torstai 25. lokakuuta 2018

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjaston rakenne 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjaston suunnittelu on edistynyt. Liikkumiskyselyn vastausten ja muiden lähtötietojen perusteella tulevan linjaston rakennetta on hahmoteltu luomalla linjastosta rakennemalli. Rakennemalli kuvaa linjaston pääyhteyksiä ja liikenteen järjestämistapaa. Se on nyt avoinna asukkaiden kommentoinnille ja mielipiteille.

Linjaston tavoitteena on mahdollistaa sujuva joukkoliikenteen käyttö suurimmalla osalla matkoista joka päivä kellonajasta riippumatta; luonnollisesti kaupunkien joukkoliikennebudjetti huomioiden. Alueilta, joilta esitetään nykyisen suoran yhteyden poistamista, liityntäliikenteen vuorotarjontaa pyritään parantamaan.

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien rakennemalli 2022

Rakennemallissa on kuvattu suunniteltavan linjaston keskeisimmät yhteysvälit (mustat nuolet). Nämä mustat nuolet eivät siis suoraa kuvasta yksittäistä linjaa. Oranssit viivat kuvastavat joukkoliikenteen runkoverkkoa vuonna 2022 (kehä- ja rantarata, metro sekä runkobussilinjat 550, 560, 510, 500, 200 ja 570).

Tulevassa linjastossa halutaan parantaa Vantaan ja Espoon välisiä poikittaisia yhteyksiä Myyrmäen suuralueelta Leppävaaran ja Espoon keskuksen suuntaan. Uuden vyöhykemallin myötä nämä alueet kuuluvat samaan maksualueeseen, mikä liikennemallitarkastelujen mukaan lisää matkustusta näiden keskusten välillä. Hämeenlinnanväylälle ja Vihdintielle esitetään rakennemallissa vahvaa runkolinjamaista joukkoliikennekäytävää, joka palvelee muun muassa liikkumiskyselyssäkin esille tullutta työmatkaliikennettä.

Rakennemallin mukaan Ylästön ja Pohjois-Espoon liikenne muuttuisi liityntäliikenteeksi kehäradalle ja runkomaisille bussilinjoille. Liikkumiskyselyn perusteella Pohjois-Espoon ja Ylästön alueilta toivottiin nykyisten vuorovälien tihentämistä, liikennöintiaikojen laajentamista ja nopeampaa liikennöintiä. Ylästöläisten vastauksissa korostui myös vaihtojen toimivuuden tärkeys. Nämä pystytään tarjoamaan liityntäliikenteen ja junaliikenteen yhdistelmällä. Suunnittelutyön edetessä liityntäliikenteen vahvistaminen kehäradan asemille sekä Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien vahvoihin joukkoliikennekäytäviin on osoittanut kustannustehokkaimmaksi tavaksi parantaa Pohjois-Espoon ja Ylästön alueiden joukkoliikennetarjontaa vuorovälien ja laajempien liikennöintiaikojen suhteen. Lisäksi liityntäbussien vuorovälit sovitetaan yhteen junien vuorovälien kanssa, mikä parantaa vaihtojen toimivuutta.

Suunnitelma on nyt avoin kommenteille ja seuraavassa vaiheessa sitä tarkennetaan linjatasolle. Tässä linjastosuunnitelmassa käsitellään vain Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien suunnan linjoja eikä muutoksia suunnitella esimerkiksi Espoon sisäisille linjoille.

Edit 26.10.2018 klo. 9:17: Tarkennettu, että linjastosuunnitelmassa käsitellään vain Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien suunnan linjoja.

267 kommenttia:

  1. Tarkoitus siis poistaa Pohjois-Espoosta suorat linjat?!? 435, 436 jne? Annoimme selvän kuvan siitä, ettemme halua liityntälinjoja vaan suorien linjojen säilyttämisen... Voidaanko tosissaan toistaa metron ongelmat nyt myös Pohjois-Espoossa?236, 435, 436, 566 pitää ehdottomasti säilyttää ilman vaihtoja. Jos näin vuorovälejä ei voida ollenkaan tihentää, niin silloin niitä ei tihennetä. Kukaan P-Espoon asukas ei ole osoittanut täällä kiinnostusta vaihdollisiin bussiyhteyksiin.. Onko nyt jo päätetty siitä, että yhteyksistä tulee vaihdollisia, vai voidaanko tätä suunnitelmaa vielä muuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Toiveita tiheämmistä liityntälinjoista tuli Pohjois-Espoon alueelta paljon. Samoin tuli toiveita nykyisten suorien linjojen tihentämisestä tai vähintään säilyttämisestä. Rakennemallissa esitetään nyt yksi ratkaisu tiheämmän joukkoliikennepalvelun toteuttamisesta alueelle nykyisillä resursseilla ja kehitettävää sekä olemassa olevaa runkoverkkoa hyödyntäen. Mitään päätöksiä linjastosta ei ole tehty. Päätökset lopullisesta linjastosta tullaan tekemään vuoden 2019 aikana.

      Poista
    2. Kukaan ei varmasti toivo suorien yhteyksien lakkauttamista vaan suorien yhteyksien tihentymistä .

      Poista
    3. Hei! Mitkä nykyisistä suorista linjoista ovat sellaisia jotka mielestänne tulisi ehdottamasti pitää nykyisellään?

      Poista
    4. 345 tulee ehdottomasti säilyttää! Eikö HSL oppinut mitään Länsimetron ongelmista kun suorat linjat poistettiin? Toki, jos vuoroja saadaan lisää, kiva juttu. Mutta ei suorien yhteyksien kustannuksella. Faktahan on, että suurin osa meistä tekee päivässä sen KAKSI matkaa. Töihin/kouluun ja sieltä kotiin. Se että bussi ajelee täällä niiden kahden matkan ulkopuolella 10min välein, ei tuo lisäarvoa kenellekään.

      Poista
    5. Hei, kiitos kommentistasi!

      Poista
    6. Mielestäni 436, 236 ja 566 tulisi ehdottomasti säilyttää!

      Poista
    7. 345 pitää ehdottomasti säilyttää.

      Poista
    8. 345 pitää ehdottamasti säilyttää

      Poista
    9. Linja 345 säilytettävä ehdottomasti suorana linjana Helsinkiin! Monen koululaisen/opiskelijan ainut mahdollisuus päästä itse Helsingin suunnassa olevaan kouluun tai harrastuksiin.

      Poista
    10. Linja 345 on säilytettävä ehdottomasti. Luukin ulkoilualeella käy paljon helsinkiläisiä. Pitäisikö heidän siirtyä auton käyttöön?

      Poista
    11. 345 pitä säilyttää ja lisätä vuoroja

      Poista
  2. Ei todellakaan ole hyvä suunnitelma poistaa suoria linjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, huomioimme mielipiteesi tulevissa suunnitelmissa.

      Poista
  3. Me vielä C-vyöhykkeeläisinä maksamma matkoistamme stadiin enemmän. Itse en ole siksi valmis liityntäyhteyksiin. Tästä asiasta tullaan varmasti tekemään adressi. Naurettavaa! Jos P-Espoon yhteyksiä ei voida parantaa niin älkää ainakaan huonontako!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! C-vöyhykkeen lipun hinta on korkeampi kuin B-vöyhykkeen koska se kattaa laajemman alueen. Rakennemallilla esitetyllä linjastolla pyritään vastaamaan asukkaiden toiveisiin tiheämmistä vuoroväleistä sekä laajemmista liikennöintiajoista. Nämä pystytään toteuttamaan liityntäliikennettä hyödyntäen. Vaihtoehto tälle on nykytyyppinen tarjonta johon moni vastanneista on tällä hetkellä tyytymätön.

      Poista
    2. Tää on niin naurettavaa. Huomaa, että kukaan päättäjä ei itse asu alueella. Ihan kuin suurinta osaa kiinnostaisi C-vyöhykkeen laajempi alue!! Jos käy töissä keskustassa (tai menee sen kautta), niin mitä ***** hyötyä on siitä, että olisi mahdollista kulkea itään tai länteen?? Monelle riittäisi alueena pelkästään suora viiva Vihdintietä Helsingin keskustaan! Niin naurettavia teidän perustelut. Vastasin aiempaan kyselyyn, että toivon tiheämpiä vuorovälejä, mutta tarkoitin tietysti (kuten moni muukin), että nykyisillä linjoilla! Vihdintien liikenne ruuhkautuu entisestään, jos ei ole mahdollisuutta päästä yhdellä bussilla keskustaan, kun kaikki alkaa kulkemaan omalla autolla. Myyrmäen kautta en suostu kulkemaan, se alue ja ne junat on aina niin täynnä sekoja ja narkkeja, että nainen ei tosiaan uskalla kulkea niillä junilla yksin! Ja jos siellä vaihtaisi bussiin, matka-aika pitenisi niin paljon, että oma auto on ainoa vaihtoehto, jos meinaa pitää koiran (se ei voi olla yli 8h yksin). Eiköhän nää teidän hyvät ideat oo jo nähty siinä jäätävässä parkkipaikassa Odilammen kohdalla, jossa on maks. yksi auto kerrallaan.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommentistasi! Pahoittelemme etteivät perustelumme tyydyttäneet, otamme toiveesi suorista yhteyksistä huomioon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  4. Tämä on hullu suunnitelma, joka ei koskaan tule toimimaan eikä sitä koskaan tulla hyväksymään. Miten voitte edes kuvitella suorien linjojen vaihtoa liityntälinjoiksi! Se ei toiminut Etelä-Espoossa, miksi se toimisi Pohjoisessa?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Esitetyillä ratkaisuilla pyritään vastaamaan asukkaiden antamaan palautteeseen. Vaikkakin paljon toiveita tuli suorien yhteyksien säilyttämisestä, nimenomaan vuorovälit ja liikennöintiajat korostuivat useimpien toiveissa.

      Poista
  5. Mulla oli jo suunnitelmissa luopua toisesta autosta, kun tulevan vyöhyksuudistuksen myötä olisin päässyt Kalajärveltä Otaniemeen töihin melko helposti ja edullisesti ajamalla ensin 345:llä Haagan liikenneympyrälle ja jatkamalla sieltä 550:lla, matka-aika olisi nopeimmillaan jäänyt alle tuntiin. Ei mitään käryä kuinka vaikeaksi julkisilla töihin matkustaminen menee, jos yhteyksiä aletaan sotkemaan. Ei tää voi mennä näin, että ihmisiä halutaan joukkoliikenteen käyttäjiksi ja sitten romutetaan toimivat yhteydet. Ei mitään järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Esitetyllä rakennemallilla matkat Kalajärveltä Otaniemeen olisi mahdollista tehdä esimerkiksi liityntälinjan ja linjan 555 yhdistelmällä.

