maanantai 8. lokakuuta 2018

Niipperin, Perusmäen ja Juvankartanon joukkoliikenne

Osana Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelmaa perehdymme seuraavaksi Niipperin, Perusmäen ja Juvankartanon joukkoliikennepalvelun tulevaisuuteen. Alueita palvelee tällä hetkellä neljä seutuyhteyttä 435, 436, 437 ja 566 sekä Espoon sisäiset linjat 236, 239 ja 582.

Tähän mennessä liikkumiskyselyyn on saatu mukavasti vastauksia Niipperin, Perusmäen ja Juvankartanon alueelta. Vastauksissa toivotaan mm. tiheämpää liikennöintiä kehäradan suuntaan, laajempia liikennöintiaikoja sekä Vihdintietä pitkin kulkevaa yhteyttä Helsinkiin. Kehäradan asemista parhaimpina vaihtopaikkoina pidetään Vantaankoskea, Myyrmäkeä ja Martinlaaksoa.

Liikkumiskysely on auki sunnuntaihin 21.10. asti, joten vielä ehtii hyvin vastaamaan!

Linjastosuunnittelun periaatteet


HSL:n linjastosuunnittelua ohjaa strategisella tasolla runkolinjastrategia, jossa panostetaan verkostomaiseen linjastorakenteeseen ja solmupisteisiin, joiden kautta liikkumismahdollisuudet laajenevat. Asuin-, työ-, harraste- ja vapaa-ajanpaikat sekä koulut hajaantuvat ympäri pääkaupunkiseutua eikä kaikilta alueilta luonnollisestikaan voida järjestää suoria joukkoliikenneyhteyksiä joka paikkaan kustannustehokkaasti. Harvoin kulkevat linjat eivät houkuttele juurikaan matkustajia.


Puu- ja verkkomallin linjasto (Lähde: HiTrans Guide 3)

Mitkä ovat sinun mielestäsi tärkeimmät asiat Niipperin, Perusmäen ja Juvankartanon linjastoa pohdittaessa? Mitkä ovat ne keskeisimmät yhteysvälit (mistä mihin), joita tulisi suunnitelmassa kehittää?

Jätä kommentti ja osallistu suunnitteluun!

33 kommenttia:

  1. Mielestäni edelleenkin, seutulinjat Keskustaan tulisi säilyttää. 435 saisi kulkea ruuhkassa molempiin suuntiin. 436 saisi jäädä ennalleen. 239 päättärin voisi hyvin jättää Perusmäkeen ja näin saataisiin rahoitus esim linjan 311A jatkamiseen ks. paikkaan. 437 kun kulkisi myös ruuhkan ulkopuolella ja vuorovälejä tasattaisiin-näin liityntäliikenne saataisiin hyvään vaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommenteistasi! Linjalle 239 ei tässä suunnitelmassa olla tekemässä muutoksia, vaan sillä toteutetaan jo aikaisemmin päätetyt Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelman mukaiset muutokset.

      Poista
  2. 566 vuorovälitihennys on myös hyvä parannus! Tosin tuleva 566V ei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tähän mennessä ollut kanssasi lähes kaikesta eri mieltä, mutta tästä olen samaa mieltä...

      Poista
  3. Ehdottomasti suoralinja Kalajärvi,Niipperi,Hämeenkylä,ja siitä vihdintietä helsinkiin niinkuin 324 meni.Jos haluaa kehäradalle niin vaihto Hämeenkylässä Vantaan bussiin näin se toimii ja on toiminut aina.Miksi palvellaan vantaalaisia joilla on muutenkin Suur-helsingin parhaimmat bussi ja junalinjat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Risto! Kiitos kommentistasi! Ainakin osa vantaalaisista on HSL:lle tulevien yhteydenottojen perusteella sitä mieltä että nykyisissä linjoissa olisi vielä kehitettävää. :)

      Poista
  4. Perusmäestä olisi hyvä saada suorempi linja Espoon keskukseen joka sekin on monelle työssäkäyntialuetta ja lapsille koulu- ja opiskelualuetta. Voisiko joku Niipperintietä tai Röyläntietä ajava linja ajaa alati kasvavan Perusmäen asuinalueen läpi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina! Kiitos kommentistasi, otamme sen huomioon suunnittelussa! Haasteeksi tässä tulee se että Niipperintien ja Röyläntien nykyistä palvelua ei haluta karsia, joten vastaavien yhteyksien toteuttaminen vaatisi merkittäviä lisäresursseja alueen joukkoliikenteeseen.

