linjoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, 100% samaa mieltä kanssasi Anonyymi. 566 pitää olla jatkossakin suora ja nopea linja ja umpisurkea 566V heittää romukoppaan. Myös ajatuksesi linjasta 581 näyttää mielestäni fiksulta ja reitti tosiaan kovinkin kattavalta.

      Poista
    2. Hei! Kiitos kommenteista! Otamme ne huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  23. erityinen kiitos teille hsl hienosti suunnitellusta vaihdosta 581 ja 300 välillä. ei turhaa vantaan kiertelyä kun vaihto tapahtuu vasta myyrmäen jälkeen. jos vain vaihdot suunnitellaan hyvin niin alan jopa vähitellen hyväksyä suorien linjojen lakkautuksen, toki edellyttäen että vuorovälit ovat tarpeeksi tiheät läpi päivän, runkolinja 300 on aidosti nopea ja sujuva sekä vaihdot toimivat. Vielä pientä viilausta ja kokonainen viimeistelty luonnos esille niin hyvä siitä tulee. kiitos kunnon panostuksesta tälle suunnitelmalle, kokoajan luonnos luonnokselta näyttää paremmalta - ensimmäinen luonnos oli todella huono ja nyt jo näyttää aika hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, mukava että esitetyt muutokset miellyttävät!

      Poista
  24. Mies vuosimallia -7814. lokakuuta 2019 klo 22.29

    Aika samoilla linjoilla olen edellisten kommentoijien kanssa ei juurikaan lisättävää......

    VastaaPoista
  25. Tämä 581-300 ajatus on koko suunnitelman pelastaja! THANK YOU HSL!!! Juvankartanosta pääsee lähes suorinta tietä Helsinkiin kun vaihto tapahtuu silloin kun 300 reitistä jäljellä vain suora osuus! Upeaa toimintaa Höseli!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, mukava että esitetyt muutokset miellyttävät!

      Poista
  26. Tämä 581 olisi kyllä paras(ainoa) uudistus josta saattaisi olla paljonkin hyötyä, jos joskus olisi tilanne että tarvitseisi päästä bussilla töihin. Kahden kilometrin päästä suoralla yhteydellä työpaikan ovelle.....

    VastaaPoista
  27. 581 saisi kyllä tosiaan jatkaa pidemmälle vaikkapa Kannelmäkeen. Muuten linja vaikuttaa hyvin toimivalta ja hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vaikkapa Kuninkaantammeen

      Poista
    2. Hei! Mitä lisäarvoa linjan jatkaminen Kannelmäkeen sinun matkustamiseesi toisi?

      Poista
  28. Väsynyt matkustaja15. lokakuuta 2019 klo 1.30

    Mielestäni olisi hyvä, että 581 jatkaa Kaivokselasta Hämeenlinnanväylää Kannelmäkeen. Näin reitti olisi erittäin kattava ja poikittaisliikenne paranisi. Lisäksi myös Hämeenlinnaväylältä saataisiin kätevä ja nopea linja Kannelmäkeen Kaareen ja kehäradalle, olisi varmasti käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen tämän oikeasti toimivana ja mainiona ideana. Poikittaisliikennettä tulisi kehittää ja tämä olisi mainio paikka sitä tarkastella. Tulevan 581 reitti voisi olla:
      Jorvi - Järvenperä - Vanhakartano - Myyrmäki - Kaivoksela - Kannelmäki

      Pitää huolehtia, ettei 581 kiertele liian pienillä teillä vaan olisi sujuva poikittain kulkeva linja. Ehdottoman hyvältä näyttäisi tuo 581 ja 300 linjojen vaihtopaikka!

      Poista
    2. 581 voisi myös lähteä Espoon Keskuksesta mutta kulkea Jorvin kautta.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommenteista! Linjan 581 jatkaminen Kannelmäkeen jättäisi ainakin Kaivokselan ilman palvelua, eli tälle alueelle pitäisi kehittää vaihtoehtoinen ratkaisu. Kannelmäki on suhteellisen hyvin saavutettavissa junalla, tai Kaaren osalta Hämeenlinnanväylän pysäkeiltä runkolinjalla 400.

