maanantai 12. marraskuuta 2018

Joukkoliikenteen suunnittelu ja liityntäliikenne

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelmasta julkaistiin rakennemalli reilu kaksi viikkoa sitten. Rakennemallin tarkoituksena on kuvata linjaston pääyhteyksiä ja järjestämistapaa vuonna 2022. Rakennemallissa Pohjois-Espoon ja Ylästön suunnan liikenne esitettiin muutettavaksi liityntäliikenteeksi runkoliikenteen äärelle. Esitetty muutos on ymmärrettävästi herättänyt vilkasta keskustelua ja myös vastustusta molempien alueiden asukkaiden kommenteissa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esille taustaa ja perusteluja rakennemallissa esitettyyn joukkoliikenteen järjestämistapaan Pohjois-Espoon ja Ylästön alueella.

Linjastosuunnittelun periaatteet


HSL:n linjastosuunnittelua ohjaa strategisella tasolla jäsenkuntien yhdessä hyväksymä runkolinjastrategia, jossa panostetaan verkostomaiseen linjastorakenteeseen ja solmupisteisiin, joiden kautta liikkumismahdollisuudet laajenevat. Asuin-, työ-, harraste- ja vapaa-ajanpaikat sekä koulut hajaantuvat ympäri pääkaupunkiseutua eikä kaikilta alueilta luonnollisestikaan voida järjestää suoria joukkoliikenneyhteyksiä joka paikkaan kustannustehokkaasti. Runkolinjastrategian mukainen joukkoliikennejärjestelmä parantaa asuinalueiden vuorotarjontaa ja niiden seudullista saavutettavuutta keskeisten solmupisteiden kautta.  Kääntöpuolena tälle on lisääntyvä vaihtojen määrä erityisesti harvemman asutuksen alueilla, jota kuitenkin pyrintään kompensoimaan nopeammilla matkoilla ja parantuvalla vuorotarjonnalla. Kokonaisuutena seudun joukkoliikennejärjestelmän voidaan kuitenkin nähdä tarjoavan aikaisempaa paremman saavutettavuuden koko alueelle.

Käytännön tasolla joukkoliikenteen suunnittelua ohjaa jäsenkuntien hyväksymä HSL:n suunnitteluohje, jossa määritellään alueittain millaista joukkoliikennepalvelua tarjotaan vuorovälien ja liikennöintiaikojen suhteen. Lisäksi suunnitteluohjeessa määritellään kävelyetäisyydet lähimmälle pysäkille. Asuinalueiden palvelutasoluokitukseen vaikuttaa alueiden asukasmäärä ja välillisesti asumismuoto (pientaloalue, kerrostaloalue jne). Joukkoliikenteen vuorotarjontaan vaikuttaa luonnolisesti kysyntä ja kysyntäpotentiaali, mitkä ovat kerrostaloalueilla asukastiheuden vuoksi korkeammat kuin pientaloalueilla.

Miksi liityntäliikenne?


Edellä kuvatun seudullisen saavutettavuuden lisäksi myös liikennöinnin tehokkuudella on merkittävä vaikutus siihen minkälaista palvelua (vuoroväli, liikennöintiajat) voidaan toteuttaa käytettävissä olevilla resusrsseilla. Liityntälinjoilla vuoroväliä on mahdollista tihentää suoria seutuyhteyksiä kustannustehokkaammin. Nostetaan tähän yksi esimerkki: suoran linjan matka-aika Niipperistä Helsingin keskustaan on ruuhka-aikaan noin 60 minuuttia ja liityntälinjan matka-aika esimerkiksi kehäradan asemalle noin 20 minuuttia. Samassa ajassa, kun yksi kuljettaja ehtii ajamaan bussin Helsinkiin ja takaisin ehtisi bussi liikennöidä kehäradalle ja takaisin kolme kertaa. Eli samalla kustannuksella joukkoliikenteen tarjonnan määrä olisi mahdollista kolminkertaistaa. Jos suoran linjan vuoroväli olisi siis 60 minuuttia, olisi liityntälinjan vuoroväli 20 minuuttia.



Lisäksi liityntäliikenne mahdollistaa selvästi täsmällisemmän liikennöinnin kun linjan reitti on lyhyempi ja se ei kulje ruuhkaisimpien katu-osuuksien kautta. Tämä näkyy asiakkaalle luottevampana palveluna, jossa vaihtoyhteydet toimivat varmemmin ilmoitettuina ajankohtina.

Kolmantena etuna liitynäliikenteelle voidaan nähdä sen aikataulujen ja kaluston parempi sovittaminen alueen omiin tarpeisiin. Pitkien seutulinjojen kalusto mitoitetaan käytetyimpien osuuksien mukaan, jotka usein sijoittuvat tiiviisti asuttuun Helsingin kantakaupunkiin, vaikka linjan toisessa päässä pientaloalueella suuri bussi onkin tarpeeton. Pitkien seutulinjojen aikataulut määräytyvät myös osana laajempaa liikennöintikokonaisuutta, jolloin yksittäisten työ- ja kouluaikojen huomioimen on mahdotonta. Myös sähköbussiliikenteen käyttöönotto mahdollistuu helpommin liityntäliikennelinjastolla jossa linjasivut ja tätä kautta akuilta vaadittava kapasitteetti ovat pienempiä.

Seuraavassa tämän blogin päivityksessä esittelemme ensimmäisen linjastoluonnoksen joka on avoinna asukkaiden kommenteille 9.12. saakka.

Edit 13.11.2018 klo. 11:09: Kuvan otsikko muutettu vuorovälistä vuorojen määrään tuntia kohden

117 kommenttia:

  1. Niipperissä ja sen lähialueilla ei valitettavasti suunnitelmienne mukaan parane vuorovälit eikä palvelu tarpeeksi, vaan laatu heikkenee. Alueen liityntäliikenne on vuoteen 2019 mennessä niin hyvä, ettei sitä tiheämpiä vuorovälejä tarvita. Suorat bussilinjat myös halutaan säilyttää. (Adressissa yli 800 allekirjoitusta viikossa)

    VastaaPoista
  2. kaikkialla ei ole raideyhteyksiä lähellä , joten joillekin suorat yhteys taattava.

    VastaaPoista
  3. Jos 436 päätettäisiin korvata liityntälinjalla, jotta se olisi fiksua, liityntälinjan pitäisi kulkea aina 10 min välein (iltaisin ja viikonloppuisin myös). Mielestäni koska Kalajärvellä ja varsinkin Lahnuksessa olisi ihan ymmärrettävää siirtyä liityntäliikenteeseen, mutta Niipperissä valmiiksi tiheän syötön vuoksi ei, 436 voitaisiin katkaista Perusmäkeen, josta se jatkaisi normaalille reitilleen. Nämä siis, jos linja 436 aiotaan lakkauttaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jolloin ei linja hyödyttäisi kalajärveläisiä koululaisia jotka haluavat päästä Niipperin harrastusmahdollisuuksiin julkisilla...

      Poista
  4. Kalajärveltä täytyy ehdottomasti säilyttää linja 345!! Mikään liityntälinja ei tule korvaamaan kyseisen linjan suoraa reittiä ja hidastaa matka-aikaa huomattavasti. Linjalla kuljetaan Vihdintien varteen, Ruskeasuolle, Talontien vaihtopysäkille ja Helsinkiin. Nopeimmillaan linja kulkee 35 minuutissa Helsinkiin. Kalajärveltä on lakkautettu linjat 323, joka oli joka oli toimivin suora Vihdintietä suoraan kulkeva linja. Sitten lakkautettiin 324 ja jos nyt lakkautetaan 345, on se kohtuutonta Kalajärvellä asuvia kohtaan. Matka-aika tulee pitenemään huomattavasti nykyisestä.
    436 voidaan muuttaa Kalajärveltä Vantaankoskelle Niipperin kautta, mutta kehältä suoraan Vantaankoskelle ilman Hämeenkylän mutkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis 436 on järjetön linja jokakiertää kaikki Vantaan kinttupolut. Sen tilalle suora liityntälinja Kalajärvi-Niipperi-Vantaankoski tihein vuorovälein ja 345 säilytettävä sellaisenaan jotta sillä voi kulkea Vihdintien varteen, Talontien vaihtopysäkille, Ruskeasuolle ja Helsinkiin

      Poista
    2. Miksi Kalajärvi saisi pitää suorat linjat, mutta Niipperi ei? Et taida ymmärtää tätä suunnitelmaa. Kalajärvellä kannattaisi ottaa käyttöön liityntäliikenne, sillä vuorovälit eivät ole nyt eikä tulevaisuudessa tarpeeksi hyvät. Niipperissä saadaan ensi vuonna 10-15 min vuoroväli kehäradalle myös ruuhkan ulkopuolella ja lauantaisin 30 min vv.