      Poista
  6. En toivonut vaihdollisia yhteyksiä Pohjois-Espoossa, vaan nimenomaan suoria. 582 pitäisi jatkaa vuodenvaihteen jälkeenkin Lahnukseen, eikä loppua Kalajärvelle. Kulkeminen Helsinkiin vaikeutuu vaihdollisella bussilla edelleen, ja matka-aika pitenee. Luetteko te meidän kommentteja ollenkaan?! "Kauan harkitut" jatkotoimet ja -ehdotukset tulevat samantien, kun kysely on päättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Liikkumiskyselyyn vastanneista valtaosa toivoi vuorovälien parantuvan, ja siksi rakennemallissa esitetään että tämä voidaan toteuttaa liityntäliikennettä hyödyntäen. Kaikki liikkumiskyselyyn annetut kommentit otetaan huomioon, mutta vastauksissa korostuivat selvästi tietyt aiheet jo ensimmäisen viikon jälkeen jolloin tuloksia käytiin läpi ensimmäisen kerran.

      Poista
    2. Kysykääpä , että kuinka moni haluaa pitää suorat yhteydet vaikka vuorovälit eivät parantuisi niin saatte oikean vastauksen .

      Poista
    3. Hei! Tällainen kysymyksen asettelu on hieman harhaan johtava eikä se ehkä sovellu kovin hyvin kokonaisuuden tarkasteluun. Tässä ja aikaisemmassa kommentissa varmaankin viitataan Pohjois-Espoon alueen suoriin linjoihin Helsingin keskustaan jotka kuitenkin kulkevat valtaosan reitistään palvellen myös muiden alueiden asukkaita. Lisäksi nopeimmat yhteydet pystytään järjestämään nimenomaan vaihdollisilla yhteyksillä erityisesti ruuhka-aikoina.

      Poista
    4. Kauanko siis HSL:n mukaan nyt menee matkaan Kalajärvi - Helsingin rautatieasema, ja kuinka paljon nopeammin se menisi liityntälinjalla? Tällä hetkellä 436+juna on kyllä selvästi hitaampi kuin 345/355/346.

      Poista
    5. Hei! Kalajärveltä Helsinkiin matka kestää nyt linjalla 345 ruuhka-aikoina reilun tunnin. Liityntälinjan ja junan yhdistelmälä matka olisi mahdollista tehdä noin 5 minuuttia nopeammin. Lisäksi vuorotarjontaa olisi mahdollista parantaa joka helpottaisi joukkoliikenteen päivittäistä käyttöä.

      Poista
    6. Kiitos vastauksesta. Vaihtojen onnistumisen pitäisi siis olla lähellä 100%, ettei tästä seuraisi todellisuudessa pidempi päivittäinen kokonaismatka-aika. En valitettavasti ole vielä sellaista liityntäliikennettä nähnyt.

      Poista
    7. 345 on ehdottomasti säilytettävä suorana linjana Helsinkiin. Se kulkee parhaimmillaan 35 minuutissa Kalajärveltä Helsinkiin ruuhka-ajan ulkopuolella. Tähän ei millään liityntäliikenteellä tulla pääsemään.

      Poista
  7. Ei, ei ja vielä kerran ei. Lahnuksessa asuvana tulemme maksamaan rankimman kautta lipuista, vaikka melkein kaikkialla muualla asuvat pääsevät edullisemmalla. Lahnuksen läheltä ei saa työssäkäyvä edes ostettua matkalippuja kuin keskiviikkoisin, ainoana päivänä kun palvelupiste on auki pidempään kuin neljään... Lapsi koulussa Haagassa, koulumatka vaihdolla pitenee tuskaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Rakennemallissa esitetyllä ratkaisulla juuri Lahnuksen suunnan vuorotarjonta tulisi paranemaan, jolloin vuorot voisivat sopia paremmin myös koulujen alkamis- ja loppumisaikoihin Helsingin suunnalla. Vaihtoehtona tälle on nykytyyppien tarjonta, johon moni on myös tyytymätön.

      Poista
  8. Samaa mieltä. Ei, ei ja vielä kerran ei. 345 on täysin toimiva yhteys. Sen vaihtaminen epävarmaan liityntälinjaan on järjetöntä ja tarkoittaa meidän perheessä toisen auton hankintaa. Kokeilkaapa itse vaikka viikon ajan kuinka usein vaihto 436:lla junaan onnistuu hyvin eikä niin että odotat asemalla 8-9 minuuttia, kun juna meni juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nykyisten seutulinjojen ongelmana on juuri tämä epätäsmällisyys ja tähän olemme nyt hakemassa parannuskeinoja. Valtaosa kyselyyn vastanneista myös toivoi vuoromäärien lisääntymistä, ja siksi rakennemallissa nyt esitetään että tämän voisi toteuttaa liityntäliikennettä hyödyntäen.

      Poista
    2. Eikä se ongelma ole edes se vajaan kymmenen minuutin odotus kun junalle päin menee. Varsinainen ongelma on se, että kun tulet junasta (tai runkolinjalta) liityntälinjalle, joka kulkee vaikkapa puolen tunnin välein, niin siinä kun junan myöhästyttyä vähän odotat sen 25 minuuttia seuraavaa liityntäbussia, hommasta ei tule yhtään mitään.

      Tuo on iso syy siihen, miksi meille hommattiin toinen auto kehäradan bussilinjauudistuksen jälkeen ja käytetään nykyisin liityntäyhteytenä autoa liityntäparkkiin. Ihan järjetöntä ajanhukkaa odotella kauan siellä vaihtopisteessä kotiin päästäkseen. Siksi nuo vaihdolliset liityntäyhteydet eivät toimi.

      Toinen ongelma on tietysti se liityntälinjojen järjetön hitaus, kun ne kierrätetään aina ristiin rastiin pikkukatuja pitkin serpentiniä muistuttavaa maisemareittiä jonnekin "solmupisteelle", eikä suorinta reittiä lähimmälle asemalle.

      Poista
    3. Kotiin palatessa en tosiaan koskaan käytä bussi+juna -yhdistelmää, koska silloin pystyn vaikuttamaan lähtöaikatauluuni enemmän. Aamu vain joskus lasten kanssa venyy niin, että suorasta bussista myöhästyy ja etenkin talviaikaan tulee sitten mieluummin hypättyä liityntäbussiin kuin odoteltua seuraavaa suoraa bussia kylmässä puolisen tuntia. Matkaa se ei tällä hetkellä ainakaan nopeuta yhtään.

      Poista
    4. Hei! Kiitos kommenteista! Suunnitelmassa nimenomaisesti pyritään tihentämään vuorovälejä jolloin odotusajat jäävät lyhyemmiksi vaikka vaihtoyhteys jostain syystä epäonnistuisi. Liityntälinjat pyritään suunnittelemaan mahdollisimman nopeiksi, kuitenkin niin että reitit kulkevat hyvien vaihtopaikkojen ja palveluiden kautta.

      Poista
    5. Ruuhka-aikaan homma voi toki toimiakin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin vuorovälit todennäköisesti pidempiä eli silloin sit odotellaan. Vuorotyöläisen ehdoton painajainen...

      Poista
  9. Ei todella ole järkeä tässä, että ongelmat länsimetron liityntäliikenteen kanssa toistetaan samalla tavalla pohjoisessa! Bussi 236 on ehdottomasti säilytettävä! Ei missään nimessä voida laittaa vaihdolliseksi Espoon keskuksen kautta! Ei mitään järkeä!

    Odotamme sujuvaa liikennettä Myyrmäkeen, Helsingin keskustaan ja Espoon sisällä, mutta järki käteen! Me pohjois-espoolaiset emme voi olla aina vaan maksajina HSL:n uudistuksissa! Rahalle on myös saatava vastinetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjaan 236 ei ole tulossa muutoksia. Tässä suunnitelmassa käsitellään vain Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän suunnan joukkoliikennettä. Tekstiä on päivitetty tältä osin.

      Poista
    2. MIKSI NÄISTÄ BUSSILINJOISTA TEHDÄÄN NIIN VAIKEITA.? MIKSI POHJOIS-ESPOO (NIIPPERI) PALVELEE VANTAATA NIINKUIN LINJA 436.OLEMME ESPOOLAISINA VANTAALAISTEN PALVELIJOINA VAIKKA HEILLÄ ON SUOMEN PARHAIMMAT LIIKENNEYHTEYDET PÄÄKAUPUNKIIN YNNÄ MUUALLE.
      NIIPPERISTÄ PITÄISI SAADA EDELLEEN SUORA LINJA KESKUSTAAN VIHDINTIEN JA MANNERHEIMINTIEN KAUTTA KESKUSTAAN.KOSKA IHMISIÄ JÄÄ POIS MANNERHEIMINTIELLÄ ESIM.MEILAHDEN SAIRAALAAN .TURHAA ON JUNIA KUORMITTAA KOSKA TUO LINJA KAUPUNKIIN ON HUONO.ME VERONMAKSAJAT KUN SAAMME NIIN VÄHÄN OIKEATA VASTINETTA RAHOILLE LIIKENNEYHTEYKSISSÄ JOKA VIELÄ MAKSAA AIKA PALJON KUN ASUMME KEHÄ 3 ULKOPUOLELLA.JÄRKI MUKAAN EIKÄ VAIN JUNARAITEITA.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommentistasi! Espoon seutulinjat kulkevan Vantaan ja Helsingin läpi jolloin on luontevaa että palvelua sovitetaan vastaamaan myös näiden alueiden asukkaiden tarpeita. Otamme kommenttisi huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
    4. Pakko kommentoida tuohon "sovitetaan vastaamaan...", tarkoittaa käytännössä meille matkan hidastumista pakollisine odotusaikoineen ja pysähtymisineen joka pysäkillä kun ihmiset eivät jaksa kulkea edes yhtä pysäkinväliä kaupunkialueelle.

      Poista
  10. Runkolinjan 560 jatkon matinkylään on tapahduttava jo ennen länsi-metron jatkeen valmistumista, se auttaisin runkomaista yhteyttä myyrmäestä rajatorppaan ja Leppävaaraan, kun nyt kerta postikin siirtyy Rajatorppaan.
    Runkolinja Vihdintieltä ja Hämeenlinnanväylätä Helsinkiin kestaan on hyvä vaihtoehto , jos Väylien varrella alueet eivät kärsi. Liityntäliikenne Myyrmäen asemalle on huono terminaalin tilan puutteen takia , mutta Myyrmäessä on paremmat palvelut kuin Martinlaaksossa. Junien vuorovälejä on lisättävä ruuhkajan ulkopuolellakin, jotta liintyntäliikenne toimisi , junien tai bussien myöhästyessä. Samoin Lakko tilanteita ja häiriötilantilanteissa on yhteydet Helsingin keskustaan taattava ja Tikkurilaan!
    Pähkinärinteen ja Petikko/Varisto. myöskin Ylästöstä ja muualta , missä ei juna asemaa ole lähellä on taattava suora yhteys Tikkurilaan terveyskeskus ja muut asiointipalvelut ovat siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Otamme nämä huomioon tulevassa suunnittelussa.