      Poista
  29. Toivon, että vaihtopysäkeistä tehdään tilavia ja valoisia, jotta kaikki mahtuvat sateessakin suojaan ja että myös naisilla ja nuorilla on turvallinen olo myös pimeällä. HSL suunnittelee linjoja, mutta myös turvallisuus on tärkeä osa suunnittelua, kun vaihdollisia yhteyksiä halutaan. Myös vanhusten, lasten ja vammaisten pitää pystyä turvallisesti ja sujuvasti vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Vaihtopysäkit pyritään parantamaan ainakin keskeisimpien paikkojen osalta.

      Poista
  30. Huolehdittehan sitten, että linjat 300 ja 400 ovat sujuvia; pysäkeitä ei ole liikaa vaan niitä on karsittu ja liikennevaloetuudet ovat kunnossa. Jatkuva pysähtely ja/tai liikennevaloissa seisominen vievät pohjan koko suunnitelmalta ja runkolinjaperiaatteelta. Ainakin Vihdintiellä 1/3 pysäkeistä voisi jopa ottaa pois linjan 300 käytöstä (345 voi pysähtyä kaikilla) ja liikennevaloille tehdä etuudet sekä bussikaistoja. Runkolinjojen, joita kaikki ”kaukaa” tulevat käyttävät, TÄYTYY olla sujuvia ja nopeita. 581 vaihto tuossa lähes Vihdintiellä on hyvä, sillä ei tarvitse kierrellä turhaan Vantalla, voitaisiinko tätä hyödyntää myös muissa vaihdoissa, kuten linjoilta 583 ja 584 vaihdettaessa runkolinjoihin 300 ja 400? Näin ei tarvitsisi kärsiä samasta kuin nyt linjojen 435 ja 436 kanssa, jotka kiertelevät Vantaan pikkuteitä ja aikaa kuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tarkennus—
      Jos kerran sekä Vihdintielle, että Hämeenlinnanväylälle jätetään tässä suunnitelmassa yksi linja runkolinjojen lisäksi (345 ja 431) voivat ne pysähtyä kaikilla pysäkeillä. Sen sijaan runkolinjojen pysäkeitä täytyy karsia sujuvan yhteyden varmistamiseksi.

      Poista
    2. Juuri näin Aki!!
      Näiden runkolinjojen täytyy olla nopeita. Lisäksi vaihdon täytyy tapahtua kaikilla liityntälinjoilla samallailla kuin nyt suunnitellun linjan 581 kanssa koska emme halua kierrellä Vantaata vaan mennä suoraan isoja teitä!!!

      Poista
    3. Pohjois-Espoon joukkoliikenne15. lokakuuta 2019 klo 17.26

      Kyllä, näinhän se on Maria ja Aki.

      Tämä koko suunnitelma perustuu runkolinjoihin (kuten koko HSL:n uusi Strategiakin), joten koko suunnitelman tärkein osa on se, että runkolinjoista saadaan sujuvia, nopeita ja toimivia. Se on myös ehkä haastavin asia ratkaistavaksi tässä suunnitelmassa.

      Liikennevaloissa ei saisi kulua aikaa, pysäkeille ei saisi pysähtyä liian tiuhaan, vuorovälien pitäisi pysyä tasaisina (ei montaa samaa bussia peräkkäin), vaihtojen toimia ja ylipäätään koko linjojen olla sujuvia.

      Kun nämä asiat ovat kunnossa, on puolet suunnitelmasta jo onnistunut hyvin ja joukkoliikenne toimivaa. Sen lisäksi liityntälinjojen tulisi olla lyhyitä ja nopeita yhteyksiä, joilla syötetään isoja ihmismassoja runkolinjoille ja raiteille tiuhaan tahtiin.

      Suunnittelijoilla on siis varmasti kova työ ratkoa kaikki nämä ongelmat, joten toivon että tähän suunnitelmaan nähdään vaivaa ja suunnitelmaa ”hyväksytetään” sopivin väliajoin asukkailla. Toivon myös, että tämän suunnitelman kommentit luetaan huolella ja täällä esitetyt pointit otetaan tarkkaan huomioon suunnittelutyössä.

      Poista
  31. Jos Vanhakartanosta pääsisi suoraan Vantaankosken asemalle, se olisi todellinen vaihtoehto oman auton käytölle. Raideliikenne on ylivoimainen mukavuudessaan bussiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri mieltä raideliikenteen mukavuudesta. Rauhatonta menoa. Paljon häiriötä kun kaikki kansat ja lapset huutavat junassa. Lisäksi ruuhka-aikaan istumapaikan saaminen erittäin epätodennäköistä.