      Poista
    3. Kuten Minna jo sanoi, kaikki eivät mene Kalajärveltä keskustaan. Jos 345 lakkautettaisiin, en pysty edes kuvittelemaan, miten paljon matka Kalajärveltä Konalaan kestäisi. Nyt jo Vihdintie on aamuisin tukossa jo Askiston kohdalla yksityisautoista, niin miten käy jos suora bussiyhteys lakkautetaan ja kaikki alkavat kulkea omilla autoilla. 20 vuoden päästä lapsemme kysyvät, miksi tietoisesti tuhosimme maapallon...

      Poista
    4. Ei millään pahalla Kalajärveläisiä kohtaan, mutta eiköhän se yksityisautoilupäätös ole jo tehty siinä vaiheessa kun hankkii asunnon alueelta joka jo kartan perusteella on yksityisautoiluvyöhykettä.

      Poista
    5. Kalajärveltä kulkee tasan yksi suora linja, 345, joka menee tunnin välein. Kalajärvi on jo nyt menettänyt linjat 323 ja 324. Linjan 345 menettäminen olisi täysin kohtuuton, sillä se on ainoa oikeasti suora linja. Matka-aika Helsinkiin on parhaimmillaan 35 minuuttia, Ruskeasuolle 20 minuuttia.. Kohtuutonta että kyseinen linja lopetettaisiin sillä pelkkä liityntäliikenne Helsinkiin pidentäsi matka-ajan vähintään tuntiin. Jos 436 säilytetään, ei sen todellakaan pidä jäädä Perusmäkeen, kuten ehdotat aiemmassa kommentissasi, vaan jatkaa Kalajärvelle kuten tähänkin asti. Sitä tarvitaan mm. Kalajärveltä Niipperiin pääsemiseksi.

      Poista
    6. Jussille, silloin kun olemme tänne muuttaneet, oli Kalajärveltä erittäin hyvät bussiyhteydet Helsinkiin. Kalajärvi on menettänyt linjat 323, 324 ja nyt 345 lähdössä. Jo silloin kun 436 tuli 324:n tilalle, yksityisautoilu lisääntyi niin että se tukki Vihdintien. 345 lakkauttaminen pakottaisi perheelliset kahden auton hankintaan ja Vihdintien tilanne pahenisi entisestään.

      Poista
    7. Minna, jos 436 lakkautettaisiin/katkaistaisiin Perusmäkeen jne, niin vuoroväli Kalajärveltä Niipperiin vaan parantuisi.

      Poista
    8. Minäkin haluan mielummin säilyttää suora linjan Kalajärveltä Vihdintie pitkin Meilahteen! 30 min vuoro väliin ruuhka aikana riittää. Suora linja Myyrmäkeen olisi tietysti sen lisäksi myös kätevä, ja ei sekään tarvitse ajaa 20 min väliin.

      Poista
    9. 345:n reitti säilytettävä nykyisellään ja vuoroja lisättävä aktiiviajoille (6 - 9 ja 15 - 17)

      Poista
    10. 345 tulee säilyttää. Se palvelee erittäin hyvin Vihdintien varrelta Kehä III:n pohjoispuolelta mm Konalaan, Pitäjänmäkeen, Haagaan kuin myös Meilahteenkin matkaavia. Tämä on erittäin tärkeä yhteys.

      Poista
  5. Myöskään Hämeenkylästä ei ilmeisesti millään pääsisi suoraan keskustaan tai Ruskeasuolle, suunnitellulle linjalle 300 olisi n. 1,4 km kävelymatka. Tällä hetkellä keskustaan pääsee ainakin linjoilla 322, 345 ja 436, joten autottomalle tämä uudistus olisi kohtuuttoman suuri heikennys nykyiseen!

    VastaaPoista
  6. Linjan 322 lakkauttaminen ja korvaaminen linjan 300 reitillä hankaloittaa huomattavasti Hämeenkylästä Töölöön matkaavan arkea. Työmatkaan käytettävä aika pitenee reilusti ja samalla myös lasten hoitopäivän pituus. Hämeenkylässä asuvan kannalta aivan älytön ratkaisu.

    VastaaPoista
  7. Mitä järkeä tässä on..Elielaukiolta Myyrmäkeen ja muualle kehäradan varrelle suunnitellaan uusia suoria bussilinjoja. Vantaalle kulkee jo kehäjuna ja lisäksi suunnitellaan ratikkalinjoja. Pohjois-espoon suorat bussilinjat ollaan valmiit katkaisemaan vaikkei meille kulje se kuuluisa metrokaan. TOISEKSI VARSINKIN AAMURUUHKASSA SYÖTTÖ OLISI SYYTÄ PITÄÄ VANTAANKOSKELLE TAI VAIKKA VEHKALAAN, EI MYYRMÄKEEN EIKÄ LOUHELAAN koska se on ruuhkien takia paljon hitaampi reitti...

    VastaaPoista
  8. "Tällä hetkellä keskustaan pääsee ainakin linjoilla 322, 345 ja 436, joten autottomalle tämä uudistus olisi kohtuuttoman suuri heikennys nykyiseen" Tätä komppaan myös. 322 345 paljon Helsinkiin meneviä työlöisiä plus matkalle jääviä. 436 Toiseen suuntaan myös mm. Juvanmalmin teollisuusalueelle matkaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan edellistä! Oma tarve suoralle linjalle Helsingistä Pohjois-Espooseen 345-linjalla on. Hankaloittaa omaa matkaa suuresti, jos pitää vaihtaa, vaikka asuu Vihdintien varrella, mutta Helsingin puolella.

      Poista
  9. Niin hieno kuin ajatus runkolinjoista ja liityntäliikenteestä onkin, niillä alueilla missä suorat yhteydet lakkautetaan, matka-ajat pitenevät aina. Jokainen vaihto pidentää ja hankaloittaa matkaa. Tämä tulee koskemaan esim. Hämeenkylän aluetta. Kun yksi runkolinja pettää niin koko liityntäliikenne seisoo. Kuten on nähty Espoon metron kanssa. Tällä hetkellä Hämeenkylästä pääsee yhdellä linjalla 322 helsinkiin ilman vaihtoja ja kävelymatkat jää 100-200m. aivan loistavaa. Tulevaisuudessa vähintään yksi vaihto ja odottelu, tai 1,4km kävelyä. Ikävä todeta mutta ei ole kehitystä parempaan suuntaan käyttäjän näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Vaihdot hankaloittavat ja pidentävät matka-aikaa. Hämeenkyläläisenä ehdottomasti kannatan linjan 322 säilyttämistä. Taloudessamme 3 henkilöä käyttää linjaa melkein päivittäin. On kätevä suora linja.

      Poista
  10. Täh? Eikö yhtään linjoja kulje pysäkillä V1712 ja V1713 (Raappavuorenkuja) esim. juna-asemille?? Olisi kyllä tarvetta esim. vanhuksille tai kantamuksille, ettei tarvitse nousta jalkaisin ylös Martinlaaksontien tai Martinkyläntien pysäkeiltä!!! Kun siis lakkautetaan 421-linja...?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näytä menevän yhtään linjaa kyseisten pysäkkien kautta :( Tarvetta olisi myös lapsien kanssa matkaaville!

      Poista
  11. Hämeenkylän suorat yhteydet keskustaan puuttuvat. On todella huono muutos asukkaille hämeenkylässä. Auton käyttö lisääntyy!!

    JS

    VastaaPoista
  12. Hämeenkylästä käydään paljon Hyksin alueella töissä. Linja 322 toimii loistavasti. Kun työvuoro alkaa klo 7.00. niin uudistuksen mukaan pitäisi kävellä aamulla 1,5 km Pähkinärinteeseen ennenkuin pääsisi nro 300 kyytiin. Jos menisi bussilla ensin Myyrmäkeen ja sittenjunalla keskustaan, täytyisi sieltä
    vielä matkustaa eri kulkuneuvolla Töölööseen. Täällä on lisäksi paljon iäkkäitä ihmisiä. On kohtuutonta vaatia heitä kävelemään tuo matka Pähkinärinteeseen. Ei vuorovälien lisääminen auta tässä mitenkään! Lisäksi 345 on sujuvasti iltaisin tuonut Hämenkylään.Linjan 300 on suunniteltava ajamaan Hämeenkylästä Pähkinärinteen kautta. Parasta olisi pitää linja 322 ennallaan.