      Poista
    2. Voi, sen kun näkisi. Tuntuu että on jo kauan sitten ennen tätä teatraalista kuulemista päätetty katkaista kaikki suorat yhteydet, vaikka esim. 345 ja aikoja sitten lakkautettua yhteys Niipperistä Helsinkiin palveli isoa osaa matkustajiasta vaihdottomana MOLEMMISSA PÄISSÄ!

      Ensin pitää vaihtaa jossain Vantaalla pästäkseen Huopalahteen tai Pasilaa tai Rautatieasemalle, voidakseen vaihtaa siitä Meilahteen, Töölöön, Pitäjänmäkeen, Konalaan, jne.

      Jos joku toivoo tiheämpiä vuorovälejä, ei niitä ole mitään hyötyä, kun ei pääse sinne minne on menossa.

      Poista
    3. Hei! Ajatus olisi siis että Meilahden, Töölön, Pitäjämäen ja Konalan yhteydet olisivat Vihdintien runkolinjalla saavutettavissa, johon olisi tiheät vaihtoyhteydet Pohjois-Espoosta.

      Poista
  11. Tulkitsenko kuvaa oikein, että jos asuu Ylästössä ja on töissä esimerkiksi Tuusulanväylä-Mäkelänkadun varrella (Pakila, Käpylä, Vallila) täytyy ensin matkata Martinlaaksoon, josta junalla Helsinkiin päin ja vielä kolmas vaihto, että pääsee itään päin edellä mainituille alueille? Mielummin valitsen suoran yhteyden kuin sen, että täytyy vaihtaa kolme tai neljä kertaa kulkuvälinettä, vaikka liityntävuoroja tulisi tiheämmin.. En usko, että tässä tapauksessa ainakaan työmatkan kesto lyhenee.. päinvastoin se pitenee, kuten on Espoossa käynyt länsimetron myötä. Yksityisautoilu tulee kasvamaan, jos reitit kovin monimutkaistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tämä suunnitelma käsittelee vain Vihdintietä ja Hämeenlinnanväylää kulkevia linjoja. Ylästön linja 614 ei kuulu tähän joukkoon joten sille ei ole tässä yhteydessä tulossa muutoksia. Tätä vastoin linja 415 kulkee Hämeenlinnanväylää ja rakennemallissa esitetään nyt tämän mahdollista korvaamista tiheämmällä liityntäliikenteellä Martinlaakson/Myyrmäen suuntaan.

      Poista
  12. Runkolinjaratkaisu on kannatettava, mutta tällöin tulee ehdottomasti panostaa sujuviin vaihtoihin. Sujuva vaihto tapahtuu ideaalisesti samalta laiturilta esim. toiselle puolen laituria astuen. Vastustus on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon nykyisen vaihtopaikkojen suunnittelun surkeuden, tuoreena esimerkkinä tulevan Pasilan aseman vaihtoyhteydet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Vaihtopaikkoja on tutkittu työn edetessä ja tämä jatkuu tulevassa suunnittelussa. Kuvaamasi tavoitteet ovat hyvin lähellä niitä joita työssä myös tavoitellaan. Nykyinen infra asettaa tiettyjä rajoitteita potentiaalisissa linjaston solmukohdissa, mutta kaupungit ovat olleet myötämielisiä kehittämään vaihtopaikkoja tulevaisuudessa erityisesti runkoliikenteen pysäkeillä.

      Poista
    2. Onko teillä antaa esimerkkiä toimivasta liityntälinjastosta? Ainakin asuessani Leppävaarassa (23+juna) se toimi huonosti. Eikä se kovin hyvin kuulu nyt toimivan Etelä-Espoossakaan. Miten se voisi toimia hyvin harvaan asutussa Pohjois-Espoossa?

      Poista
    3. Hei! Suhteellisen "hyviä" liityntälinjastojärjestelmiä HSL-alueelta voi löytää esimerkiksi Itä-Helsingistä ja Keravalta sekä Vantaan Kivistöstä. Harvaan asutuilla alueilla se mahdollistaa juuri kyseisen alueen tarpeisiin vastaavan palvelun tuottamisen sopivan kokoisella kalustolla ja laajoilla liikennöintiajoilla.

      Poista
  13. Suunnittelussa on pidettävä mielessä näiden suorien linjojen täyttöaste ja lukumäärä kantakaupungissa. Mannerheimintie ruuhkautuu busseista, millä on kielteiset vaikutukset niin joukkoliikenteen sujuvuuteen kuin ilmanlaatuun.

    Muutenkin juna on nopea ja mukava tapa matkustaa keskustaan. Liityntä ja vaihdot ovat täysin siedettäviä, kunhan vuorovälit saadaan riittävän tiheiksi (10-15 min).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anton! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  14. Jos aiotte järjestää runkoyhteyden hämeenlinnanväylän ja vihdintien varteen, niiden ei ole parempi juuttua Mannerheimintien ruuhkiin. Runkolinjan etuna on mm. Sen nopeus ja etuukset, joten jos linja matelee ruuhkissa, mitä hyötyä runkolinjasta sitten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Runkobussilinjoilla voidaan kehittää omia liikennevaloetuuksia sekä muita nopeuttamistoimenpiteitä. Lisäksi pysäkkiväli voi olla hieman harvempi. Toimenpiteet Mannerheimintiellä voivat olla hankalasti toteutettavia, mutta niitä tullaan tutkimaan. Muilla reittiosuuksilla mahdollisuuksia voi olla enemmän.

      Poista
  15. Ei se nyt näin pitänyt mennä! Tänne tarvitaan suoran yhteyden LISÄKSI yhteys liityntälinjoille. Esim. Jos 345 vuoroväliä ei saa tiuhemmaksi kuin tunti niin sitten lisätään väliin kulkemaan bussi liityntälinjalle myrtsiin. Eli joka toinen vuoro on suora, ja joka toinen liityntään. Siten ei nykyinen yhteys kärsi mutta vaohtoehtoja tulee lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HSL:llä on kunnilta saatu budjetti, jonka mukaan mennään. Ei ole varaa lisätä 345 tunnin vuorovälin lisäksi liityntälinjaa, saati sitten
      345:n vuorovälin tihentämistä, ellei jostain muualta tarjonnasta leikata

      Poista
    2. Nytpä on varaa ajattaa Kalajärveltä Helsinkiin kolmekin bussivuoroa siten, että joutuvat jonottamaan päästäkseen samalle pysäkille yhtä aikaa.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommenteista! Yksi haaste joka tulee siitä että suora linja ja liityntälinja vuororottelevat, on molempien linjojen heikko vuoroväli. Tunnin välein kulkeva liityntälinja ei juuri houkuttele sen käyttämiseen, ja tunnin välein kulkevalla suoralla linjalla matkustettaessa on hyvin sidottu juuri tiettyihin lähtöaikoihin omassa liikkumisessa.

      Poista
  16. 436 tulee säilyttää ennallaan, se on selvä! En tiedä mitä teen, jos se lakkautetaan, en aio mennä vaihdolla, mutten voi vaihtaa yksityisautoiluunkaan...

    VastaaPoista
  17. Vaihto juna-aseman on oltava vantaankoski. Myyrmäki on tunkkainen ja varsinkin nuorien tyttöjen turvaton odottaa bussia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentiasti. Vantaankoski on toki sujuva ja hyvä vaihtoaema, mutta asukkaiden toiveissa korostuu myös tarpeet päästä Myyrmäen palveluiden äärelle. Asemanseutujen kehityksen eteen on tehty paljon työtä ja tämä työ tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

      Poista
  18. Vihdintie liikenne on madellut ja Helsingin suunnitelmat eivät tee siitä jatkossakaan yhtään nopeampaa busseille. Ei ole mitään järkeä kulkea Niipperissä bussilla Myyrmäkeen, kun Vantaankoski on nopeammin tavoitettavissa. Junasta voi sitten tarvittaessa jäädä pois vaikka Myyrmäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Vantaankoski on toki sujuva vaihtoasema, mutta asukkaiden toiveissa korostuvat tarpeet päästä juuri Myyrmäen palveluiden äärelle. Lisäksi poikittaiset vaihtoyhteydet Myyrmästä ovat hieman paremmat kuin Vantaankoskelta.

      Poista
  19. Bussi esim. Niipperistä myyrmäkeen on tosi hidas ruuhka-aikana kun vertaa bussiin niipperissä vantaankoskella. Sen jälkeen kun espoo liittyi hsl:ään pohjois-espoo joukkoliikennepalvelut on koko ajan huonontunut. Suurinta osaa ei poikittais suuntaiset linjat paljon kiinnosta. Suurin osa haluaa päästä nopeasti helsingin keskustaan koska on siellä töissä. Koko hsl:n joukkoliikennesuunnittelu palvelee vain itä-Helsingin matkustajia. Huono joukkoliikennesuunnittelu lisää yksityisautoilun. Olen 20 vuotta käyttänyt joukkoliikennettä kulkiessani töihin helsingin keskustaan. Nyt olen alkanut miettiä josko minunkin olisi syytä alkaa kulkemaan esimerkillisesti omalla autolla ja lopettaa pohtiminen minne bussi kulkee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Matka-aika Niipperistä Myyrmäkeen on tosiaan hieman pidempi kuin Vantaankoskelle, mutta vastaavasti alueella on enemmän palveluja sekä laajemmat vaihtoyhteydet koko seudulle. Kokonaismatka-aika Helsingin keskustaan pitenee muutamilla minuuteilla.

      Poista
  20. Miettikäähän nyt vähän, lapsi menee kouluun Ruskeasuolle 20 asteen pakkasessa väsyneenä ja pimeällä. Nyt hän voisi mennä vain bussiin 436 ja istua kunnes jää. Nyt hänen pitäisi jaksaa ja muistaa joka aamu vaihtaa ja kävellä vaihtopysäkille pimeällä ja vielä odottaa pakkasessa. Tai työmatkalainen, joka menee nyt bussiin ja istuu kunnes jää ja lukee bussissa kirjaa. Nyt jälleen sama, kuuden aikaan aamulla pitäisi jaksaa vaihtaa vesisateessa. Vaihdot ovat aina raskaita riippumatta niiden vuoroväleistä. Uskon, että suurin osa tiheämpää vuoroväliä toivoneista ei tiennyt, että se tarkoittaa suorasta linjasta luopumista.

    Mielestäni tämä liityntäliikenne toimii esimerkiksi Lahnuksessa hyvin, jossa on pitkäy vuorovälit. Kuitenkin nyt Niipperissä on jo todella hyvä liityntäliikenne (435, 436, 437, 566) ja vielä suorat bussilinjat 435, 436. Mielestäni riittäisi, että runkolinjat tulisivat, mutta Niipperin busseihin ei koskettaisi. Näin tulisi vaihtoehto vaihtaa runkobussiin, mutta olisi kuitenkin suorat linjat. Vuorovälit Niipperistä kehäradalle ovat ruuhkassa erinomaiset ja jatkossa myös ruuhkan ulkopuolella ja lauantaisin, kun 437 aikataulua parannetaan ja 566 vuoroväliä tihennetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin Lahnuksessa asuvana en kyllä kannata liityntäliikennettä yhtään! Mieluummin tosiaan suora linja harvemmin kuin 2-3 vaihdolla.