      Poista
    2. Raideliikenteen mukavuuden puuttesta olen osin samaa mieltä, ihan liian usein siellä on kaikenlaista mölyävää aineidenkäyttäjää tai muuta epämääräistä sakkia. Ei niinkään aamulla, kun sitä väkeaä ei kiinnosta herätä aikaisin, mutta töistä palatessa kyllä, valitettavasti.

      Mutta istumapaikan saaminen ei ole junasta ruuhka-aikaan yhtään minkäänlainen ongelma kehäradalla. Toki, jos on pakko ängätä siihen ihan junan Helsingin pään puoleiseen vaunuun, sieltä ei aina saa, mutta junan toisessa päässä on ihan aina tilaa.

      Poista
  32. Ei jatkoon tämä, 566 oli parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 566 on hyvä linja, JOS se kulkee suoraan Kehä III. Nämä Espoon sightseeing ajelut on nähty jo linjan 582 ja 566V reiteissä, EI TOIMI!
      Mutta tällä linjalla 581 voitaisiin saada laajempi liikennöintialue, jos se menisi Jorvin kautta tai Jorviin sekä mahdollisesti Kannelmäkeen, jota täällä on ehdotettu.

      Lisäksi tuo 581-300 vaihto näyttää erittäin toimivalta ja suoralta. Jos vaihto ei tapahdu tuossa, päästään linjalla 300 kiertelemään ympäri vantaata. Tämä linja näyttää mielestäni erittäin hyvältä.

      Poista
    2. Hei! Kiitos kommenteista, otamme nämä huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  33. Hämeenkylästä tulee säilyttää suora linja Helsinkiin. 345 ei sijainniltaan ja ruuhkiltaan palvele koko Hämeenkylää eikä myöskään vaihtoyhteys Pähkinärinteestä. Miksi Hämeenkyläläisten tulisi odotella vaihtoyhteyttä Pähkinärinteessä; esim. vanhuksille ja lapsiperheille bussiin meno, pois, seuraavan odottaminen ja taas kyytiin meno on yllättävän aikaan vievää sekä turhan hankalaa. Nyt jo Pähkinärinteen pysäkit ovat useimmiten tupaten täynnä, joten mihin lisääntyvä ihmismäärä olisi tarkoitus mennä odottamaan.
    Julkisen liikenteenhän tulisi palvella kaikkia. Nyt enemmän ja enemmän keskitytään taas tiettyihin alueisiin ja koetetaan tietyt alueet unohtaa kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenkylässä on nyt busseilla erittäin suuri ylitarjonta. Monta suoraa bussia Helsinkiin ja todella monta liityntälinjaa. Tämän suunnitelman tiheät liityntälinjat ja suora linja 345 riittävät Hämeenkylälle erinomaisesti.

      Poista
  34. Voitaisiinko linjan 535 palauttamista nyt harkita? Sen reittinä oli Espoon Keskus - Lentoasema.

    VastaaPoista
  35. Teettehän myös yölinjastosta luonnoksia ja otatte kommentteja vastaan asukkailta kun sen aika tulee?
    Arvostan todella että suunnittelutyötä tehdään yhdessä asukkaiden, eli joukkoliikenteen todellisten käyttäjien kanssa, sillä suunnitelmien toimivuutta käytännössä voi suunnittelijan olla vaikeaa nähdä paperilla. Toivottavasti myös aidosti otatte saamanne palautteen, ehdotukset ja toiveet huomioon suunnittelutyössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Yölinjaston osalta blogiin on valmisteltu oma asiaa käsittelevä päivitys.

      Poista
  36. Linja 581 on hyvä. Itse kuitenkin olen monen muun kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että jatko Kannelmäkeen olisi vakavasti harkittava ajatus. Kaivokselasta jatko Kannelmäkeen ei olisi kovin suuri investointi ja se laajentaisi matkustusmahdollisuuksia sekä Espoossa, Vantaalla ja Helsingissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin nyt helsinkiläisenä, mutta pidän ajatuksesta, että 581 kulkisi Hämeenlinnanväylän kautta Kannelmäkeen. Itse käytän Kappatien bussipysäkkiä ja tuolle linjalle olisi todellakin tarvetta. Joten näin helsinkiläisen kannalta kannatan tuota! Tuo olisi ainoa hyvä muutos, sillä runkolinja 400 on heikennys seutulinjoihin.