    VastaaPoista
  13. Mikäli Vapaala-Rajatorpasta ei ole suoraa bussiyhteyttä (332) Vihdintietä pitkin Hgin keskustaan päin, tarkoittaa se, että k o l m e l l a eri välineellä joudutaan kulkemaan Meilahti-Töölö suunnalle, missä paljon alueen asukkaat käyvät töissä. Tämä ei mitenkään päin katsottuna paranna ja helpota joukkoliikenteen käyttöä, sillä kävelymatka linja 300 pysäkille tulisi olemaan kohtuuttoman pitkä yli kilometrin. Tämä suunnitelma radikaalisti ja törkeästi h u o n o n t a a ja v a i k e u t t a a Vapaala-Rajatorpan asukkaiden julkisten liikennevälineiden käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tästä olen huolissani! Lyhyt vuoroväli ei auta jos matka-aika pitenee yli km:n kävelyn takia. Kelillä kuin kelillä, kantamusten kanssa, huonoilla jaloilla jne. Kyllä Rajatorpan kautta kiertävä linja pitäisi säästää, vaikka harvalla tahdilla kuten nyt ei-ruuhka-aikaan.

      Poista
  14. 415 lopetetaan ja 431 reitti muutetaan niin että ei sekään enää palvele Viherkummun asukkaita. Poistuvatko pysäkit 'Viherkumpu' Vantaanlaaksontieltä kokonaan vai tuleeko joku linja millä pääsisi esim Martinlaakson asemalle? Pikkubussi 413 olisi hyvä liityntälinja mutta nykyisillä aikatauluilla se ei palvele minua esimerkiksi ollenkaan. Vai jääkö meille ainoaksi vaihtoehdoksi kävely Hämeenlinnanväylälle?

    VastaaPoista
  15. Linja 321 pitää säilyttää. Menee muuten liian hankalaksi matkan teko Jupperista ja Laaksolahdesta (miksei Vanhakartanosta asti) päästä Helsinkiin. Ruuhka-aikoina bussi usein ihan täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Jos linja lopetetaan, omalla autolla ajo Helsinkiin lisääntyy ja ruuhkat Vihdintiellä pahenevat! Halutaanko näillä uudistuksilla tosissaan vain lisätä yksityisautoilua?? Ilmastonmuutosta ei näillä toimenpiteillä ainakaan saada ikinä kuriin:(

      Poista
    2. Samaa mieltä. Ei 321 voi lopettaa. Esitetyn vuorovälit-taulukon mukaan Järvenperäläiset eivät voi käyttää bussia viikonloppusin, koska bussi ei kulje ollenkaan viikonloppusin (linja 566).
      Jos minä tulen la-su linjalla 300 (mikä kulkee 10 min välein) Helsingistä Espooseen joudun odottamaan linjaa 565 (mikä kulkee 30 min välein) pahimmassa tapauksessa jopa 30 min. Onko tämä palvelun parantamista? Syöttöliikenteellä ja jatkoliikenteellä pitää olla samat vuorovälit niin se voisi ehkä toimia. Eli, 565 linjalla pitää olla 10 min vuoroväli. Valitettavasti HSL:n suunnittelijoilla on pallo hukassa.

      Poista
    3. Samaa mieltä! Ettehän te voi lopettaa linjaa 321 (entinen 315)! Se on ainut bussi joka kulkee Laaksolahden, Jupperin, Linnaisten ja Pähkinärinteen ohi Vihdintietä pitkin Helsinkiin. Siellä ei ole mitään muuta bussia joka menee Helsinkiin. Muualla kulkee juna, miksi sinne pitää saada lisää busseja?!

      Poista
    4. Ehdoton kannatus 321 säilyttämiselle.
      Suurimmasta osasta Laaksolahti-Jupperista on surkeat yhteydet.
      Ensin tuli metron liityntäliikenne - vain 40 minuuttia Tapiolaan bussilla!!!
      Sitten lopetetaan kerran tunnissa kulkeva Leppävaaraan menevä 215A 'liityntälinja'. Leppävaara on meidän liikenteellinen (vaihto junaan), kaupallinen ja palveluiden keskus, sinne on saatava toimivat yhteydet!
      Nyt sitten vietäisiin 321!

      Poista
    5. Ilmeisesti tosiaan halutaan lisätä yksityisautoilua ja rajusti. 321 on tärkeä bussiyhteys jupperilaisille, ruuhka-aikoina bussit aivan täynnä ja viikonloppuisin paras reitti kaupunkiin. Työsuhdeautoilijana 565 + runkolinja häviää jatkossa aina omalle autolle, nyt se on vielä lippuhinnan ja iltaisin nopeasti harventuvan vuorovälin vuoksi ollut edes vakavasti harkittava vaikkakin taloudellisesti ja mukavuudellisesti omalle autolle häviävä vaihtoehto.

      Poista
    6. Linjaa 321 ei saa lakkauttaa! Olen 10 vuotta sitten muuttanut alueelle juuri siksi, että autottomana pääsen suoralla bussilla töihin akselille Pitäjänmäki - Meilahti - Töölö. Liikennesuunnittelu ei voi lähteä siitä, että kaikilla (työssäkäyvillä, koululaisilla, eläkeläisillä) on taloudessa yksi tai useampi auto. Kun raideliikenne, tai alueelta muutto ei ole mahdollisuus, niin suorien Helsinkiin menevien bussilinjojen lakkauttaminen aiheuttaa merkittäviä matka-aikojen pidennyksiä ja hankaloittaa muutenkin matkaa. Kun autoa ei ole, niin bussilla kuljetetaan kaikki; harrastusvälineistä ostoksiin ja lastenvaunuista rollaattoriin. Lyhyet vaihtovälit eivät räntäsateessa bussista toiseen roudausta koskaan korvaa. Ekologisuutta ja yksityisautoilun vähentämistä on hieno edistää, kun asuu esim. Helsingin keskustassa. Luonnonläheinen asuminen taitaakin tulevaisuudessa vaatia oman auton.

      Poista
    7. Samaa mieltä. 321 pitää säilyttää!

      Poista
    8. Samaa miltä, linja 321 pitää säilyttää. Se on ollut aivan luxus-linja esim Järvenperässä asuvalle päästä töihin Meilahden ja Töölön alueelle viikonloppuisinkin, ei tarvitse pakkasissa ja sateissa odotella vaihtoja ja linja on ollut erittäin luotettava verrattuna esim junaan, jossa enemmän viivytyksiä. Luotettava ja mukava linja 321, ole arjen pelastuksena ja ilonamme jatkossakin!

      Poista
    9. Myös Hämeenkyläntien tuntumassa asuville hämevaaralaisille 321 on hyvä linja Vihdintien suuntaan matkustettaessa. Kävelymatka Terhotien pysäkille on esim. Varstatieltä 750m. Uuden runkolinjan 300 myötä lähimmät pysäkit olisivat Karhunkierros 1,3 km ja Koivuvaarankuja 1,5 km eli kävelymatka lähemmäs tuplaantuu. Hyvällä kelillä päiväaikaan ilman painavia tavaroita tuo matka on ok ja mukavakin kävellä. Mutta ilta-aikaan ja huonolla säällä matka olisi nykyisiin yhteyksiin nähden harmittavan pitkä. Mitä todennäköisimmin vaihto Rajatorpantiellä kestää ilta-aikaan yli 5 minuuttia, joka on maksimissaan se, mitä parin pysäkin vaihtoa viitsii odottaa kylmässä säässä. Meillä paranisi yhteydet Espoon keskukseen, Leppävaaraan ja Myyrmäkeen tihentyvien vuorovälien (555, 565), mikä tietysti ilahduttaa. Nämä parannukset palvelevat oletettavasti parhaiten ruuhka-aikoina radan varrelle matkustavia. Lintuvaara-Vallikallio -alueelta tulee paljon matkustajia linjalle 555 ja se on hyvä huomioida linjan sujuvuutta mietittäessä. Lintuvaaran alueelle rakennetaan koko ajan lisää asuntoja.

      Poista
    10. Samaa mieltä 321:stä. Suora linja on aina parempi kuin vaihto. Vaihdossa tulee vaihdon vaiva ja matka-aika kasvaa. Ilta-aikaan ja pimeällä tämä on myös turvallisuuskysymys ja erityisen hankala vaihto on lapsille, vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Suunnitelma ei edes paranna vuoroväliä, jos nyt otetaan mukaan suorien linjojen lisäksi vaihdolliset yhteydet.

      Poista
  16. Taas ollaan suoristastamassa reittiä linjalle 400 jättämällä Laajavuorentien osuus pois. K-kaupan edestä ja Raiviosuonmäen pysäkiltä tulee kyytiin paljon porukkaa. Bussien tarkoitus on kai kerätä ihmisiä kyytiin, eikä juoksuttaa edemmäs pysäkeille. Martinlaakson reunamilla asuville tulee pitkä matka pysäkille.