      Poista
    2. Hei! Kiitos kommenteista! Otamme ne huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  21. Toivottavasti 345 suorana yhteytenä Helsinkiin säilyy nykyisellään. Kiertoreitit ja vaihdot lisäävät matka-aikaa huomattavasti. Näin Vihdin suunnasta linjaa käyttävänä ainut järkevä yhteys keskustaan 346 linjan lisäksi.

    VastaaPoista
  22. Suuri osa 345 käyttäjistä jää pois jo vihdintiellä tai manskulla. Vaikka omalla autolla töihin meno meilahteen säästäisi aikaa, kuljen yleensä bussilla ekologisista syistä. En ole kuitenkaan valmis yhtään pidempään tai hankalampaan yhteyteen, jolta vaihdollinen yhteys korvaani kuulostaa. Yhteys junaan ei hyödytä meitä vihdintien ja manskun varrella työskenteleviä. Työmatka on jo nyt pitkä ja perheellisenä kaikki aika töiden jälkeen on arvokasta. Sitä ei halua hukata yhtään hankalaan työmatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tytti! Kiitos kommentistasi! Tarkoituksena olisi tarjota sujuvat vaihtoyhteydet Pohjois-Espoon linjoilta Vihdintien runkolinjalle, jolloin myös Meilahden yhteydet olisivat saavutettavissa yhdellä vaihdolla.

      Poista
  23. Jollain tasolla asiaan liittyen: mitä muutoksia Lahnuksentien yhteyksiin on tulossa tammikuussa, kun 355 lakkaa kulkemasta Helsinkiin? HSL on lukemani perusteella luvannut korvata loppuvaa liikennettä jotenkin (Nurmijärven Uutiset, 24.11.2018).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa näkyy selvästi liityntäliikennettä Lahnuksentietä pitkin. (Ylhäällä artikkelissa)

      Poista
    2. Mutta todennäköisesti heti ei mitään. HSL saa välittömiin kysymyksiin vastata.

      Poista
    3. Hei! HSL tulee tiedottamaan vuoden vaihteen tulevista muutoksista erikseen. Tässä suunnitelmassa pyritään järjestämään Lahnuksentieltä yhteys liityntälinjalla Kehäradalle ja Vihdintien runkolinjalle. Näkisimme että tämä olisi huomattava parannus alueen nykyiseen liikennöintiin.

      Poista
  24. Linjan 437 vuoroja lisättävä molempiin suuntiin! (myös iltaisin erityisesti Martinlaaksosta Perusmäkeen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko pohjois-Espoon asukasfoorumin gb sivulla? Julkaisin tiedon, kun HSL on päättänyt, että 437 kulkee elokuusta 2019 alkaen maanantaista lauantaihin 6-21 välisenä aikana!!

      Poista
    2. Hei! Tosiaan, olemme päättäneet kehittää linjan 437 vuorovälejä ensi vuoden elokuusta alkaen. Nyt käsiteltävässä suunnitelmassa vuorovälit tihenisivät entisestään ja liikennöintiajat laajentuisivat kaikkina päivinä.

      Poista
  25. 345 säilytettävä; ainut bussi suurelta työllistäjältä (Rinnekoti) Helsinkiin sekä ainut bussi Pohjois-Espoosta /Otalammelta/Vihditien suunnalta Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Rinnekodin yhteyksieä ei toki olla lakkauttamassa vaan vuorotarjontaa nimenomaan halutaan lisätä tarjoamalla alueelta tiheä liityntälinja Kehäradalle ja Vihdintien runkolinjalle.

      Poista
  26. Nykyisen 345:n kaltainen yhteys olisi todella hyvä pitää jollain tapaa elossa. Monet vaihtoyhteydet säilyisivät, jos linja ajaisi edes keskustan rajalle, vaikka Pitäjänmäen teollisuusalueelle, Munkkivuoreen tai Ruskeasuolle tai ehkä Huopalahden asemalle! Huomattava säästö syntyisi kantakaupungissa ajon poistumisesta ja niille, joille tämä suora yhteys kantakaupunkiin on erityisen tärkeä, voi jättää muutaman ruuhkavuoron keskustaan asti.

    Linjan maltillinen lyhentäminen vaikka Huopalahden asemalle toisi nopeasti laskien yli puolet siitä säästöstä, mitä sen lyhentäminen Myyrmäkeen, mutta jättäisi silti huomattavasti paremmat vaihtoyhteydet, kuten mm. 550:lle ja rantaradan juniin.

    Toivoisin vastausta tähän: onko kantakaupungin reunalta pohdittu uusia päätepysäkkejä joillekin yksittäisille linjoille, kuten Kalasatama Lahdenväylän suunnalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 345 Huopalahden asemalle on hyvä idea. Bussit voisi olla siten keskenään synkronoituja että vuorovälit on mahdollisimman tasavälisiä lähdettäessä keskustasta junalla, mutta bussit tarjoaisi yhteydet eri asemilta. Linjaa 345 voisi käyttää jos haluaa vaihtaa esimerkiksi vaihtaa linjalle 550, linjaa 436 jos haluaa esimerkiksi lentoasemalle.

      Poista
    2. Kyllä, tätä voisi kutsua jo ihan hyväksi palveluksi.

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommenteista! Otamme nämä ajatukset huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  27. 436 TÄYTYY säilyttää ennallaan!!!

    VastaaPoista
  28. Pohjois-Espoosta Kalajärveltä Niipperin kautta Helsinkiin suoraan Vihdintietä kulkenut edesmennyt kehäradan myötä lakakutettu 324 tulee ehdottomasti palauttaa. Niipperistä Konalan ja Pitäjänmäen työpaikka-alueille Helsingin keskustan lisäksi kuljetaan nyt omilla autoilla. Ei ole järkeä kulkea ensin 9km "väärään suuntaan" Vantaankosken asemalle. Ennen pääsi aamuisin 35 minuutissa suoralla bussilla keskustaan ja ruuhka-aikaan 45 minuutissa takaisin. Kehäradan tulon jälkeen pohjoisespoolaisia on kiusattu samalla tavalla kuin Länsimetron myötä eteläespoolaisia. Etelässä vaan on asiassa noussut suurempi melu mutta haitat ovat ihan vastaavia pohjoisessa. Ihmisiä yritetään pakottaa raiteille kuin käärmettä pyssyyn, pakolla, eikä houkuttelevia vaihtoehtoja tarjoamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomimoon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  29. Kannatan suorien linjojen säilyttämistä Elielinaukiolle. Siis 436, 345, 321 ainakin.

    VastaaPoista
  30. Pitäisi huomioida, etttä vihdintien varrella on paljon työpaikkoja, niinkuin omanikin.työmatkani menisi mahdottomaksi, jos suorat bussiyhteydet kalajärveltä vihdintietä helsinkiin lakkautetaan. Suorat linjat säilytettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomimoon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  31. Suora bussilinja kalajärveltä Helsinkiin ehdottomasti säilytettävä. En usko että ketään haluaa tätä linjaa lakkautettavan. Oma työmatkani tulisi venymään reilusti yli tuntiin näiden uusien suunnitelmien myötä ja varmasti oman auton hankinta olisi silloin ajankohtainen! Liityntälinjat toki myös hyviä, mutta pitäisi säilyttää ainakin yksi suora linja Helsinkiin, sillä se on monelle tärkeä työpaikkojen takia. Monella työpaikka sijaitsee tämän matkan varrella, ei todellakaan juuri tuolla ydinkeskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Tästä ei nyt käynyt ilmi missä työpaikkasi sijaitsee, mutta esimerksiksi Vihdintien varren työpaikat olisivat jatkossakin saavutettavissa vaihtamalla Pohjois-Espoon liityntälinjoilta Vihdintien runkolinjalle.

      Poista
  32. Olen täysin kyllästynyt tappelemaan HSL:n kanssa linjastoista ja hinnoista. Olen vuosia laittanut palautetta ja kirjoittanut Hesarin yleisönosastolle niipperiläisten ja pohjois-espoolaisten kohtelusta. Suoran Vihdintien-yhteyden lakkauttaminen oli aikoinaan valtava shokki. Siihen asti harmaita hiuksia oli tuottanut lähinnä harvat liikennöintiajat. Toimiva suora Helsingin yhteys loppui siihen, koska 436 käytännössä edellyttää vaihtoa junaan. Ainakaan minun psyykeni ei kestä sightseeing-köröttelyä pitkin Vantaata, jos tarkoitus on mennä Espoosta Helsinkiin. Kartastakin voi katsoa, että Hki on ihan siinä alla. Bussit ovat usein myöhässä eikä ole tavatonta, että 436 on puolen tunnin päästä lähtöajastaan Kalajärveltä Vantaankoskella. Sietämätöntä. HSL vastasi yleisönosastolla kritiikkiini, että Vantaan-yhteyksiä on myös kehuttu. Hei HSL, kuinka moni pohjois-espoolaisista käy töissä Martinlaaksossa ja Myyrmäessä ja kuinka moni taas Helsingin keskustassa, Pitäjänmäellä tai Konalassa? Aivan. Vaikka HSL mitä selittäisi, vaihto on aina huononnus. Se lisää yhteyden epävarmuutta, matkustusaikaa ja odottelua pysäkeillä säiden armoilla. Se lisää myös stressiä vaihdon toimivuudesta ja aikatauluista. Stressin tuottamisessa HSL onkin yliveto. Helsingistä tullessa vaihtaminen junasta 436:een oli ennen itsemurhaa, riskinä puolen tunnin tai tunnin odottelu. 437 oli tervetullut kädenojennus, mutta HSL-tyyliin helpotus oli lyhytikäinen. Nyt uhkaavat jälleen yhteyksien huonontaminen kuorrutettuna hintojen nousulla. Sikamaista.

    Yksi hauska piirre tässä sopassa on se, että matkakorttia ei voi ladata netissä (mikä nyt sitten kai korjaantuu uudistuksessa). Pojois-Espoossa kioskeja ja kauppoja ei ole joka omakotitalon kivijalassa, joten tämäkin on ollut yksi tuskan aihe lisää HSL:ään liittyen. Tampereella ja Turussa moinen high-tech on ollut mahdollista, mutta ei suinkaan pääkaupunkiseudulla, ei suinkaan HSL:ssä.