      Poista
  37. Kaikista tärkeintä on se, että runkolinjat ja liityntälinjat ovat mahdollisimman suoria ja nopeita, vaihto tapahtuu samalta pysäkiltä ja vaihtoaika lyhyt sekä että vuorovälit liityntälinjoilla ja runkolinjoilla on mahdollisimman lyhyet läpi päivän ja myös viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  38. Millon HSL julkaisee seuraavan luonnoksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Seuraava luonnos julkaistaan blogissa ihan lähiaikoina!

      Poista
  39. Voitteko sanoa jonkinlaista matka-aikaa Järvenperä 581-300 kombinaatiolla keskustaan? Olen hieman epäileväinen tämän suhteen.

    Olisiko mahdollista aikatauluttaa 300 niin, että se periaatteessa odottaisi noilla vaihtopysäkeillä aina 581:stä, eli ns. "vaihto läpsystä". 300 ei siis lähtisi ennen kuin 581 on tullut?

    En kuitenkaan silti usko, että tämä tarjoaa parempaa tai edes vastaavaa palvelutasoa kuin 321:llä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjan 321 reitti on niin hidas ja kertelevä, että se on helppo voittaa monellakin eri linjavaihtoehdolla.

      Poista
    2. Tämähän ei pidä paikkaansa. Otetaan esimerkki:

      Nyt klo. 16:48 reittiopas ehdottaa Kisahallille ensisijaisesti 321:stä, matka-aika 46 min iltapäiväruuhkassa. Mielestäni ihan ok täältä metsästä, ei sinne juuri autolla sen nopeammin ajaisi.

      Otetaan vertailun vuoksi vaihtoehto, missä lähdetään Leppävaaraan bussilla, sieltä junalla ja loppumatka bussilla/ratikalla. Reittiopas ei edes suostu laskemaan tälläistä reittiä, joten koostetaan osista:

      Tässä vaihtoehdossa pelkästään bussi leppävaaraan 236V vie jo 25 minuuttia, siihen päälle tulee matka (leppävaara -> kisahalli) junalla ja bussilla yht. 29min. Yhteensä koko matka kulkuvälineissä veisi 54 minuuttia. Tässä joutuu tekemään vielä kaksi vaihtoa joiden vaihtoaikaa ei tähän ole laskettu. Todellisuudessa jälkimmäinen veisi reilusti yli tunnin, kun junaa joutuisi odottelemaan jne.

      Eli puhut ihan höpöhöpöä, on totta että 321 on hidas autoon verrattuna, mutta toisaalta täältä ei vain nopeampia yhteyksiä ole mahdollista saada kaupunkisuunnittelun takia.

      Poista
    3. P*skat. Vanhakartanosta pääsee autolla Helsinkiin reippaasti yli puolet nopeammin kuin linjalla 321, joka pelkästään maantieteellisesti kiertelee kohtuuttoman paljon Espoota. Et ole ikinä tainnut autolla ajaa Helsinkiin sieltä ”metsästä”. Voin vannoa, että tuo 581-300 yhteys olisi nopeampi kuin 321 vaihtoajastq huolimatta.

      Poista
    4. Onko tämä joku "musta tuntuu" arvio, vai onko sinulla lukuja esittää?

      Jos katsotaan 300:n kokonaismatka-aikaa, niin HSL:n arvio reittiluonnoksessa on 113,1min koko reitille 14-17 välillä. Reitistä on vielä aika iso osa jäljellä, kun vaihto 581:stä tehdään.

      Ei unohdeta sitä, että myös ehdotettu 581 kiertäisi Espoon sightseeing reittejä, matka-aika 15-20min vaihtopysäkille.

      Pahimmillaan tasajakauman perusteella 300:n odotusaika on 8min, illalla jopa 15min. Eikä unohdeta myöskään sitä, että tällä pitäisi tulla myös takaisinpäin eli 581:sen odottaminen voi kestää vielä kauemmin!

      En ymmärrä millä ihmeen logiikalla tätä voidaan ikinä pitää 321:n korvaajana.

      Poista
    5. Linja 300 menee 581 vaihtopysäkin jälkeen suorinta tietä Helsinkiin, eli matka-ajaksi jää noin 25-30 min. Lisäksi jos vaihdot suunnitellaan hyvin, vaihdoissa ei mene hukka-aikaa. 581 ei myöskään Vanhakartanon jälkeen Vantaan suuntaan juurikaan kiertele, Espoon Keskukseen päin tosin paljon.