    VastaaPoista
  17. Näitä suunnitelmia kun lukee, ei jää kuin yksi vaihtoehto - marssia autokauppaan. Onnittelut HSL, olette onnistuneet käännyttämään yhden vannoutuneen julkisen liikenteen suurkuluttajan yksityisautoilijaksi!
    On harhaanjohtavaa sanoa että linja 400 korvaisi linjan 415. Silvolan, Viherkummun ja Vantaanlaakson osuus kun jää pois. Ja kun vielä 431 menee uudelle reitille ko. alueella, niin yhteys runkolinjaan 560 katoaa.
    P juna Helsingistä on nyt jo ääriään myöten täynnä ruuhka-aikaan. Miten ajattelitte saada kaikki mahtumaan kyytiin kun suorat bussilinjat loppuvat?
    Kuinka moni HSL:n linjastosuunnittelijoista käyttää itse julkista liikennettä? Vaikuttaa siltä ettei juuri kukaan. On täysin absurdia väittää että vaihdollinen matka olisi yhtä sujuva kuin suora yhteys. Yksikin myöhästyminen / vuoron peruminen ja dominopeli on valmis. Puhumattakaan siitä, miltä tuntuu odottaa bussia/junaa talvipakkasilla tai kaatosateessa. Yksi kerta per matka riittää vallan mainiosti!
    Blogissa mainitaan tehokkuuden tärkeyttä linjojen suunnittelussa. Se on varmasti otettu hyvin huomioon. Mutta entäs asiakaskokemus ja -tyytyväisyys? Eikö osaksi verovaroin toimivan HSL:n perimmäinen tarkoitus ole tarjota toimivia palveluja (tässä tapauksessa julkisen liikenteen palveluja) asiakkailleen? Tämä ei näillä suunnitelmilla toteudu. Itse autottomana ja täysin julkisen liikenteen orjana, en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin hankkia auto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaanlaakso, Viherkumpu ja Silvola tuntuvat tosiaan jäävän täysin suunnitelman ulkopuolelle. Tuo yhteys 560 bussiinkin poistuu. Kaiketi se on perheeseen hankittava toinen auto jos muutos tällaisenaan toteutetaan.

      Poista
  18. Olisi parempi, jos bussi 555 kulkisi samaa reittiä viikonloppuisin kuin viikolla.

    VastaaPoista
  19. Suora linja Hämeenkylästä Helsinkiin säilytettävä. Tiheät vuorovälit ei auta kun kaikki tietää että vaihdot aina pidentävät reilusti matkaa... Mutta näköjään kaikki palvelut saatava huonommiksi Hämeenkylässä (koulu, julkinen liikenne).... :( Viekää kauppa ja Mäkkikin.

    VastaaPoista
  20. Käytän itse satunnaisesti linjoja 321, 322, 332 ja 345. Millään kyseisistä linjoista ei ole paljoa matkustajia ja moni ei käytä niitä. Bussien vuorovälit ovat liian tiheitä ja sen sijaan esimerkiksi linjan 38 vuorovälejä pitäisi lyhentää, koska sille on enemmän kysyntäå. Linjat 321 322 332 ja 345 voitaisiin hyvinkin korvata yhdyntälinjoilla rautatiasemille tai runkolinjojen pysäkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos esim 345 kulkee yleensä kerran tunnissa (ruuhka-aikaan puolen tunnin välein) niin kuinka tämä on muka liian tiheä liikennöinti? Kuljen ko linjalla säännöllisesti (työmatkaa, yleensä ei ruuhka-aikoina)ja bussi on ollut hyvinkin täynnä matkustajia. Missään tapauksessa suoria seutulinjoja ei saa katkaista, koska meitä töissäkäyviä kansalaisia asuu myös täällä kehien ulkopuolella

      Poista
  21. Ihan sama mikä se vuoroväli on, jos vaihtopysäkeillä joutuu kuitenkin odottamaan 20 minuuttia sitä seuraavaa.Ja turvallisuus kärsii kun joutuu iltaisin seisoskelemaan solmukohdissa odottamassa sitä vaihtoyhteyttä, joka siis usein on vielä siellä juna-asemalla.
    Ei olis pitänyt lukea tätä ensitöikseen aamulla Nyt on paha mieli ja paska päivä.

    VastaaPoista
  22. SUORA LINJA 345 TULEE EHDOTTOMASTI SÄILYTTÄÄ! Vaikka sitten kerran tunnissa. Varsinkin me "vanhenpiväki" emme kantamuksineen halua emmekä oikein voikaan suorittaa mitään vaihtoja. Toisena seikkana mainittakoon sujuvan työmatkan takia työpaikkansa Konala, Pitäjänmäki, Haaga, ym alueelta valinneet. Tietysti olisihan se ihan mukava joskus käydä bussilla Myyrmäessäkin mikäli sellainen mahdollisuus lisäksi annettaisiin. T. JVJ66

    VastaaPoista
  23. Linja 321 pitää säilyttää! Muita linjoja Linnaisista Helsinkiin ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä Laaksolahdesta! Vaikeutuu matkanteko oleellisesti. Jos muutos toteutuu, niin loppuu minulta julkisten käyttö

      Poista
    2. Samaa mieltä, bussilinja 321 pitää säilyttää!

      Poista
    3. 321 on säilytettävä! Tiedättekö lainkaan kuika paljon asukkaita liikekeskuksia esimerkiksi jo Lähderanta - Nuuniitty - Jupperi - Laaksolahti alueella on? Ja Laaksolahden suuren urheilupuiston valtavine jää- jalkapallo- tennis- sulkapallohalleineen ja on koulua, neuvolaa, monitoimitaloa, puistoja tosi uusin kuntopoluin esimerkiksi Espoon pitkäjärven eteläpuolta sivuten. Samoin järven rannalla on iso hiekkaranta, jossa on talvella ollut aina kunnon avanto, nyt vielä entinen kymmenien metrien hieno laituri uusittiin.
      Tuo urheilu - liikunta - harrastus - palvelu - koulu - päiväkoti - neuvola jäisi kyllä liityntäliikenteen ansiosta yksityisautoille. Jos päättäjissä on joku,jolla on lapsia (joilla pitkä koulupäivä ja läksyt), jotka pelaavat jääkiekkoa, kaunoluistelevat, tanssivat balettia, pelaavat jalkapalloa, tennistä, sulkapalloa eivät enää noita määräaikaan ainakaan Laaksolahdessa harrasta. Ne harvat jotka klo 7 tai 15 pääsevät vanhempien autolla Laaksolahteen linjan 321 reitiltä maksavat sitä enemmän. Useiden lasten ja aikuisten harrastukset loppuvat jos tuo linjan 321 lopetus toteutuu. Ei liityntälinjojen käyttöön ole aikaa, ei monella aikuisellakaan. Eikä yksityisautoiuunkaan työaikana lasten kuskaamiseen. Hyvää kasvatusta lopettaa harrastukset (?) ja asennekasvatusta tuleville oman auton käyttäjille. Hsl ei taida tietääkään kuinka paljon asukkaita linjan 321 vaikutuspiirissä on...
      Haluatteko avantoon, tennikseen, pesulaan, kampaajalle, kauneushoitolaan, smartpostiin, ärrälle, postilaatikolle, torille, Alkoon ? Ne kaikki (+ s-market ja k-supermarket, jotka jo ovat aina auki klo 22 saakka) ja paljon muuta ovat aivan Lähderannantien, Pitkäjärventien ja Kolkekannaksentien risteykset ympyrässä halkaisija noin 500m. Niin ruokapaikkoja hienosta ravintolasta heseen, subiin ymsjne... bussilla kävisi mielellään ravintolassa, vai kiinnostaako viinihuuruinen yksityisauto tai liityntäliikenne leppoisaa ravintolaillallista?
      Bussi 321 on välttämätön ajatellen mm. edellisiä asioita.
      Vain vastuuton ja tietämätön aikuinen ja vanhempi lakkaauttaa linjan321 ja heittää joukkoliikennerahat kaivoon. Tuo lakkauttaminen totuttaa oman auton käyttöön alueen muidenkin linjojen varrelta.
      Ja rahat pois joukkoliikenteeltä.
      Linjan 321 täytyy säilyä.