      Poista
  5. Kun 535 lakkautettiin, menetimme yhteyden Jumboon. Tämä puuttuva yhteys tulisi palauttaa jollain tavalla, sillä suurin osa alueen vapaa-ajan vietosta kuitenkin kohdistuu sinne, ja nyt kaikki joutuvat mennä sinne autolla. Onko mahdollisuutta palauttaa yhteys Jumboon? Jotain linjaa voitaisi jatkaa tai muuten saada ks. yhteys takaisin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi, otamme tämän huomioon. Liikkumiskyselyyn tähän mennessä annetuissa vastauksissa Jumbon lisäksi korostuvat esimerkiksi Myyrmäen Leppävaaran palvelut sekä kauppakeskus Ristikko. Tarkastelemme alueen asukkaiden antamia vastauksia kyselyajan päätyttyä tarkemmin.

      Poista
  6. Niipperistä pitäisi päästä Myyyrmäkeen ja kehäradalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos palautteestasi, otamme sen huomioon suunnittelussa!

      Poista
  7. Nopea yhteys Niipperistä Helsingin keskustaan ja päinvastoin. Yli tunti 20 km matkaan on ehdottomasti liikaa.

    VastaaPoista
  8. Itse mietin miten yhteys saataaisiin paremmaksi Tikkurilan ja Veromiehen suunnasta Juvanmalmille ja Koskeloon joissa paljon työpaikkoja.

    VastaaPoista
  9. Tällä hetkellä kulkee linja 322 V-kosken kautta-Pähkinärinne-Elielaukiolle hyvin.. Nyt se lopetetaan? Ainoa teidän linja 300. Miten linja toimivuus voidaan taata jo sen vuoksi, että linjan reitti on Pähkinärinteeseen pitkä matka. Bussi voi olla jo aivan täynnä. Mielestäni olisi edes yksi linja Pähkinärinteestä tai Hämeenkylästä lähtevä vuoro Helsinkiin, kuten entinen linja oli 363.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Linjan 300 vuoroväli on tarkoitus mitoittaa niin että kaikki halukkaat mahtuvat varmasti kyytiin. Otamme kommenttisi huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  10. Huomasin, että suora linja keskustaan 321 oltaisiin lopettamassa. Minusta tämä on erittäin huono suunnitelma eli tämä suora yhteys keskustaan tulisi ehdotomasti säilyttää! Linja on tälläkin hetkellä erittäin suosittu eikä korvaavina linjoina esitetty 300 kulje lainkaan esim. Laaksolahteen. Lisäksi korvaavana linjana esitetty 566 kulkee Laaksolahdesta toiseen suuntaan eli Espoon keskukseen jonne matkustaminen uuden hinnoittelun mukaan maksaa huomattavasti enemmän eli erittäin huono vaihtoehto. Meillä perheen nuoret kulkevat mm. harratuksissa keskustassa ja arvostamme suuresti sitä, että yhdellä bussilla pääsee suoraan kodin läheisyyteen eikä tarvitse odotella vaihtoyhtyksiä juna-asemilla. Myös yövuorot ovat olleet erittäin täynnä eli tätä yhteyttä tarvitaan myös jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Linjan 321 lakkautuksen taustalla on tavoite parantaa Länsi-Vantaan ja Espoon välisiä poikittaisyhteyksiä. Tulemme tarkastelemaan Laaksoladen yhteyksiä saadun palautteen perusteella.

      Poista
  11. Runkolinja 400 kulkee 10 minuutin välein eli työmatkaliikenteen vuoroväli kasvaa sekä aamuisin että iltaisin Hämeenlinnanväylän varrella asuville. Ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Linjan 431 on esitetty täydentävän linjan 400 tarjontaa erityisesti ruuhka-aikoina.