      Poista
    6. Eli koska kokonaismatka-aika on 113min, niin mielestäsi Myyrmäestä menee 88minuuttia Pähkinärinteeseen vaihtopaikalle? No... ei se ihan taida näin mennä. 581 ei toki kiertele, mutta kysymys ei ole lyhyestä matkasta, se ajaa poikittain väärään suuntaan aika monta kilometria.

      Luulisi olevan parempaakin tekemistä, kuin trollata täällä. Kyseessä on kuitenkin oikeasti tärkeä asia, sillä autoilun vähentäminen on tarpeellista. Näillä HSL:n suunnitelmilla se ei tapahdu.

      Ehkä odotamme, että HSL kommentoi tähän nyt virallisia matka-arvioita. Spekuloinnista ei ole mitään iloa kellekkään.

      Poista
    7. Trollata? Sinä et vain halua ymmärtää asioita. Mistähän tuo 113 min keksitty? Jos katsot itse linjakartasta reittiä tuon 581 liitynnän jälkeen, jää runkolinjalle vain suoraa Vihdintietä. Vertaa vaikka muihin Vihdintien linjoihin, ei niilläkään suoraan Vihdintietä mene yli tuntia. Maalaisjärkeä voisi käyttää.

      Poista
    8. Tällä hetkellä Rajatorpasta (Toinen vaihtopaikka linjalta 581 linjalle 300) Elielinaukiolle (täysin sama reitti kuin suunnitellulla runkolinjalla 300) matka-aika on reittioppaan mukaan 26 minuuttia. Eli en tiedä miten voisi mennä 113 minuuttia koko matkasta. Se tarkoittaisi, että Rajatorppa-Myyrmäki väliseen matkaan menisi lähes puolitoista tuntia. Eli ennemmin sinä olet trolli, kuin tuo edellinen kommentoija, joka sanoi että matka-aika olisi 25-30 min, sillä se on täysin oikeaa tietoa.

      Poista
    9. Joo, tuo 113 min on ”runtime” HSL:n linjastosuunnitelmasta ja saattaa olla edestakainen matka-aika. Kuten sanoin, HSL voisi näitä matka-aikoja antaa ettei tarvitse arvailla mitä he tarkoittavat.

      Verrataan nyt edelliseen 321-esimerkkiin (Järvenperä - Kisahalli) jotain Vihdintietä kulkevaa bussia. Jos katsotaan 322:sen matka-aikaa klo 16:30 välillä Rajatorppa - Kisahalli, niin matka-aika on 44 min. 322 ajaa Vihdintietä koko matkan Rajatorpasta.

      321 Järvenperästä - Kisahallille on samaan aikaan 46 min. Siis koko matka Järvenperästä perille 2 min hitaammin.

      Eli 321 lähes voittaa jo tuon pelkän Vihdintietä kulkevan bussin, eikä tässä ole mukana edes matkaa 581:llä vaihtopaikalle ja vaihtoa!

      Tuo 25-30min pitää kyllä paikkaansa lähinnä joskus yöllä, kun muuta liikennettä ei ole. Vihdintie on erittäin tukossa aina ruuhka-aikaan.

      Poista
    10. Nyt olet kyllä katsonut väärin. Olet ottanut tuon 322 matka-aikaan mukaan kävelyn. Itse katsoin juuri reittioppaasta, ja se näyttää että matka-aika Rajatorpasta Töölön kisahallille linjalla 322 (klo: 16.30) on 29 minuuttia.

      Sitten kun lasketaan siihen tulevat liikennevaloetuudet ja pysäkkien karsimiset, niin vastaava matka on tulevaisuudessa jotain 20-25 minuutin luokkaa.

      Poista
    11. Hei! Linjan 300 matka-aika Pähkinärinteestä Helsingin keskustaan on noin 40 minuuttia. Linjan 581 matka-aika Järvenperästä Pähkinärinteeseen on noin 15 minuuttia. Vaihtoyhteys pyritään suunnittelemaan sujuvaksi, niin että siihen kuluisi noin 5 minuuttia. Yhteenlaskettuna matka-aika olisi siis noin tunti, eli käytännössä sama tai hieman nopeampi kuin nykyisin.