      Poista
  24. Eihän tässä suunnitelmassa koskien Vantaanlaakso/Viherkumpu ole järjen häivääkään! Voisiko joku suunnittelussa mukana oleva kertoa miten ja millä bussilla pääsemme tulevaisuudessa Helsingin keskustaan? 415 loppuu, 431 reitti muuttuu ja Mätäojan pysäkin ohikaan enää kulje mitään bussia kun tulee tämä 400 joka ajaa Myyrmäen kautta Martinlaaksoon (jos nyt oikein olen ymmärtänyt). Eihän nyt todellakaan voi kahden 'kylän' asukkaita jättää täysin julkisen liikenteen ulkopuolelle? Kävelymatkat pitenee kohtuuttomiksi (lue mahdottomiksi) ja 560 bussille voi samalla sanoa 'hyvästi'koska sinnekään ei ole enää mitään vaihtoyhteyttä. Ajakoon 400 vaikka minuutin välein mutta miten se meitä auttaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Lisäisin tuohon Silvolan ja Vetokannaksen uimarannan. Eikö tuo 431 voisi kulkea entisestä Kaivokselan liittymästä jatkossakin. Matka-aikaan liittymän siirtäminen Martinlaaksoon ei juurikaan vaikuta.

      Poista
  25. Onko Rajatorpantien Köysikujan pysäkille (V1201) tarkoitus tässä yhteydessä tarkoitus tehdä jotain? Siitähän on uudistuksen yhteydessä tulossa merkittävä vaihtopaikka. Siinä on kevyen liikenteen väylän 'pyöräkaista' tien reunassa ja bussikatos toisessa reunassa, siis katoksen ja reunakiveyksen välissä on epämääräinen kaikki-käyttää-ja-häiritsee-toisiaan-alue. Samassa paikassa jo nyt ihmiset odottavat busseja ja busseista poistuvat hyppivät pyöräilijöiden eteen. Pyörätie on alueellinen 'runkolinja' ja ahkerassa työmatkapyöräilijöiden käytössä. Viikoittain on vaaratilanteita.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Ainontie Linnaisissa ja Linnaistentie ovat huomattavia alueellisia 'virkistysreittejä'. Niillä liikkuu paljon kävelijöitä, pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä. Vauvoista vaareihin. Ei ole toivottavaa, että sinne ahdetaan linja 331 (epätoivoisesti aikatauluissa kaahailemaan) kaiken muun sekaan.
    Ainontiellä on mutkia pysty- ja vaakasuunnassa sekä huono näkyvyys. Ja jo nyt siellä on turhan paljon läpiajoliikennettä ei-joukkoliikenteen muodossa.
    Tien leveys (pelto-osuudella) ei mahdollista kahden ajoneuvon kohtaamista mikäli samassa kohtaa on myös jalan ja/tai pyörillä liikkuvaa. Kukaan ei myöskään varmasti halua suomalaisessa peltomaisemassa kulkevan vanhan Kuninkaantien muokkaamista nykystandardien mukaiseksi kaupunki-highwayksi.

    VastaaPoista
  28. Toivottavasti suorat bussilinjat säilyvät. Suunnitelmat saadaan vaikuttamaan niin hienoilta, mutta todellisuudessa ei niin olekaan. Reippaiden matkustajien lisäksihän matkustajina on myös mm.iäkkäitä, liikuntarajoitteisia, näkövammaisia, koululaisia,lasten/lapsiryhmien kanssa liikkuvia. Pysäkit voivat olla kaukana toisistaan ja vielä liukkaan ylä-/alamäen päässä. Miten taataan turvallinen odottelu illalla ja yöllä,etenkin,jos pysäkki on syrjemmässä. Nimimerkki Mietin tässä vaan

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Linjaa 321 käytetään erittäin paljon työpaikkaliikenteessä, joten toivon, että suora linja säilytetään. Linja on ainoa, jolla pääsee esim. Meilahden sairaala-alueelle ko. linjan alkupäästä. Porukka tekee vuorotöitä kaikkina viikonpäivinä ja muulla keinoin on mahdotonta liikkua n. klo 0540 ja 2000-2300 aikoihin suorilla linjoilla (puhumattakaan viikonlopuista mainittuina aikoina). Kulkuneuvon vaihto eritoten mainituilla vuorokauden aikoina pidentää työmatkoihin käytettävää kokonaisaikaa (kokemusta yhdysliikenteestä on, kaikki näyttää hyvältä piirustuspöydän ääressä, mutta todellisuus on toista). Työmatkaliikenteen on oltava sujuvaa ja kaikkia palvelevaa.

    VastaaPoista
  31. Toivottavasti Kaivokselasta säilyy säännöllinen ja suora yhteys Myyrmäkeen nykyisellä tavalla. Linja 412 on ollut aivan ehdoton edellytys mm. vanhuksien liikkumiselle Kaivokselan perukoilta (sekä liikkumiseen junalle). Toivottavasti Kaivokselan tilanne ei uuden suunnitelman myötä huonone - se olisi erittäin ikävä tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 412 oli loistava linja käytettäväksi työmatkoihinkin silloin kun vielä Kaivokselassa asuin, aikatauluista täys kymppi! Viherkummussa käy 413 mutta ei sovi työmatkalaisille koska on ilmeisesti suunniteltu enemmänkin 'palvelulinjaksi' vanhuksia ja liikuntarajoitteisia varten. Mielestäni siitä saisi loistava yhteyden junalle Martinlaaksoon jos aikautaulua hieman uusittaisiin. Tätä kannattaisi suunnittelijoidenkin vakavasti miettiä.

      Poista
  32. Linja 321 on ehdottomasti säilytettävä! Se on ainut bussi joka kulkee Linnaisten "läpi" rajatorpantietä pitkin ja ainoa suora bussiyhteys Helsinkiin. Lisäksi kyseisellä yhteydellä tapahtuu mm. pähkinärinteeseen alakoululaisten päivittäistä liikennettä, samoin kuin eläkeläisten, jotka käyttävät linjaa päästäkseen pähkiksen ja Konalan kauppoihin. Lisäksi se on tärkeä osa sujuvaa työpaikkaliikennettä Länsi-Vantaalla.

    VastaaPoista
  33. Omasta puolestani ei ole moitittavaa.(työmatkana Pähkinärinne-Vihdintien silta)
    Se kuitenkin mietityttää, jos yhdellä linjalla korvataan useita bussilinjoja, kuinkahan täynnä Helsingin päästä olevat 300-bussit ovat päästessään Vihdintielle. Vaikka kuinka kulkisivat tiheästi... Ei hirveästi huvita seistä Vihdintien *ainoalla* pysäkillä, missä ei katosta, ja katsella ohi kulkevia tupaten täynnä olevia busseja.

    VastaaPoista
  34. Suorat linjat näyttää hyvältä. Harmi että Kuninkaantammi jää taas paitsioon.
    Voisi myös parantaa suoria yhteyksiä pohjoisesta Helsingistä ja Vantaalta Espooseen.

    VastaaPoista
  35. Mitä järkeä on ajattaa linja 415 Myyrmäkeen ja Martinlaaksoon niistähän pääsee junalla?
    Ylästö (kaavoitettu 500 asuntoa lisää) Pakkala( rakennetaan koko ajan lisää) Avapolis( tulossa runsaasti uutta rakennuskantaa) jää vaille tällä hetkellä hyvin toimivaa linja 415, alueen joukkoliikenne palvelut heikkenee merkittävästi.
    HSL väittänee että se maksaa paljon jos 400 ajetaan 415 tapaan Ylästön kautta lentokentälle mutta voin kertoa se ei maksa mitään siis nyky tilanteeseen verrattuna vaan alueelta ollaan ottamassa pois. Se ei paljon lämmitä että korvaukseksi ajetaan puolityhjiä busseja Tikkurilan ja Myyrmäen reitillä (ei ruuhka aikana).
    415 on Ylästö-Pakkala-Aviapolis alueelle tärkeä ja toimiva yhteys matkustaja määrät ainakin silmämääräisesti näyttävät hyviltä. Tuskin Myyrmäen ja Martinlaakson asemille tulee lisäarvoa että junan lisäksi voi myös nousta bussiin.
    Entä myöhäistä liikenne tällä hetkellä 415 ajaa lähes kellon ympäri.
    Me Ylästö-Pakkala-Aviapolis emme tule hyväksymään 415 reitti muutosta teemme tästä vaikka alueellisen kansan liikkeen.