    Otin taannoin yhteyttä myös Simon Eloon, joka pohjois-espoolaisena kirjoitti heikoista yhteyksistä Länsiväylään. Ei mitään vaikutusta. Yksi HSL:n vakiovastaus palautteeseeni on ollut se, että käyttöaste ei edellytä lisäpalveluja. HSL:n nerokas resepti: huononnetaan yhteydet surkeiksi, jolloin ihmiset siirtyvät autoilemaan, jolloin voidaan sanoa, että palveluja ei tarvita. Kun moisen pyörän laittaa pyörimään, se ei koskaan pysähdy. Jäljelle jää asuntoilmoitusten lukeminen. Harmi että lapsilla olisi täällä hyvä koulu. Mutta emme vaan jaksa elää enää veitsenterällä näiden yhteyksien kanssa. Logistiikalla on valtava hyvinvointivaikutus. Ilmastonmuutos on totta, mutta meillä poliitikot eivät halua panostaa joukkoliikenteeseen. Ja mistäs puolueesta se HSL:n hallituksen puheenjohtaja onkaan: kuka yllättyi että kokoomuksesta? #vaalit2019

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Tarkoituksena ei toki ole heikentää alueen joukkoliikennepalvelua vaan tarjota vaihtoehto nykyiselle järjestelylle. Liityntäliikennettä hyödyntämällä alueelle on mahdollista järjestää huomattavasti kattavampi joukkoliikennepalvelu jolloin oma ja perheen matkustaminen ei ole sidottu yhteen tunnin välein kulkevaan linjaan. Ajatuksena on että juuri tiheämpi vuoroväli mahdollistaa joukkoliikenteen käytön nykyistä useammilla matkoilla jolloin esimerkiksi riippuvuus perheen toisesta autosta vähenee huomattavasti.

      Poista
  33. Hei! Uusi liityntälinja 437 Perusmäestä on hyvä, mutta suora linja 436 tulisi ehdottomasti säilyttää! Toivoisin myös toista suoraa reittiä Niipperistä Vihdintietä pitkin Helsinkiin, kuten entinen 436 kulki. Vaihto vie aina enemmän aikaa ja tuo epävarmuuksia työmatkoihin.
    Myös Leppävaaran suuntaan 236 ja 239 säilytettävä suorina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Linjoilla 236 ja 239 ei tässä suunnitelmassa olla tekämässä muutoksia.

      Poista
  34. Suora bussilinja Kalajärveltä Vihdintietä pitkin Elielle, siis 345, pitää ehdottomasti säilyttää. Yhteyksiä pitäisi parantaa eikä heikentämällä ajaa ihmisiä pois julkisten käytöstä kuten kävi 436 linjamuutoksen yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomimoon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  35. Ehdottomasti suorat linjat Niipperistä ja Perusmäestä on säilytettävä, mutta lisättävä rinnalla liityntäliikenteen vuorovälejä ym. Juuri on Etelä-Espoossa palautettu suorat bussilinjat, kun tuo ylettömän kallis metroratkaisu ei toimikaan. Pohjoisespoolaiset ovat myös kustantaneet metron, josta eivät hyödy, ja nyt yritetään säästää vähäisistä Pohjois-Espoon linjoista. Ei tunnu reilulta, ei. Kaikki espoolaiset eivät mahdu asumaan Etelä-Espoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoonlahden ja Kivenlahden alueilta Helsinkiin palautetut ruuhka-ajan suorat linjat ovat vain väliaikaisratkaisu siihen saakka kunnes metro Kivenlahteen valmistuu. Tuolloin suorat linjat varmasti lakkautetaan. Leppävaaran ja Pohjois-Espoon linjastosuunnitelma on jo hyväksytty ja tarkoittaa että Elielin aukio-Leppävaara-Karakallio-Espoon keskus liikenne keskitetään yhdelle uudelle runkolinjalle 200. Leppävaaran alueella tilanne on kuitenkin erilainen kuin Vihdintiellä. Esimerkiksi liityntälinjoilta voi vaihtaa helposti linjalle 200 samalta pysäkiltä koska linjoilla on yhteisiä pysäkkejä Turuntiellä. Vihdintiellä yhteisiä pysäkkejä ei runkolinjalle 300 olisi jos Pohjois-Espoon linjat vietäisiin Vantaankoskelle tai Myyrmäkeen. Linjan 321 voisi hyvin muuttaa liityntälinjaksi Myyrmäkeen koska siltä vaihtaminen runkolinjalle 300 onnistuu samalta pysäkiltä Koivuvaarassa. Koska linjoilla 321 ja 565 olisi pitkä yhteinen reittiosuus, pitäisi ne tahdistaa kulkemaan tasavälein. Voisiko linjan 436 numeroksi vaihtaa takaisin 324 ja siirtää se kulkemaan kehä III:lta Vihdintielle linjan 345 kanssa ja päättää linjat vaikka Huopalahden asemalle kuten täällä on esitetty. Näin myös Niipperistä palautuisi suora yhteys Konalan ja Pitäjänmäen työpaikka-alueille joka tuntuu olevan monille tärkeä. Linja 437 palvelisi edelleen liityntäyhteytenä Pohjois-Espoon ja Martinlaakson välillä. Huopalahdessa Eliel Saarisentiellä pitäisi varmaan tehdä infrajärjestelyjä linjojen 345/436 taukoja varten. Esimerkiksi linjan 345 kierrosaika lyhenisi ruuhka-aikaan 35-40 minuuttia kun hidas ja ruuhkainen osuus Haagan liikenneympyrän ja Elielin väliltä jäisi pois. Varmasti jo tällä säästöllä voisi tihentää linjan vuoroväliä kulkemaan esimerkiksi läpi päivän 30 minuutin välein. Linjan 436(uusi 324) lyhentymisestä saatavat säästöt voisi käyttää linjan 437 vuorovälin tihentämiseen ja säästöä syntyisi myös 321:n lyhentymisestä Myyrmäkeen.

      Poista
    2. En näe MITÄÄN järkeä katkaista linjaa 436. Tämä suunnitelma on törkeän idioottimainen ja jos lähdetään koskemaan yhteyksiin ”parempien toivossa” — ei siitä tule muuta kuin todella surkea linjasto joka ei toimi. Tällä hetkellä Niipperin bussiliikenne todella hyvää (lyhyt vuoroväli kehäradalle, suorat bussilinjat Keskustaan) älkää pilatko sitä! Kukaan siis kukaan ei ole toivonut suorien linjojen lakkauttamista, sanoi HSL mitä sanoi. Tästä suunnitelmasta tehdään adressi ja lehtiin tullaan olemaan yhteydessä! Hullua, että tällaisia linjastosuunnitelmia voidaan edes sanoa ääneen..

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommenteista, otamme nämä huomioon!

      Poista
  36. 345 säilytettävä, kyllä vaihdoton yhteys Kalajärveltä ja Odilammelta Helsinkiin on tarpeellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomimoon jatkosuunnittelussa. Tässä esitetyssä rakennemallissa nimenomaan pyritään parantamaan Kalajärven ja Odilammen yhteyksiä Helsinkiin Kehäradalle ja Vihdtintien runkolinjalle syöttävän liityntälinjan avulla.

      Poista
  37. Miksi piti kysyä linjaston kehittämisestä, kun lähtökohta on, että ei ole varaa kehittää. Aivan luonnollista on, että kehittämisestä kysyttäessä on vastaus, että lisää vuorovälejä. Mutta kukapa sitä oliei ehdottanut, jos olisi tiennyt, että lähtökohtana on nykyisten peruspalvelujen lakkauttaminen.

    Olisitte kysynyt mitä pitää säilytttää, niin ykkösenä olisi ollut suorat yhteydet Pohjois-Espoosta mm. Mannerheimintien varteen, Konalaan, Pitäjänmäkeen, mm 345.

    Turha haikailla mitään parantamista, kun kerran ei ole varaa. Vielä vähemmän sitä on sitten, kun ei ole nykyisiäkään matkustajia.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pohjois-Espoon alueelta tulee HSL:lle jatkuvasti toiveita tiheämmästä liikenteestä. Nämä toiveet korostuivat myös liikkumiskyselyn tuloksissa. Tässä rakennemallissa esitetään yksi ratkaisu joilla pystytään vastaamaan näihin toiveisiin. Toisaalta se tapahtuu suorien Helsingin yhteyksien kustannuksella, mutta näkemyksemme mukaan vaihdoyhteydet olisi mahdollista järjestää niin sujuviksi ettei tästä muodostuisi kohtuutonta haittaa kenellekkään.

      Poista
  38. Pohjois-Espoon suora yhteys 345 Kalajärveltä Helsinkiin tulee ehdottomasti säilyttää. Matka-aika on jo nyt pitkä. Tulee huomioida, etteivät kaikki työmatkaajat jää vain keskustaan, vaan osa jatkaa vielä pidemmälle keskustan laitamille metrolla/bussilla tms. tai jäävät jo bussimatkan varrelle isoihin työpaikkakeskittymiin kuten Pitäjänmäelle. Mikäli suora yhteys lopetetaan, ei keskustan ohi jatkaville tai Vihdintien varrelle tms. haluaville jää muuta vaihtoehtoa kuin hankkia oma auto. Kolmeen liikennevälineen vaihtoon en ainakaan henk.koht. ole valmis. Kaksikin on jo liikaa. Nyt kerkeää ensimmäisessä bussissa sentään torkahtaa tai lukea hetken. Vaihdot lisäävät stressiä ja kokonaismatka-aikaa väistämättä. Jos suorat yhteydet lopetetaan, tehdään myöskin lapsiperheiden matkustaminen joukkoliikenteessä täältä Espoon perukoilta ihmisten ilmoille mahdottomaksi. Lasten (+vaunujen) kanssa vaihdoton ja suhteellisen nopeasti sujuva matka on ehdoton edellytys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommenteista! Rakennemallissa on siis esitetty että Vihdintielle jäisi runkomainen bussilinja jolle järjestettäisiin vaihtoyhteydet Pohjois-Espoon liityntälinjoilta. Tämä mahdollistaisi yhden vaihdon yhteydet Pohjois-Espoosta Vihdintien työpaikka-alueiden varrelle. Lisäksi tämä mahdollistaisi Pohjois-Espoon nykyisen liikenteen tihentämisen, jolloin aikataulut sopisivat myös paremmin alkaviin ja päättyviin työ- sekä koulupäiviin.

      Poista
  39. Ei voi olla totta että suora yhteys joka nyt jo kiertää Vantaan kautta Helsinkiin lakkautettaisi! Puhun nyt siis 436 linjasta. Miksi halutaan vaikeuttaa joukkoliikennettä siten että ihminen joutuu hyppimään kulkuvälinrestä toiseen? On paljon pukavampaa istua bussiin niipperissä ja ajaa samalla kulkuneuvolla suoraan määränpäähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Suunnitelman tavoitteena on tarjota nykyistä tiheämmät vuorovälit jolloin liikkuminen joukkoliikenteellä helpottuu. Suoran yhteydet poistumista korvaa myös aikaisempaa laajemmat vaihtoyhteydet ympäri seutua sekä laajemmat liikennöintiajat.