      Poista
  40. Hei, perheemme arvostaisi suuresti jos linja 321 pidetään ennallaan. Se on meillä käytössä 7 päivää viikossa välillä Lähderanta-Arabia/Viikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoria linjoja ei tulla säilyttämään. Oli ihme, että 345 säilytetään. HSL-alueella tullaan joka paikassa luopumaan suorista yhteyksistä ja ne korvataan liityntäyhteyksissä. Se on päätetty jo HSL:n strategiassa. Nämä runkolinja 300-400 päätökset on pääpiirteittäin tehty jo vuosia sitten, sillä olen saanut HSL:n suunnittelijalta jo kauan ennen tätä suunnitelmaa tällaisen vastauksen sähköpostilla:

      ”Helsingin kaupunki on linjannut muun muassa Kantakaupungin joukkoliikenteen kehittämisselvityksessä ja uudessa yleiskaavassa, että Helsingin kantakaupungin joukkoliikenne tulee jatkossa perustumaan entistä vahvemmin raideliikenteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskustaan asti ulottuvat bussilinjat tulevat nykyistä suuremmassa määrin muuttumaan liityntälinjoiksi raideliikenteeseen sekä runkobussilinjoille. Pohjois-Espoon suunnasta luontevimmat liityntäliikenteen vaihtopaikat ovat Kehäradan asemilla Vantaankoskella, Martinlaaksossa ja Myyrmäessä sekä Rantaradan varrella erityisesti Leppävaarassa, Kauniaisissa ja Espoon keskuksessa.
      HSL:ssä on alustavasti pohdittu Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän nykyisten, pääosin melko harvoin kulkevien seutulinjojen korvaamista runkolinjoilla 300 (Vihdintietä) ja 400 (Hämeenlinnanväylää). Nämä linjat voisivat liikennöidä kaikkina liikennöintiaikoina tiheällä vuorovälillä Helsingin läntisestä kantakaupungista Länsi-Vantaalle, jolloin ne kattaisivat nykyisten seutulinjojen suurimman kysynnän alueet. Kehä III:n pohjoispuolisten alueiden yhteydet muuttuisivat tällöin liityntäyhteyksiksi Kehäradan asemille, joilta olisi jatkoyhteydet sekä junalla että runkolinjabusseilla laajalle alueelle eri puolilla pääkaupunkiseutua.”

      Eli suorien linjojen säilyttäminen on turha toivo.

      Poista
    2. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Suoria yhteyksiä on tuhottu sieltä, missä raideyhteyksiä on mahdollista hyödyntää. 321 ajaa alueella missä ei ole raideyhteyksiä järkevän vaihtomatkan päässä, eli lopettamalla linja matka-ajat kasvavat selvästi. Vaihtoehtoisia kelvollisia esityksiä ei ole 321:n korvaamiseksi.

      Tästä on myös Espoon kaupunki rahoittajana vaatinut, että 321 tai vastaava palvelutaso säilyy. Tässä linkki Kaupunginhallituksen konsernijaoston päätökseen http://hsl01.oncloudos.com/kokous/2019596-3-1.PDF

      Käsitelty HSL:n hallituksen kokouksessa 8.10.2019 (pöytäkirja http://hsl01.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2019596-3)

      Yksinkertaisesti 321:stä ei voida lopettaa, koska sitä ei voida korvata kuin tekemällä kalliita ja raskaita inframuutoksia. Palvelutasoa ei voida siis säilyttää millään muulla keinolla. 321 voidaan korvata kun Pohjois-Espoon yleiskaava valmistuu, ja siihen liittyvä infrarakentaminen saadaan valmiiksi. Tämä tapahtuu näillä näkymin joskus 50v päästä.

      Poista
    3. Tuo Espoon vaatimus käsittää vain aikaa 2019-2022, eli tämän suunnitelman mukaisia toimenpiteitä ei ole Espoon kaupungin suunnasta virallisesti vielä vastustettu. Lisäksi linja 321 olisi ihan oikeasti mahdollista saada nopeammaksi runkolinja 300 ja 581 yhteydellä, jos vaihdot suunnitellaan hyvin. Nämä suunnitelmat on jo päätetty kauan sitten ja kommentointi on auki vain, jotta suunnitelmiin saadaan tehtyä vielä hienosäätöä. Vaikea uskoa että tässä vaiheessa suunnitelmalta vietäisiin pohja päättämällä säilyttää suorat linjat. 321 on niin hidas linja, että tuo selitys siitä, että palvelutaso huomattavasti huonontuisi, on ihan höpöhöpö juttua.