    VastaaPoista
  36. Mikäli runkolinja 300 toteutuu sen reitti pitää olla: Luhtitieltä käännös Vihdintielle
    oikealle ja kilometrin päässä MC Donaldsin kohdalla taas käännös vasemmalle Ainontielle. Sitä pitkin Hämeenkylän kautta Pähkinärinteeseen kuten 322 nyt kulkee. Näin Hämeenkylä on mukana runkolinjassa ja vaihdot 311:een tai 331:een jäävät pois!
    Ja koko Hämeenkylä kiittää

    VastaaPoista
  37. Puollan JVJ66:n kantaa, 345 on erittäin tärkeä linja. Sujuva liikenneyhteys Askistosta ja Kalajärveltä juuri Konalaan ja Pitäjänmäkeen ja Haagan liikenneympyrän tienoille. Tästä eteenpäin on kyllä hyvin mahdollista edetä vaihdolla eri suunnille. Nykyisellään 345 palvelee niin opiskelijoita, työssäkävijöitä, kuin terveydenhuollon asiakkaitakin. Kuljen reitillä lähes päivittäin ja linja on hyvin suosittu kaikkina viikonpäivinä. Minulle sujuvuus tarkoittaa 30 min vuoroväliä. Kiitos!

    VastaaPoista
  38. Jos 431 jatkaa Martinlaakson liittymään asti, niin Kuninkaantammeen ja Silvolaan ei enää tule yhtäkään nopeaa ja suoraa yhteyttä Hämeenlinnanväylää pitkin. Voisiko 431 edelleen kulkea Kaivokselan liittymän kautta? Kuninkaantammeen keskustasta tuleva 43 on hidas, koska kiertää Haagan, Kannelmäen, Maununnevan ja Hakuninmaan kautta eikä siksi vastaa linjaa 431.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan! Vantaanlaaksontiellä täytyy säilyttää joku bussi, muuten tulee kohtuuton kävelymatka 560:n pysäkille (en ole matkaa mitannut mutta arvioisin että itselläni se tulisi olemaan n. 2 km).

      Poista
    2. Tuolla samaisella Vantaanlaaksontien pätkällä on Vetokannaksen suosittu uimaranta, jonne monet tulevat julkisilla, myös bussilla, jonka pysäkit ovat ihan alueen sisäänkäynnin edessä. Vantaan ja Hsl:n tavoite tuskin on yksityisautoiluun kannustaminen.

      Poista
    3. Tänä aamuna hyppäsin bussi nro 415:een Viherkummun pysäkiltä n. 6.44. Bussi oli lähestulkoon täynnä, ehkä 2-4 paikkaa oli vapaana. Bussista jäi useampi matkustaja ns Volvon ympyrän pysäkillä, oletan heidän vaihtaneen 560:aan. Samaiselta pysäkiltä kyytiin myös tuli matkustajia, he todennäköisesti Silvolan asukkaita.
      Bussi saapui Elielinaukiolle n. 7.14. Erittäin sujuvasti siis kulki liikenne tänään kyseiseen aikaan.
      Jäin miettimään miten me kyseisessä bussissa kyydissä olleet järjestämme työmatkamme jos/kun uusi suunnitelma toteutuu? Sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt niin kävelymatkat enemmän kuin tuplaantuvat ainakin itselläni ja Silvolan asukkailla, ja kuinka monelta menee vaihto 560:aan täysin mahdottomaksi? 'Linnuntietä' mitaten kävelymatkat saadaan näyttämään hyvinkin mitättömiltä mutta koska ihminen ei vielä toistaiseksi osaa lentää on matkat ajateltava ihan käveltynä kävelyteitä pitkin. Tuulessa ja tuiskussa, satoi tai paistoi, oli sitten tiet aurattu/hiekoitettu tai ei. Minkälainen sujuva vaihtoehto meille on tarjolla? 'Kokonaisuutena seudun joukkoliikennejärjestelmän voidaan kuitenkin nähdä tarjoavan aikaisempaa paremman saavutettavuuden koko alueelle' Mikä on tämä parempi 'saavutettavuus' Vantaanlaakso/Silvola alueilla kuin myös heillä ketkä olivat bussiin nousseet jo minua aikaisemmin ennen Vantaanlaaksontietä?

      Poista
    4. Tämä tukee ajatusta että 415 (400)säilytetään nykyisellään ajetaan 20 välein.
      431 ajetaan Myyrmäen ja Martinlaakson kautta ajetaan 20 välein.
      Kustannusvaikutus alentaa kustannuksia,

      Poista
    5. Lisäksi ne voidaan porrastaa ajamaan toisiinsa nähden 10 min välein.

      Poista
    6. Tämän aamun havainnot, linja 415 n. 6.43 Viherkummun pysäkiltä. Bussiin noustessa oli se lähes täynnä. Vaihtoja 560:aan useita henkilöitä molempiin suuntiin. Elielinaukiolle saavuttaessa bussissa enää 'kourallinen' matkustajia koska suurin osa jäi pois Mannerheimintien pysäkeillä. Ja että tämäkö linja 'kannattaa' lopettaa???

      Poista
  39. Minun kannalta hyvä suunnitelma mutta linjan 400 vuoroväli on aivan liian pitkä. Ruuhkassa 4-6 minuuttia on maksimi. Muuten joudutaan aivan varmasti Kaarelan kohdalla katsoa aamuruuhkassa kun täydet bussit ajavat ohi.

    VastaaPoista
  40. Ilmeisesti myöskään tässä uudessa suunnitelmassa ei ole suoraa bussiyhteyttä Hämeenkylästä Pointtiin Vantaalle/Jumboon (tai lähistölle)? Jos lapsia halutaan kasvattaa joukkoliikenteen käyttäjiksi, tulisi olla käytettävissä myös suoria bussilinjoja harrastuksiin kulkemiseen. Näitä ala-asteen alimmalla luokilla olijoita ei voi laittaa kulkemaan vaihtojen kautta, vaan matkustamisen tulisi olla yksinkertaista.

    VastaaPoista
  41. Nyt kun linja 421 tulee loppumaan ja linja 400 korvaa sen niin se voisi myös ajaa Laajavuorentien kautta.
    Nyt näyttäisi siltä että menee suoraan Kivivuorentietä.
    Myös Laajavuorentien suunnalla asuu paljon ihmisiä, joten heillä tulee paljon pidempi kävelymatka pysäkille. Se ei paljoa muutosta tarvitse tulevaan. Olisiko tämä mahdollista?

    VastaaPoista
  42. Lisäksi Laajavuorentielle suunnitellaan satoja asuntoja, eli millä logiikalla palvelua huononnetaan kun asutus kasvaa? Tuo kierros Laajavuorentien kautta ei matka-aikaa juurikaan pidennä.

    VastaaPoista
  43. Kuljen töihin bussilla 321. Ja tämä linja on nyt lakkautuksen alla. Kysymyksiä herää paljonkin: millainen tulisi olemaan uusi liityntälinja? Kuinka aikaisin joutuisi lähtemään,että ehtii 7.15 töihin? Kuinka tiheät vuorot olisivat? Kuinka kauan pitäisi odottaa liityntäbussia Vihdintien varrella? Sen vuoksi uskalsimme muuttaa tänne missä asumme, kun yhdellä bussilla pääsen hyvin töihin. Varmasti puhun monen muunkin puolesta, että ei hyvä idea.

    VastaaPoista
  44. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Ei todellakaan voi olla niin, että Myyrmäki-Elielinaukio Hämeenlinnantietä ajaa vain yksi linja ja että se on sama bussi, joka menee Martinlaaksoon. Täysin käsittämätöntä. Miettikää nyt vähän. Nyt on jo ruuhkaa molemmissa, jopa sunnuntaisin bussit täynnä. Eri linjat ehdottomasti Myyrmäkeen ja Martinlaaksoon ja kaksi linjaa Myyrmäkeen.Toinen toki voi tulla Martinlaaksosta niinkuin nyt on tullut 436, koko Louhelantietä pitäisi mennä bussi, kun Louhelaan ja Louhelantien varteen tulossa lisää asukkaitakin..Kaikki linjat eivät voi mennä vain Myyrmäentietä. Alempaa Louhelantietä on syytä mennä edes joku bussi. Myöhään illalla varsinkin ehdoton. Juna ei voi jäädä ainoaksi mahdollisuudeksi Louhelalaisille ja varsinkin kun mennään Hämeenlinnantielle tai Mannerheimintielle..Junat ovat myös niin täynnä jo nyt (ja lisää porukkaa tulossa), että on kohtuutonta, että Myyrmäkeen vain yksi linja ja vieläpä sama Martinlaakson kanssa.