      Poista
  40. Linja 345 tulee säilyttää. Sillä kulkevat automatiikka, jotka vierailevat tai ovat töissä Rinne kodissa. Monet golfarit kulkevat bussilla Luukkiin ja Lakistoon. Myös retkeilijät käyttävät bussia. Autopaikkoja on Luukin alueella vähän ja osa on maksullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjan 345 vuorovälejä olisi tarkoitus tihentää ohjaamalla linja päättymään Myyrmäen alueelle. Tällöin linjan tiheämpi vuoroväli sopisi paremmin Rinnekodin työvuoroihin sekä palvelisi myös Luukin alueen retkeilijöitä.

      Poista
  41. Järkyttävältä kuulostaa suunnitelma lakkauttaa linja 345. Pitää olla suora linja Vihdintietä pitkin Mannerheimintielle, mikään bussi-juna-yhdistelmä ei tätä korvaa. Jos linja 345 lakkautetaan, tulee yksityisautoilu lisääntymään entisestään.

    VastaaPoista
  42. Kirjoitan nyt oman tiivistelmäni: Muuten näyttää hyvälle, mutta löysin myös kehittämistä. Juuri Rinnekodin suunnalta kannattaisi olla ainakin ruuhka-aikaisin Helsinkiin asti linja. Olemme valmiita hieman isompaan vuoroväliin mitä suunnitelmissa on, jos AINAKIN ruuhka-aikaisin Helsingin keskustaan saataisiin Rinnekodista suora linja. Sitten Ylästöstä tarvitaan myös jonkinlaista suoraa linjaa Helsinkiin, mutta en sitä aluetta kylläkään täysin hahmota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  43. Liityntäliikenteen parannus hyvä idea, mutta jos se edellyttää suorien linjojen lopettamista, ei kiinnosta. Suorat linjat (436 ainakin) TÄYTYY varmasti säilyttää ennallaan! Eikö olisi halvempa tehdä 436 suorempi linja, niin, että se menisi suorinta reittiä Helsinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentiasti!

      Poista
    2. Kalajärveläisen näkökulmasta tuo 436:n ajo Vihdintietä ei olisi hyvä idea, koska sillä bussilla täältä päästään nimenomaan radan varteen.

      Poista
  44. Ruuhka aikoina liikennöivä suora linja Kalajärvi-Helsinki riittää hyvin.

    VastaaPoista
  45. Pohjois-Espoon suoria linjoja keskustaan ei saa lopettaa. Linjan 345 korvaa ainoastaan taksi tai oma-auto. Kaikki eivät edes mene keskustaan saakka vaan suoran linjan idea on siinä että
    se palvelee kaikkia Vihdintiellä liikkuvia, ei ainoastaan keskustaan liikkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Rakennemallissa kuvatulla linjastolla Vihdintietä kulkisi tiheä runkomainen bussilinja jolle järjesttäisiin vaihtoyhteydet Pohjois-Espoon suunnasta. Eli tämä mahdollistaisi jatkossakin yhteydet Vihdintien suuntaan.

      Poista
  46. 345 bussi on todella tärkeä täällä. Palvelee suurta joukkoa koululaisia ja opiskelijoita. Samoin kuin teki linja 582, joka on jo valitettavasti päätetty lopettaa.
    Vaihtokuljetuksilla matka pohjoisespoosta Helsinkiin on kohtuuttoman pitkäaikainen. Nyt jo pohjoisespoosta eri lukioihin matkustavat henkilöt viettävät bussissa ruuhka-aikoihin helposti puolitoista tuntia suuntaansa.
    Täältä on todella hankala liikkua mihinkään harrastuksiin kun pienempiä lapsia ei voi laittaa bussin vaihtoon useita kertoja.
    Jos vielä lippujen hinnat täällä kohoavat ja linjat huononevat niin autoilu lisääntyy entisestään. Ei jokaisesta kolkasta voi tähdätä metroon tai junaan. Kyllä ne suorat bussilinjatkin täytyy säilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjaa 582 ei olla lakkauttamassa mutta reitti lyhenee Serenalta Kalajärvelle syksyllä 2019. Tässä linjastosuunnitelman rakennemallissa esitetään Lahnuksentielle omaa liityntälinjaa Kehäradalle sekä Vihdintien runkolinjalle.

      Poista
  47. 345 bussia ei missään nimessä voi lopettaa! Matka Helsinkiin on ehdottomasti säilytettävä! Ihmisiä käy työssä Helsingissä, paljon on nuoria jotka opiskelevat Helsingissä tai linjan varrella. Sairaanhoitajia jotka ovat työssä Meikussa. Pohjous-espoota pitäisi kehittää, ei vetää palveluja alas. Tänne rakennetaan koko ajan enemmän ja enemmän. Hullua touhua tämä, että metro tuli toiselle puolelle Espoota ja nyt täältä halutaan karsia kaikki linjat pois. Huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Rakennemallissa on kuvattu linjan 345 korvaaminen tiheällä liityntälinjalla. Vihdintietä kulkisi tiheä runkomainen bussilinja jolle järjesttäisiin vaihtoyhteydet Pohjois-Espoon suunnasta. Eli tämä mahdollistaisi jatkossakin yhteydet Pohjois-Espoosta Vihdintien suuntaan sekä samalla myös Kehäradalle.

      Poista
  48. Suora 345 ehdottomasti säästettävä. Millä muulla muka pääsee keskustaan / Vihdintien varrella minnekään jos se poistuisi? I-/P-juna ei korvaa Vihdintiellä tarvittavaa julkista liikennettä.
    Jos menisin ehdotuksellanne töihin, minun pitäisi Vihdintieltä päästä julkisella Myyrmäkeen/Vantaankoskelle, siitä junalla (joka jättää kuitenkin tulematta esim. sähkövian takia) Helsinkiin ja siitä metrolla Ruoholahteen. Kolme eri julkista työmatkan taittamiseen alkaa olla jo niin raskas vaihtoehto että ostanpa auton ja istun mieluummin ruuhkassa kehällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Kuvatussa rakennemallissa Vihdintielle siis jäisi runkolinja, jolle järjestettäisiin yhteydet Pohjois-Espoon liityntälinjoilla.

      Poista
  49. My apologies for commenting in English, yet as many have said before me, this is totally nonsensical. It's already kind of an hassle to get to the city centre (and for many of us to work) with the 345 line, if you remove that what will happen is that many people will just buy a car. Not really sure that's the intention. Understanding why this plan should be good for Kalajärvi and Northern Espoo is really beyond me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi fabrixyz! The intention is to provide better service to Kalajärvi and Northen Espoo areas with more frequent bus service both to Ring Rail Line and to new trunk line at Vihdintie. At these hubs the whole region is accessible quite well.

      Poista
  50. 436 on Niipperin Juvantien lähialueen ainoa bussi Helsinkiin, joten sitä ei tule lakkauttaa. Yksi suora bussikijbu on inhimillistä säilyttää. Alue kasvaa kuitenkin hyvää vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Liityntäliikenteen ajatuksena tosiaan olisi että nykyisiä vuorovälejä Niipperin alueella pystyttäisiin parantamaan. Suosituimpina matkustusaikoina busseja voisi mennä Niipperistä Kehäradalle ja Vihdintien runkolinjalle noin 10 minuutin välein. Ajatuksena tässä olisi siis se että matkustaminen olisi joustavampaa kun yhteyksiä kulkisi tiheämmin.

      Poista
    2. Mitä hlvttiä? Niipperistä menee jo 10 min välein bussi kehäradalle vuodesta 2019 (436, 437 ja 566) miksi haluaisimme siis, että suorat linjat katkaistaan? Jotta hyväksyisin suorien linjojen lopetuksen, vuoroväli pitäisi olla ruuhka-ajan ulkopuolellakin 5 min!

      Poista
    3. Hei relaxwithwhite! Tämä väite ei pidä paikkaansa. Syksyn 2019 tilanteessa vuorotiheys on vastaava vain Juvanmalmin eteläosassa, eikä siinäkään tasainen 10 minuuttia vaan vaihtelee 5-15 minuutin välillä. Esitetyllä ratkaisulla 10 minuutin vuoroväli saataisiin tasaisesti Niipperin koulun pysäkeille asti, jotka ovat käytetyimmät pysäkit alueella. Niipperiä palvelevan liityntäliikenteen lisäksi eteläiseen osaan jäisi yhä linja 566 täydentämään palvelua.

      Poista
    4. HSL on ilmoittanut, että vuonna 2019 linjan 566 vuoroväli tihennetään 30 minuuttiin, ja niin saadaan tasainen 10 min vuoroväli kehäradalle ruuhkassa. Joten ristiriitaista tietoa.. Miten sitten, ehdottamanne 10 min vuoroväli, olisiko se iltaisin ja viikonloppuisinkin?

      Poista
    5. Hei! On totta että linjan 566 vuoroväli tihenee ensi vuoden syksyllä 30 minuuttiin. Juvankartanon eteläosaan, missä ko. linja ajaa yhdessä 436 ja 437 kanssa ei tuolloin kuitenkaan saada tarjottua tasaista 10 minuutin vuorotarjontaa erilaisten tahdistustavoitteiden takia. Linjojen yhteinen vuoroväli voi hyvinkin vaihdella 5-15 minuutin välillä. Tässä suunnitelmassa pohdittu 10 minuutin vuoroväli saadaan tarjottua myös Niipperin pohjoisimpiin osiin, missä tällä hetkellä 436 ja 437 palvelevat kehäradan suuntaan. Näiden linjojen hännissä (Perusmäessä ja Kalajärvellä) vuorotarjonta Niipperin kautta kehäradalle paranisi nykyisestä.

      Poista
    6. Vielä odotan vastausta sille, olisko tuo 10 min vuoroväli myös iltaisin ja viikonloppuisin?

      Poista
  51. Suoraa linjaa 345 ei saa lopettaa!

    Vihdintietä Rinnekodista Elielinaukiolle kulkeva suora bussiyhteys on täysin välttämätön Pohjois-Espoon asukkaille. Suunnittelijoiden olisi hyvä muistaa, että osa linjan 345 käyttäjistä ei suinkaan asu Vihdintien varrella, vaan kulkee 1-3 kilometrin päästä Vihdintielle ja siirtyy siellä bussiin. Julkisen liikenteen käyttämishalukkuutta ei lisää matka-ajan pidennys, mikä väistämättä seuraa jos bussia pitää vaihtaa.

    Pohjois-Espoon nuorilla oli kymmenisen vuotta sitten vielä mahdollisuus käydä omalla kylällä lukiota. Nyt lukioon on pakko matkustaa pidemmälle. Vihdintietä kulkeva suora bussi mahdollistaa koulunkäynnin mm. SYK:ssä, Apollossa, Vaskivuoressa, Pohjois-Haagassa, Martinlaaksossa ja Märskyssä. Ja kannattaa huomata, että näistä edellä mainituista ainoastaan SYK on sellainen, että sinne pääsee suoraan 345:selta, muihin päästäkseen pitää vielä 345:sen jälkeen vaihtaa. Eli yksi vaihto on jo olemassa, toista ei haluta!