      Poista
    4. Mitä tarkoitat tuolla ”Suoria yhteyksiä on tuhottu sieltä, missä raideyhteyksiä on mahdollista hyödyntää”? Esimerkiksi suorat linjat 217, 218 ja 235 on korvattu runkolinjalla 200 (joka aloittaa ensi syksynä) ja nyt tässä suunnitelmassa viedään Pohjois-Espoosta ja Länsi-Vantaalta suorat linjat. Vähitellen alue kerrallaan lopetetaan siis kaikki pitkät seutulinjat ja korvataan raiteilla JA runkolinjoilla.

      Poista
    5. Päätöstä siirtymisestä runkoliikenteeseen ei olisi pitänyt tehdä näin, vaan asukkaita kuunnellen. Esimerkiksi 321:n lakkautus heikentää selvästi joukkoliikennettä, koska kukaan ei halua odottaa 21 minuuttia -20 asteessa hyytävässä viimassa.

      Poista
    6. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  41. Herätkääs nyt ihmiset, 300:n kokonsiamatka-aika on lähes 2h! Vaikka sitä kutsutaan runkolinjaksi, se ei todellakaan ole mikään nopea reitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Runkolinjan 300 arvioitu kokonaismatka-aika on ruuhka-aikaan noin tunti. Remix-palvelussa sarakkeen "runtime" merkintä kuvaa linjan kierrosaikaa eli edestakaisten matkojen yhteenlaskettua aikaa.

      Poista
  42. HSL voisi sulkea kommentoinnin ja tehdä uutta luonnosta kommenttien perusteella. Kommentointi alkaa mennä arvailuksi ja lähes riitelyksi.

    VastaaPoista
  43. Järvenperä yhteyksiä ei pidä ainakaan huonontaa entisestään, ja vaihdot ei käy kuuloonkaan. Matkat kestää nyt jo todella kauan, esim 9 kilometrin matka Iso-Omenaan kestää ruuhka-aikaan 45min kun autolla menisi 20 minuuttia. En edes viitsi kertoa kauan matka kestää Helsinkiin. Tämän kaiken vielä jaksaa kun linjat ovat suoria, mutta jos joutuu vaihtamaan niin samalla vaihtuu autoiluksi. No onpahan teillä vähemmän ajettavaa(vähemmän mietittävä mitä seuraavaksi kuusi) ja meillä lyhyemmät työmatkat eli enemmän vapaa-aika arkeen. Olisipa joo tosi siistiä kun työt alkaa aamu 7 niin lähteä Järvenperästä vaihtaen bussilla tuolla -20 asteessa, kun autolla menisi varmaan se parikyt minuuttia tuohon aikaan. Puhumattakaan siitä, että ABC vyöhyke törkeän kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentiasti! Suunnitelmassa linja 321 korvattaisiin tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  44. Miksi linja 581 tekee piston Rajatorpassa?! Ei yhtään pistoja Pohjoi-Espoon pitkille linjoille, Pohjois-Espoosta tulevien liityntälinjojen ja runkolinjojen 300 ja 400 reittien täytyy olla nopeita ja suoria, jotta matka-ajat todellla lyhentyisivät nykyisestä! Seuraavaan luonnokseen suorempia reittejä, linja 581 Kannelmäkeen ja muuten suunnitelma tällaisena niin tämä toimii! Go go!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linja 581 on esitetty Rajatorppaan koska alueella ei ole muuta liikennettä ja runkolinjat on haluttu säilyttää suorimpina Rajatorpantiellä.

      Poista
  45. KYSYMYS:
    On todella epäreilua, että suorat linjat lakkautetaan, mutta silti jonnekkin jää joitain suoria linjoja suunnittelualueella. Nyt on suunniteltu, että 39, 345 ja 431 jäävät ennalleen. Millä perusteella jotkut lakkautetaan ja jotkut ei, mitkä on kriteerit? Todella outoa toimintaa ett strategiaa noudatetaan vain joillan linjoilla ja jotkut jäävät kummittelemaan suorina ”vanhanaikaisina” linjoina???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Säilytettävät seutulinjat ovat osa linjastokokonaisuutta jotka tukevat toisiaan. Linja 431 palvelee Hämeenlinnanväylän itäpuolta ja Kivistön suurta kasvavaa asuinaluetta. Linja 345 oli alunperin esitetty lakkautettavaksi, mutta se päätettiin säilyttää asukasvuorovaikutuksen jälkeen. Vastaavasti esitettyjä parannuksia alueen liityntäliikenteeseen ei tehdä. Linjan 321 osalta liikennöinti pystyttäisiin korvaamaan tiheämmällä liityntäliikenteellä juna-asemille, sekä laadukkaammalla poikittaisena seutuliikenteenä Espoon ja Vantaan välillä. Tiheät yhteydet voisivat mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvamman käytön kellonajasta riippumatta.