      Poista
  12. Linja 421 on Martinlaaksolaisille niin tärkeä, ettei sen poistamista tulisi edes harkita. Se on tasapuolisesti koko alueemme kokoava ja toimii tärkeänä yhteytenä esimerkiksi seuraavasti:
    -Meilahdessa työskentelevät ja sinne hoitoon menevät.Syöpähoitoihin kuljetaan tarvittaessa jopa päivittäin. Myös Naistenklinikan, korva-silmäklinikan ja lastensairaalan potilaat tarvitsevat suoran linjan hoitoihinsa. Huonosti liikkuville vaihdot liikennevälineestä toiseen esimerkiksi huonolla säällä ja liukkaalla ovat ylivoimaisia.

    Martinlaaksosta kuljetaan myös Steinerkouluun ja Suomalais-venäläiseen kouluun sekä Hämeenlinnanväylän työpaikoille. Yhteenvetona, Linja 421 on säilytettävä.

    Leila Nieminen


    VastaaPoista
  13. Jättäkää 436 ennalleen. Bussilla on helppo päästä helsinkiin, juna asemalle, Vantaankoskelle ja Martinlaaksoon. Monet oppilaat menevät sillä kouluu. Olen yksi heistä. On se surrullista, jos joutuu vaihtaa monta kertaa bussia, jotta pääsisi perille. 332 Askisto bussit on säilytettävä,Askistoon on muutenkin vaikea päästä. Ihmiset menevät töihin konalaan ja pitäjänmäkeen. 332 voisi nopentaa.

    VastaaPoista
  14. Keimolan bussi voisi kulkea kivistön kautta keskustaan ilman vaihtoja

    VastaaPoista
  15. Tämä suunnitelma pidentää matka-aikaa Pohjois-Espoosta Otaniemeen. Otaniemeen keskittyy tulevaisuudessa suuri osa Espoon lukioista ja sinne kulkevat ovat alaikäisiä ja siten täysin joukkoliikenteen armoilla. Otaniemeen on varmasti kulkemassa myös paljon muitakin opiskelijoita.Tällä hetkellä on tehtävä yksi vaihto Vihdintiellä päästäkseen runkolinjan 500 busseihin. Suunnitelmassa on mentävä martinlaaksoon tai myyrmäkeen asti päästäkseen yhdellä vaihdolla runkolinjaan 500... Pätkä Vihdintieltä kyseisiin paikkoihin ruuhka-aikana on tolkuttoman hidas moneine liikennevaloineen. Tuskin nopeampaa on myöskään vaihtaa Kehä III:n jälkeen runkolinjaan 300 päästäkseen taas vaihtamaan runkolinjaan 500...
    Ihan ei ole nyt loppuun asti tämä suunnitelma mietitty!

    VastaaPoista
  16. Linja 555 kestää Martinlaaksosta 45 minuuttia ja kävelyt päälle Otaniemeen eli reilusti yli tunnin. Voiko Myyrmäen kierrosta jättää pois? Ja nyt vielä pahempi: runkolinja 400 matkan ajan joutuvat Martilaaksolaiset odottamaan, kun Louhela kierretään. Toivon vastausta näihin pidennettyihin matkoihin. Mieluummin 555 ja 400 kiertäisivät nykyistä vähemmän. Suunta pidentää eikä lyhentää on väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Linjan reitti on aina tasapainottelua nopeuden ja alueellisen kattavuuden välillä. Otamme kommenttisi huomioon jatkosuunnittelussa!

      Poista
  17. Linje 421 behövs för den interna trafiken i området Stenbacka, Kuggvägen östra Mårtensdal och Mårtensdals centrum. 421 är den enda linje som sammanbinder Kuggränden med Mårtensdals skola vid Bredbergsvägen 4, med K-supermarket matvaruaffär vid Bredbergsvägen 2, med Idrottsplanen vid Bredbergsvägen 1 och med Mårtensdals hälsostation och Mårtensdals bibliotek vid Bredängsvägen 3. Om linje 421 läggs ner behövs det en ny linje med lika täta turer som linje 421 som trafikerar mellan Kuggvägen, Stenbackavägen, Bredängsvägen och Mårtensdals buss- och tågstation. Den nuvaranade serviclinjen är inget alternativ eftersom den inte trafikerar i rusningstid överhuvudtaget och inte är anpassad till normala arbetstider och skolbarnens skoltider. Längs Kuggvägen har det byggds nya 7 vånings bostadshus som ökar trycket på smidiga bussförbindelser till servicen i Mårtendals centrum.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.