    Erityisen katkeraa tietysti on vielä se, että vyöhykeuudistuksen takia meidän bussilippujemme hinnat vielä nousevat. Kalliimpi hinta, huonompi palvelu. Ei hyvältä vaikuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Otamme tämän huomioon jatkosuunnittelussa. Liityntäliikenteen ajatuksena olisi siis se että vuorovälejä voitaisiin tihentää nykyisestä. Tällöin ne sopisivat paremmin myös lukioiden alkamis- ja loppumisaikoihin. Luetelluista lukioista suurin osa on hyvin saavutettavissa junaliikenteellä johon liityntäliikenne juuri on tarkoitus järjestää. SYK olisi myös saavutettavissa vaihtamalla tiheästi kulkevaan Vihdintien runkolinjaan. Eikö tämä parantaisi tilannetta?

      Poista
    2. SYK ei ole vain lukio vaan ko. koulua käy myös alakoululaisia. Vaihtaminen voi olla 3-luokkalaiselle aika haastavaa - etenkin pimeään aikaan huonolla säällä.

      Poista
  52. 345 linjaa ei saa laukkauttaa! Se on ainoa suora yhteys Lahnukseen, jos tulee myöhään illalla / sunnuntaina Helsingin keskustasta. Silloinkin joutuu kävelemään 20 minuuttia kotiin, jos ei samaan aikaan tule 236/582, johon voisi vaihtaa. Luin edellisiä kommentteja ja onko todella niin, että myös U-linja 355 lopettaa kokonaan liikennöinnin Lahnuksen kautta? 355:n vuorovälit ovat huonontuneet koko ajan ja nykyään menee pääsääntöisesti enää aamu ja iltapäiväruuhkissa. Sunnuntaisin ei enää ollenkaan. 345 palvelee myös Vihdintien varrella työskenteleviä eikä pelkästään keskustaan meneviä.
    LISÄPALVELUNA voisi olla liityntäyhteys Vantaankosken asemalle! Miksi suunnittelette yhteyttä Myyrmäen asemalle? On paljon nopeampi mennä Vantaankosken asemalle! Vantaankosken asemalta pääsee jatkamaan matkaa Martinlaaksoon ja Myyrmäkeen junalla, jos on tarvetta.
    Olette jo nyt huonontamassa Lahnuksen yhteyttä Espoon keskustaan, kun vaihdatte 582:n kulkemaan vain Kalajärvelle asti eikä Serenaan. Kyllä Lahnuksen nuorissakin on opiskelijoita, jotka käyvät koulua esim. Omnian Espoon keskuksen toimipisteessä.
    Ettekö ottaneet opiksi Länsiväylän suorien linjojen poistamisesta? Nehän poistuu sitten aikanaan, kun metro alkaa kulkemaan Kivenlahteen asti. Meille Pohjois-Espooseen ei kuitenkaan ole tulossa mitään pikarautiotietä/metroa/junayhteyttä, joten tarvitsemme suoria bussiyhteyksiä! Suunnittelijat voisivat tulla kokeilemaan nykyisiä yhteyksiä ihan paikan päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! HSL tulee tiedottamaan linjan 355 muutoksista yhdessä liikennöitsijän kanssa lähiakoina. Linjastosuunnitelmassa ei esitetä liityntäliikennettä Myyrmäkeen, vaan Myyrmäen suuralueelle johon myös Vantaankoski kuuluu. Liityntäliikenteen ajatuksena olisi tosiaan että vuorovälejä voitaisiin tihentää jolloin myös Lahnuksen suuntaan vaihdot voisivat toimia paremmin linjoille 236/582. Otamme kommenttisi huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  53. Onko myös 236:n laukkauttaminen listalla? 236 on ainoa yhteys Viherlaakson lukioon ja myös Leppävaaran kouluihin. Pohjois- Espoossa ei ole lukioita eikä muitakaan 2.asteen opiskelupaikkoja, joten suoran yhteydet niihin on säilytettävä! Eli 236 ja 582 pitää jatkaa entisellään. Nehän ovat aikamoisia maisemareittejä, mutta jos uusilla suunnitelluilla reiteillä ei pääse näiden reittien varrella / päätepysäkeillä oleviin kouluihin, niin monen opiskelija matka hankaloituu huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjat 236 ja 582 eivät kuulu tähän suunnitelmaan eikä niille tässä esitetä muutoksia.

      Poista
  54. Hei,

    Mitä tämä suunnitelma tarkoittaa Ylästön ja Helsingin keskustan välisten suorien linjojen 614 ja 415 osalta? Kai ne säilyvät ennallaan?
    t. Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 614 pysyy ennallaan toistaiseksi (en tiedä hiooko HSL myös tuusulanväylän linjastoa muiden pääväylien mukaisesti) mutta näyttää siltä että 415 ehdottomasti joko lakkautetaan tai edes pätkäistään. Itse toivon, että HSL jättää 415 kulkemaan edes välille Vantaanlaakso-Aviapolis, jotta P-ylästöstäkin on läheltä menevä yhteys junille ja jumboon

      Poista
    2. Hei! Rakennemallissa esitetään että linja 415 korvautuisi tiheällä liityntälinjalla Kehäradalle ja Aviapolikseen. Linjaan 614 ei tässä suunnitelmassa olla tekemässä muutoksia.

      Poista
  55. Ylästöläisenä toivoisin ehdottomasti, että 415 säilytettäisiin, mutta ymmärrän myös resurssien rajallisuuden ja itsehän olen tehnyt valinnan muuttaa Ylästöön enkä juna-aseman viereen Martinlaaksoon. Ehdotus kuitenkin 415:n korvaavalle liityntäliikenteelle: Nykyisillä reiteillään 431 ja 421 toimivat liityntäbusseina Hämeenlinnanväylälle, mutta ne eivät missään kohtaa mene samalta pyskiltä, jonne 571 veisi. Siispä olisiko ihan hölmö idea, että 421 ajaisi keskustaan päin mennessään yhden kierroksen Vantaanlaakson liikenneympyrässä ja ottaisi mahdolliset vaihtajat kyytiin Vantaanlaaksontien pysäkiltä? Ihan samalle pysäkille 431 ja 421 eivät tällöinkään osu, mutta huomattavasti lähemmäksi toisiaan juuri keskustan suuntaan mennessä (431:llä siis Kynttiläkujan pysäkki). Tämä tukisi sitä, ettei vaihto olisi niin altis aikataulusta poikkeamisille ja henkisellä tasolla vaihto tuntuisi ehkä vähemmän rasittavalta, kun olisi kaksi vaihtoehtoa jatkobussille lähes samasta paikasta :)
    Tsemppiä HSL:lle uudistuksen suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Helena! Kiitos kommentistasi, tässä oli paljon hyviä ideoita jotka otamme huomioon jatkosuunnittelussa! Pyrkimyksenä onkin ollut mahdollistaa sujuvat vaihdot Ylästöstä Hämeenlinnanväylän seutulinjoille ja tämä oli yksi hyvä ratkaisuehdoitus asiaan.

      Poista
  56. Jos toinen kahdesta (!!!) suorasta bussiyhteydestä Ylästöstä Stadiin lopetetaan, hankitaan meidän perheeseen takaisin toinen auto! Ja luonto kiittää... Kiitos HSL jos tämän toteutatte :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Suorien Hämeenlinnanväylän yhteyksien tilalle siis esitetään nykyistä tiheämpää liityntäliikennettä Ylästöstä. Ajatuksena on että parantunut vuorotarjonta mahdollistaisi usemmat matkat joukkoliikenteellä kun vuoroväli olisi linjan 415 nykyistä tunnin vuoroväliä parempi.

      Poista
  57. Moni tahtoisi niipperistä linjaa joka kulkisi suoraan stadiin vihdintietä, kuten joskus oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentiasti! Otamme tämän huomioon jatkosuunnittelussa.

      Poista
  58. Linja 345 on ehdottomasti säilytettävä.

    Tällä hetkellä suora vaikkakin harva yhteys on varmempi kuin juna bussi yhdistelmä. Mielummin muutama minuutti enemmän mukavasti bussilla kuin vaihtojen värjöttelyt pysäkeillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  59. Kyllä jos 436 lakkautetaan niin menetätte viimeisetkin julkisten käyttäjät Pohjois-Espoosta! Koville ottaa myös vyöhykeuudistus ja 324 lakkauttaminen, suorien linjojen lopetus olisi aivan viimeinen tikki!!!!

    VastaaPoista
  60. Linjaa 345 (Rinnekoti-Elielinaukio) EI saa lopettaa. Se on ainut suora yhteys Lahnuksesta Hki.n keskustaan. Mikäli se lopetetaan täältä ei enää kulje yhtään bussia klo 20.n jälkeen/sunnuntaisin! Kalajärvelle on matkaa 5km, sillä selittely ei toimi.
    Lisäksi tällä linjalla kulkee paljon työmatkalaisia Rinnekotiin työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Bussiliikennettä alueelta ei olla lopettamassa vaan nimenomaan lisäämässä. Ajatuksena on että vuoroja voitaisiin ajaa enemmän ja nykyistä täsmällisemmin.

      Poista
  61. Suorat bussilinjat Helsingin keskustaan ovat ehdottomasti parempia kuin liityntäliikenne. Olen yllä täysin samaa mieltä, että 415 pitää säilyttää. On tärkeä reitti lentokentälle (Ylästössä asuu hyvin paljon lentokentän työntekijöitä) ja keskustaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Lentoaseman ja Ylästön välisiä yhteyksiä olisi myös mahdollista tihentää liityntäliikennettä hyödyntämällä. Tämä hyödyttäisi nimenomaan alueella työskenteleviä ja lennoille lähteviä ylästöläisiä.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä; suora yhteys erityisesti keskustaan on tarpeen. Matka-aika Helsingin keskustaan on jo nyt pitkä ja vaihdot väistämättä pidentävät sitä entisestään. Vaihdot lisäävät julkisen liikenteen käyttäjien stressiä vaikka liityntäliikenteen vuorotarjontaa kuinka "pyritään" parantamaan. Kaikki työmatkaajat / opiskelijat eivät jää vain keskustaan, vaan osa jatkaa vielä pidemmälle esim. metrolla tai bussilla.

      Jos suora linja lakkautetaan, ollaan nopeasti tilanteessa, jossa monet joutuvat hankkimaan talouteen toisen auton, mikä ei ainakaan helpota liikenteen sujuvutta Ylästöntiellä, Hämeenlinnanväylällä jne.

      Ja vaikka tähän suunnitelmaan ei sisällly, niin linja 614 Tammiston kautta Tuusulanväylälle on myös perheemme liikkumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä; lasten koulut, harrastukset ja myös työmatkoihin. Onko Tammiston väylän linjojen suunnitelmia jossain nähtävänä / kommentoitavana?

      Poista
    3. Hei! Kiitos kommentistasi! Tammiston suunnan yhteyksien osalta ei ole meneillään olevaa suunnitelmaa.