    VastaaPoista

  46. Suora bussilinja 345 Rinnekodilta Helsinkiin on elintärkeä myös Otalammella asuville. Yksi syy Otalammelle asti muuttoon oli juurikin tämä 345 linja. Pääsen autokyydillä Mustavuoreen, josta nousen bussiin monta kertaa viikossa Helsinkiin, Ruskeasuolle, töihin. Joten JMA idea edes sinne menevästä bussista on loistava. Olen nähnyt iltaisin useamman muunkin hyppäävän bussista ulos Mustavuoren pysäkillä, ennen Rinnekotia, ja jatkamalla autokyydillä kohti Otalammen suuntaa. Olen ollut aikaisemmin vuosia sitten liityntäbussien varassa ja varsinkin talvikeleillä seisoin silloin useasti vaihtopysäkillä odotellen liityntäbussia, jota ei koskaan tullut tai myöhästyneenä siitä, koska ensinmäinen ei tullutkaan aikataulussa. Pimeällä ja pakkasella autotien varressa ei todellakaan ole nautinnollista odottaa bussia. Uskon ainakin, että itseltäni jää bussimatkat tekemättä ja alan ajamaan autolla päivittäin töihin, jos matka-aika pitenee entisestään. HSL menettää varmasti paljon rahaa tätä myötä, jos laidoilla asuvien matkoja hankaloitetaan entisestään. Harmittaa, koska olen ollut tyytyväinen vaihtoehtoiseen työmatkaan, ja olenkin aina suosinut julkisia autoilun sijaan, vaikkakin se vie pikkaisen enemmän aikaa. Mutta nyt menee kipukynnyksen yli, jos nämä suunnitelmat toteutuvat.

    VastaaPoista
  47. EspoonVanhakartanon ja Neppersin alueella eli Pitkäjärven rannalla asuville suoran linjan 321 lakkauttaminen on suuri heikennys. Mikään ehdotettu korvaava linja ( 321•Korvaavat linjat: 300, 565, 566) ei palvele Vanhakartanoa. Muutenkin linjastosuunnitelma on näköjään tehty lähinnä vantaalaisten ehdoilla.

    VastaaPoista
  48. HSL:n tärkein tavoite on näköjään saada ihmiset vielä enemmän yksityisautoilun käyttäjiksi. Tältä se ainakin vaikuttaa, kun oheista suunnitelmaa lukee. Vuorovälien näennäinen tihentäminen ei ole varmastikaan itseisarvo mikäli samalla joutuu käyttämään useita eri linjoja päästäkseen perille. Loppujen lopuksihan kokonaisajoaika pitenee moninkertaiseksi ja suuri osa ajasta kuluu tuulessa ja tuiskussa seuraavaa bussia odotellessa. Omalla autolla olet jo perillä. Onko HSL:n tavoite saattaa nyt pohjois-espoolaiset yhtä huonon asemaan kun etelä-espoolaiset, jotka Länsimetron tulon jälkeen joutuvat käyttäämään useampaa kulkupeliä päästääkseen Helsinkiin. Kaikenkaikkiaanhan esim. Vanhakartanosta tehtiin jo syksyllä 2018 matkustaminen hankalammaksi Etelä-Espooseen, kun linjan 533 päätepysäkki siirrettiin Järveperään kuulemma kustannussyistä. Kustannussyistähän kannattaisi lopettaa bussilinjat kokonaan keskipäivän aikoihin täältä kaupungin laidalta, kun on niin vähän matkustajia. KOhtahan ei sitten Vanhakartanosta tosin kuljekaan mitään linjaa.

    VastaaPoista
  49. Linja 321 on tärkeä pohjoisespoolaisille. Yksi suora linja Helsinkiin on syytä säilyttää. Iltaisin suorat bussilinjat ovat myös turvallisuuskysymys. Tunnen monia, jotka juuri siksi valitsevat iltaisin suoran bussilinjan vaihdollisen sijasta. Yöbussiliikenne Lähderanta/Lippajärvi-alueelle on nyt hyvää; sekin heikkenee, jos 321 (sen yövuoro) lopetetaan. Erityisesti yölinjat ovat tarpeellisia jo pelkästään matkustajaturvallisuuden vuoksi, ettei tarvitse yksin odottaa jossakin tien varressa pimeällä pysäkillä.

    VastaaPoista
  50. Runkolinjan 400 kulku suunniteltava Laajavuorentien kautta, alue kovassa kasvussa ja nyt on pienten lasten kanssa kulkevat ja huonojalkaiset unohdettu kokonaan.
    Linjan 565 päätepysäkki säilytettävä Vantaankoskella, ja kulku silläkin Laajvuorentien kautta.

    VastaaPoista
  51. 321 linja ehdottomasti säilytettävää! Nopein suora yhteys Laaksolahdesta Helsinkiin. Monesti tulee palamaan kotiin iltaisin Helsingistä ja se on aina tupatäynnä! Turvallisuussyistä itse myös valitsen kyseisen bussin Leppävaaran vaihdon sijaan. Paras bussi ikinä!

    VastaaPoista
  52. Miten esim. bussilinjan 321 lakkauttamisessa on huomioitu etenkin ilta-aikojen turvallisuustekijät? Kuten edellinenkin kommentoija huomautti, ovat suorat linjat etenkin ilta-aikaan täynnä, koska moni valitsee tämän vaihtoehdon mieluummin kuin vaihdon syrjäisillä bussipysäkeillä tai juna-asemilla. Tämä koskee etenkin alueen nuoria, joille tämä uudistus tarkoittaisi oleellista huononnusta ja aiheuttaa turhaa huolta ja riskejä liikkumiseen.
    Voisiko siis ajatella, että suora linja liikennöisi arki- ja viikonloppuiltaisin, jolloin linjalle selkeä kysyntä, ja päiväsaikaan kulku esim. Lippajärveltä Helsingin keskustaan toimisi tällä ehdotetulla liityntäliikenteellä?

    VastaaPoista
  53. Hämeenkylässä asuvana huomaan, että tämä alue on kokonaan jätetty linjojen ulkopuolelle. Mikään bussi ei kierrä enää tätä kautta!! On kävelävä pitkiä matkoja. Kaikille se ei ole mahdollista. Entä miten täältä kuljetaan Meilahden sairaalaan töihin, joka on suuri työnantaja? Itse tein aikoinaan kolmivuorotyötä. Linjat 345, 342 ja 363,(nyt322) palvelivat hyvin. Sunnuntai-aamuisin oli vaikeinta, kun vuoro alkoi 7:15, miten päästä bussilla töihin.
    Liityntälinjat tosi epäkäytännöllisiä! Taas saat odottaa säässä kuin ssäässä. Toivon, että huomioisitte tämän Hämeenkylän asukkaiden liikenneyhteydet suotaam vihdintien väylää pitkin Helsinkiin ja Meilahteen!

    T: Anja Palmén
    ent. sairaanhoitaja, nykyään eläkeläinen
    Anja Palmén, ent. sairaanhoitaja, nyt eläkeläinen.

    VastaaPoista
  54. 566 ei mitään Järvenperän kierroksia vaan jatketaan normaalia hyväksi havaittua reittiä. 30min matka-aika vaihtuu 1h. Nykyinen linja jatkukoon ja tiheämpi vuoroväli.

    VastaaPoista
  55. Tässä ajatus:

    Runkolinja 300:n vuoroväli on ruuhka-aikana 6-8 min., muuten 10 min. paitsi sunnuntaina 15 min.
    Jatkoyhteys 565:n (H:ki-Pohjois Espoo) vuoroväli ruuhka-aikana 10 min., muuten 20 min. ja la-su 30 min.
    Kun runkolinja 300 on tullut Pähkinärinteen pysäkille, missä siis pitää vaihtaa 565:seen, on siellä arkisin 2 bussilastia 300:n matkustajia odottamassa ja la-su siellä on 3 busslilastia 300:n matkustajia odottamassa.
    Miten HSL voi taata että kaikki mahtuu yhteen 565:seen kun siellä on jo matkustajia kun se tulee pysäkille?

    Ilmeisesti ei mahdu!!

    Eli, ainoa järkevä ratkaisu on säilyttää linja 321.

    Tulee olemaan mielenkiintoista seurata huomioiko HSL meidän maksavien asiakkeiden mielipiteitä ollenkaan.

    VastaaPoista
  56. Vantaankosken asemalta / aseman ohi pitkin Martinkyläntietä ei sitten pääse taas millään??? Juuri kun Vantaankosken asemalle/-lta saatiin Martinkyläntien varressa olevilta työpaikoilta useampi / tiheämpi yhteys juna-asemalle, niin nyt mennään sitten taas ojasta allikkoon.

    Itse kuljen Oulunkylästä Hämeelinnantien varteen ja siitä on päässyt hyvin 436 tai 435 bussilla suoraan Martinkyläntien varressa oleviin työpaikkoihin. tai vaihtoehtoisesti Oulunkylästä Vantaankosken asemalle ja siitä ko.busseilla Martinkyläntielle. Joka aamu vantaankosken asemalta tulee kymmeniä matkustajia Martinkyläntie 40-50 sijaitseviin yrityksiin...