      Poista
  46. Linjan 581 jatkaminen Kannelmäkeen olisi ehdotonta, sillä se parantaisi poikittaisiliikennettä huomattavasti Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Kannelmäki on tulevaisuudessa suuri joukkoliikenteen solmukohta. Kannelmäessä on juna, kauppakeskus ja tulevaisuudessa pikaraitiotie. Olisi tärkeää että myös junalle ja pikaraitiotielle pääsisi Hämeenlinnanväylältä ja toki myös Espoosta ja Vantaalta. Kannelmäki on yksi tärkeimpiä alueita linjan 581 läheisyydessä.

    VastaaPoista
  47. Tämä Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma voidaan hyväksyä vain, jos kaikki seuraavista kohdista toteutuvat:

    1. Liityntälinjat ja erityisesti runkolinjat ovat suoria, nopeita ja sujuvia.
    2. Liityntälinjojen vuoroväli on maksimissaan 20 minuuttia läpi viikon aamusta iltaan, ruuhkassa lähempänä 10-15 min.
    3. Vaihdot on suunniteltu hyvin, ei ylimääräisiä yli 10 min odotuksia missään.
    4. Yöliikenne on suoraa, ei vaihtoja.
    5. Vaihtoja Helsingin Keskustaan on maksimissaan yksi koko Länsi-Vantaan ja Pohjois-Espoon alueelta.

    Jos nämä kaikki kohdat eivät täyty, eivät alueen asukkaat ole ikinä tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hyviä huomioita! Miten mielestäsi nämä toteutuvat viimeisimmässä linjastoluonnoksessa?

      Poista
  48. Tässä suunnitelmassa lähinnä pelottaa se, että koko Länsi-Vantaan, Pohjois-Espoon sekä isojen pääväylien Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän kaikki joukkoliikenne perustuu kahteen runkolinjaan. Jos runkolinjojen vuorovälit on 5-10 min, ei edes telikalusto linjoilla tule mitenkään riittämään. Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän bussit kulkevat jo nyt tuulilasikuormissa ruuhkassa ja linjoja on kuitenkin yhteensä yli 10. Kannattaa todella harkita tiheämpiä vuorovälejä sekä jopa ”haitariä -eli nivelbussikalustoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Runkolinjojen vuorovälit on mitoitettu niin että kapasiteetin pitäisi riittää erittäin hyvin. Linjojen liikennöintiä on helppo myös tihentää tarvittaessa.

      Poista
  49. Tämä ei nyt virallisesti liity juuri tähän julkaisuun, mutta voisiko joko linja 583 tai 584 jatkaa Aviapolikselta Lentoasemalle? Suora yhteys Lentoasemalle on ollut Pohjois-Espoossa selkeästi kaivattu yhteys! Jatko Aviapolikselta Lentoasemalle ei olisi pitkä matka eikä näinollen kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentiasti! Linjojen pidentäminen Lentoasemalle vaatisi lisäautoja liikenteeseen ja lisäksi lähtölaitureiden määrä alueella on supistumassa. Otamme tämän toiveen kuitenkin huomioon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  50. Joko runkolinjan 300 tai 400 pitäisi ajaa Elielinaukion sijaan Kamppiin. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan Ruskeasuolta Elielinaukiolle ajaisi aivan samaa reittiä jo kolme runkolinjaa; 200, 300 ja 400. Joko 300 tai 400 saisi ajaa 41 ja 42 reittiä välillä Töölön tulli-Kamppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Suunnitelmaa on tehty yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja näkemys on ollut se että nykytyyppinen liikennöinti Elielinaukiolle on haluttu säilyttää.

      Poista
  51. Hei
    Ikävää, että maaseudun tärkeimmästä lonjasta (321) halutaan eroon. Jo nyt matka Helsinkiin kestää tunnin julkisilla tai 20min autolla. Kun ei ole vaihtoja, on bussissa kiva lukea kirjoja. Nyt viette julkisilta ainoan kilpailuedun.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.