      Poista
  62. TÄMÄN SUUNNITELMAN VASTAISTA ADRESSIA VALMISTELLAAN PARHAILLAAN.

    VastaaPoista
  63. Mikä tämä tälläinen vihdintien runkolinja on ??? Mietippä nyt minä ja mieheni käydään niipperistä Etelä-Helsingissä töissä. Olemme yrittäneen käyttää joukkoliikennettä ilmastosyistä. Ekana niipperistä vihdintien runkolinjalla yksi vaihto, sitten pitäjänmäen rautatieasemalle toinen vaihto, sitten Helsingin rautatieasemalle...Ei tollasista vihdintien runkolinjoista ole mitään hyötyä. Nyt matka-aika on 1 h 15 minuttia, sitten taatusti 2 h suuntaansa. Kenen te kuvittelette tälläsiä vihdintien runkolinjoja käyttävän. Myyrmäessäkään ei käydä koskaan, jos tarvin terveyspalveluja menen labraan Samariaan.Vantaankoskelta pääsee hyvin junalla Myyrmäkeen ja sitä paitsi linja nro 436 ajaa Louhelassa muutaman sadan metrin päästä Myyrmäkeä. No en näitä loputtomiin jaksa pohtia vaan alan kulkemaan omalla autolla niin kuin suurin osa Pohjois-Espoolaisista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Miksi Pitäjänmäen asemalla pitäisi tehdä toinen vaihto? Mihin matkasi suuntautuu? Keskustaan suuntautuvilla matkoilla voisi junaan vaihtaa jo Myyrmäen suunnalla jolloin tuo Vihdintien runkolinjalle vaihtaminen jäisi pois matkaketjusta.

      Poista
  64. Rinnekodista Helsingin keskustaan kulkevaa linjaa 345 ei tule lakkauttaa tai korvata liityntäliikenteellä. Etelä-Haagassa Talontien pysäkki on tärkeä vaihtopaikka esim. itäiseen kantakaupunkiin kulkeville. Bussilla pääsee kohtuullisen hyvin myös Meilahden sairaala-alueelle. Tuskin kukaan kyselyyn vastanneista on ajatellut lyhyempää vuoroväliä vaihtoehtona suorille yhteyksille. Liityntäliikennettä Myyrmäkeen tarvitaan, mutta sillä ei pidä korvata nyt vain kerran tunnissa kulkevaa suoraa yhteyttä Helsinkiin. Etäisyydet Pohjois-Espoossa ovat pitkiä. Ehdottamassanne mallissa matka-ajat pitenevät kohtuuttomasti, koska kaikilla päätepysäkki ei löydy junaradan varresta, vaan liityntäliikenne jatkuu junamatkan toisessa päässä.

    VastaaPoista
  65. Monet Pohjois-espoolaiset haluaa säilyttää linjan nro 436 koska sillä on mahdollista päästä Meilahteen töihin sekä potilaaksi sairaalaan tarvittaessa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse opiskelen meilahdessa, joten juuri minua koskettaa tuo!

      Poista
  66. Rakennemallin (kartta) vasemmassa yläneljänneksessä puuttuu runkoverkko kokonaan. Nyt kun Kehärataan ja Länsimetroon on investoitu 3 miljardia euroa (sekä näiden tuomat operatiiviset lisäkustannukset), sopii olettaa seuraavaksi luoteisosien julkiseen liikenteeseen merkittäviä parannuksia. Tässä yhteydessä vaikuttaa erikoiselta, jos alueen yhteyksiä ollaan pikemminkin heikentämässä kuin parantamassa. Runkoverkon laajennuksia odotellessa HSL:n tulisi vastata paremmin alueen kasvun edellytyksiin sekä suorilla yhteyksillä Helsingin keskustaan että liityntäyhteyksillä raideverkkoon. Jos määrärahat eivät tähän riitä, lienee syytä palauttaa asia HSL:n hallitukselle.

    VastaaPoista
  67. Linjaa 345 ei tule poistaa. Se on ainut Vihdintietä kulkeva linja. Vaikka vaimoni käy töissä lyhyen matkan päässä Vantaalla tarkoittaisi tuon linja poisto samantien hänelle yhtä uutta vaihtoa bussiyhteydessä. Itse käyn töissä Helsingissä ja vaihto takaisi sen että työmatkani pituus olisi luokkaa 1h 20min per suunta. Ei olisi mitään järkeä kulkea bussilla.

    VastaaPoista
  68. Hei! Saanko kysyä erästä asiaa? HSL:n hallituksen päätöksissä oli vaikea löytää tietoa, mutta eräästä liitteestä pystyi jotenkin ymmärtämään, että linja 355(T) loppuisi siis kokonaan. Tämähän tuhoaisi liikenteen vähänkin kauempana Lahnuksen "keskustasta"! Eli onko näin, vai ymmärsinkö väärin epäselvästä tiedostosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyselin tätä itsekin, ja HSL kuulemma tiedottaa asiasta lisää jossain vaiheessa.
      Tällainen päätös näyttää tehdyn 10.10.2018: http://hsl01.hosting.documenta.fi/vhp/201826581.PDF

      Poista
  69. Ja mihin meinasitte järjestää tämän lyhyen 345:n ja Vihdintien runkolinja'tyyppisen' (mitä se koskaan tarkoittanee) vaihdot, Vantaankoskelle vai Myyrmäkeen? Sen sijaan, että säilyttäisitte suoran yhteyden Helsinkiin, koukkaisitte 5 km itään ja takaisin vain saadaksenne vaihtaa?

    Parantakaa suoraan Vihdintiellä tapahtuvia poikittaislinjojen vaihtomahdollisuuksia ja joko tihentäkää suoran Helsinkiyhteyden (345) vaihtovälejä tai nopeuttakaa sen kulkua Vihdintiellä. Luulisin, että sillä tavalla pääsisitte parempiin matkustajamääriin kuin mitä nykyään on.

    VastaaPoista
  70. Kuten täällä on aiemminkin sanottu, niin kaikki eivät halua edes keskustaan. Itse Konalassa työskentelevänä mietin, kuinka järjettömältä kuulostaisi kiertää Myyrmäen kautta, kun nyt bussilla pääsee suoraan Kalajärveltä työpaikalle 20 minuutissa!

    VastaaPoista
  71. Koko tämän Vihdintien joukkoliikennekäytävä sekoilun tosiasiallinen syyhän on Helsingin päätökset bulevardisoida Vihdintie. Kaksi kaistaa pois ja pikaratikka Vihdintielle. Haluaisinkin tietää mihin mahdollinen joukkoliikeenne terminaali vihdintiellä tulee Kaupuntielle, Haagan asemalle vai mihin. Lisäksi huvittuneena luin Helsingin pyrkimyksistä jatkaa pikaratikka Myyrmäkeen. Myyrmäkeenhän menee jo kehärata ja lukuisia bussilinjoja. Mitenkä Helsinkiläisiä jaksaa näin kovasti huolestuttaa Vantaa asukkaiden joukkoliikenne yhteydet...

    VastaaPoista
  72. Kuten täällä on aiemminkin ehdotettu, linjan 436 jatkuminen on turvattava, mutta linjan voi laittaa kulkemaan suoraan pitkin Vihdintietä. Kun matka-aika lyhenee 15-20 minuuttia / suunta, saadaan ne säästöt, joilla voidaan taata linjan 437 (syöttölinja Martinlaakson asemalle) säilyminen, ja kenties myös lisätä sen vuoroja ruuhka-ajan ulkopuolelle.

    Perusmäki-Niipperi on jatkuvasti kasvavaa aluetta, jonka voi todeta jo Oikotien uudisasunto -osiota selailemalla. Lisäksi Juvanmalmin teollisuusalueella sijaitsee Espoon Cheerhalli, jossa sadat lapset ja nuoret harjoittelevat päivittäin. Toiminnan jatkumiselle ja kasvamiselle on elintärkeää, että kulkuyhteydet alueelle ovat hyvät (tai edes siedettävät) iltaisin ja viikonloppuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksi, kuten olen kertonu jo monilla alueen FB sivuilla, HSL on kertonut, että linjan 437 aikatauluja laajennetaan elokuusta 2019 ma-la 6-21 väliselle ajalle!

      Poista
  73. Linja 345 on ehdottomasti säilytettävä suorana linjana Helsinkiin asti!! Se on ainoa aidosti suora linja ja matka-aika kohtuullinen ja sillä pääsee suoraan Vihdintien varteen ja Talontien pysäkille Etelä-Haagaan. Vaikka se kulkisi kerran tunnissa, niin se on ehdottomasti säilytettävä.
    436 voisi kulkea tiheämmällä vuorovälillä Vantaankoskelle sovittaen junien aikatauluihin ja jättäen linjasta ylimääräiset mutkat pois. Esim. Hämeenkylän "kinttupolut" ovat aivan turhia ja aikaa vieviä. Niipperin jälkeen mahdollisimman suoraan Vantaankoskelle.

    VastaaPoista
  74. Mielestäni raideliikenne on pidemmillä yhteyksillä ainut mikä pysyy aikataulussaan. Jos matka-aikoja halutaan pitää siedettävissä rajoissa, niin sen tueksi tarvitaan riittävän tiheä syöttöliikenne. Ensimmäisen kerran näen, että HSL avoimesti suunnittelee ratkaisuja. Toivottavasti suunnitelua ohjaa esimerkiksi matka-ajan pituus päästä päähän suhteessa koko matkan pituuteen saattamatta eri alueita eriarvoiseen asemaan. Vaihdoilla ei ole väliä, jos ne ovat sujuvia. Toivottavasti liityntäliikenne esimerkiksi Niipperistä Vantaankoskelle saadaan mahdollisimman pian kuntoon. Juuri muutama päivä sitten vein viimeisen parkkipaikan kun lähdin vasta yhdeksän pintaan.

    VastaaPoista
  75. Hyvä HSL! Toivon vastausta kysymykseeni, tarkoittaako lupaamanne ”10 min vuoroväli Niipperistä” myös iltoja ja viikonloppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoittelemme vastauksen viipymistä. Niipperistä pystyisi tällä esitetyllä mallilla järjestämään 10 minuutin vuorovälin ruuhka-aikoina. Muina aikoina tarjonta mukautuisi kysynnän mukaan, mutta alustavasti on selvitetty noin 20 minuutin välein liikennöintiä.

      Poista
  76. Ja voisiko 437 liikenteessä siirtyä sähköbusseihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Kuten aikaisemmin sinulle vastasimme, sähköbussien osalta tilannetta selvitetään kun varsinainen linjasto on saatu valmiiksi. Tämä tapahtuu ensi vuoden puolella.

      Poista
  77. Mielestäni 345 vaihto liityntäliikenteeseen on hyvä idea, koska vuorovälit ovat todella pitkät! Kuitenkaan 436 ei pitäisi tehdä mitään, koska liityntäliikenne sen varrella on jo hyvää ja jatkossa vielä parempaa ja vuorovälit lyhyet!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.