    Miksi kaikki linjat siirretään kulkemaan Myyrmäen kautta????

    VastaaPoista
  57. Hei! Tuossa tekstissä lukee: Lisäksi koko suunnittelualueelta on ollut tavoitteena tarjota vaihdoton yhteys runkoliikenteen (junat ja runkobussilinjat) äärelle. Yhteydet Helsingin keskustaan on pyritty järjestämään siten, että matka sisältää korkeintaan yhden vaihdon.


    Miten sitten selitetään linjan 321 lopettaminen. Ehdottomasti erittäin huono idea. Bussi on paljon käytetty, palvelee erilaista asiakaskuntaa ja on usein täynnä. Järvenperän liikenneyhteydet huononevat tällä. Linja on ollut ainut suora yhteys Helsinkiin. Lisäksi se on ainut yhteys kätevästi mm. Konalaan ja Meilahteen. Etelä-Espoossa on jo nähty, miten paljon ongelmia tuli suorien linjojen lopettamisesta. Linja 321 on usein jo hyvin täynnä kun ehtii Vantaan puolelle ruuhka-aikoina. Ja siellä sitten jatkossa täydet bussit tyhjennetään toisiin täysiin busseihin. On myös nähty, että kun tulee vaihto, niin aina matka-aika pitenee. Vaihdot eivät koskaan mene niin kuin on suunniteltu.


    Tämä tarkoittaisi siis että Järvenperästä ei käsittääkseni olisi yhden vaihdon reittiä linjalle 300. Tuossa tekstissä luvataan YHTÄ VAIHTOA. Minusta vaikuttaa että täältä olisi kaksi vaihtoa??!! Valitettavasti kaikki eivät täältä menee Leppävaaraan tai Helsingin keskustaan. Eli siis oman auton käyttöön taas ihmisiä ohjataan, vaikka tavoite olisi päinvastoin. Viime aikaiset muutokset julkisessa liikenteessä eivät kannusta sen käyttöön.

    VastaaPoista
  58. Ei kaikki bussin käyttäjät ole menossa Helsinkiin. Monet autottomat tarvitsevat bussikyytiä myös ruokakaupassa käymiseen. Siksi olisi tärkeää, että busseja kulkisi myös lähiöiden reunamilla. Uudessa suunnitelmassa esim. Raappavuorenkujan pysäkki jäisi täysin käyttämättä linjan 421 lopettamisen yhteydessä. Matka kotiin lähimmältä pysäkiltä tarkoittaisi pitkän ylämäen kiipeämistä. Ei ihan helppoa vanhuksille tai muuten vaikeasti liikkuville kauppaostosten kantajille.

    VastaaPoista
  59. Linja 321 on erittäin tärkeä työmatkalaisille ja Espoolaisille, jotka käyvät lukiota mm. Vihdintien lähettyvillä esim. Apollon lukiota ja Pohjois-Haagan yhteiskoulua käyville. Varmaan sama linja on myös tärkeä Helsingingin keskustan suunnalta näihin kouluihin tai esim.Konalan teollisuusalueelle. Bussi on usein täynnä. Toivottavasti linja säilyy, jotta monen arki ei hankaloituisi.

    VastaaPoista
  60. 321 linja olisi oikein mukava pitää käynnissä. Helpottaa kummasti matkustamista Konalan tienoilla ja siitä eteenpäin keskustaan. Samoin oma työmatkani Arabiaan on nopeampaa ja selkeämpää 321 kuin vaihtoehdolla. Esim. arkielämässä muutenkin lapset on helppo viedä Konalan HopLoppiin, muuten menee aika kikkailuksi rattailla ja muutamilla eri ajoneuvoilla. Säilyttäkää siis 321, moni elämä on helpompaa.

    VastaaPoista
  61. Mikäs runkoreitti sellainen on, mikä kiertää Pähkinärinteen mutkat, liikennevalot ja varsinkin hidastetöyssyt? Suoraa reittiä Vihdintietä pitkin ja hieman mietintää kuinka vaihtopusäkit saadaan järjestettyä.

    VastaaPoista
  62. Nämä HSL:n ajatukset matkojen tekemisestä kahdella ja useammalla vaihdolla ovat aika syvältä. Nyt on työmatkalla voinut istua penkillä tai seisoa sopivassa kohtaa koko matkan ja lukea lehteä/kirjaa/kännykkää. Jatkossa pitää kyttäillä vaihtopaikan lähestymistä, etsiä seuraavasta bussista uusi oma paikka ja kaivaa-availla keskeytynyt lukukokemus taas hollilleen. Työmatka on ollut mahdollisuus irrottautua arjen hulinasta (ja stressistä) - ei enään jatkossa.

    VastaaPoista
  63. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  64. Viikonlopun 1-2.12.2018 Vantaan-Sanomia lukiessani huomasin artikkelin Vantaan Aviapolis kaupunginosan sinänsä hienoista suunnitelmista vähentää autoilua hyvillä ja kehittyneillä joukkoliikenne yhteyksillä.

    Tätä vastaan suuresti kummastuttaa HSL:n uudet linjasto suunnitelmat jossa ollaan lakkauttamassa hyvin toimiva linja 415 (Elielinaukion-Helsinki Vantaa lentokenttä).

    Suora yhteys linja 415 Helsinkiin Hämeenlinnanväylän kautta, ollaan lopettamassa aviapolis-pakkala- ylästö-vantaanlaakso-silvola kaupunginosista.

    Linja 415 palvelee aviapolis- lentokenttä alueen yrityksien työmatkaliikenteen tarpeita pakkala- ylästö-vantaanlaakso-silvola-Hämeenlinnanväylällä…Helsinki) ja päinvastoin aviapolis…Hämeenlinnanväylä väliseltä alueelta esim. Hesperian sairaalat työntekijöitä ym. työpaikat.
    Varsinkin lentokentän ja sairaaloiden työntekijöille tarpeellinen myöhäisliikenne 415 kulkee aamuyöhön saakka.

    Linja 415:a yhteys runkolinja 560:n silvolassa on yhteyttä käyttävien kommenteissa sujuva ja toimiva.

    HSL:n mukaan siirrytään ruuhka painotteisesta liikenteestä tiheään vaihdolliseen liityntä-liikenteeseen.
    Se että kahden olemassa olevan 571;573 Vantaan sisäisen linjan vuoroväliä tihennetään osalla aikaa vuorokaudesta ei todellakaan korvaa suoraa linjaa 415 Helsinkiin.
    Muutos heikentää k.o alueen Avapolis-Silvola joukkoliikennepalveluita lisää matka-aikaa ja hankaloittaa( 1-2 vaihtoa/matka) liikkumista joukkoliikenteessä.

    Suunnitteilla oleva muutos vähentää joukkoliikenteen käyttäjiä (toimiva yhteys muuttuu vähemmän houkuttelevaksi) lisäksi mielestäni ei voi olla kustannustehokasta joukkoliikennettä palvella pienempää määrää asiakkaita tyhjemmillä (ruuhka-ajan ulkopuolella 10 min välein) busseilla mitä täydempiä bussi sitä kannattavampi toiminta.












    VastaaPoista
  65. Olen 13-vuotias, mutta tämä on niin tärkeä aihe minulle ja monille muille joten päätin kirjoittaa tänne. Menen nykyään joka päivä kouluun bussilla 321 ja tulen aina kotiin samalla bussilla. Mietitäänpä hieman: käyn koulua Etelä-Haagassa. Nykyään koulumatkani kestää noin 45 minuuttia. Tämän uuden "parannuksen" johdosta matka kestäisi paljon kauemmin, sillä joutuisn vaihtamaan bussilinjaa. Se, että pääsee Espoosta suoraan Helsingin keskustaan, on erittäin kätevää. Mielestäni hyvä ratkaisu olisi Helsingin keskustaan pääsystä seuraava: Esimerkiksi Talontieltä ja muilta suosituilta bussipysäkeiltä menisi runkolinja suoraan Helsingin keskustaan. Eli busseja menisi suosituille pysäkeille ja siitä runkolinja veisi suoraan Helsingin keskustaan. Tämä kysienen linja, 321 on suosittu linja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hsl:län työntekijöitä on tullut kouluuni puhumaan siitä, kuinka tärkeää joukkoliikenne on. Hsl on tainnut unohtaa sen faktan. Jos tämä "parannus" astuisi voimaan, joukkoliikenne vähentyisi ja omilla autoilla liikkuminen yleistyisi. Kun kerran jo pääkaupunkiseudulla ollaan näin hyvässä tilanteessa, miksi alkaa muuttamaan. Nykyään Suomessa aika moni kulkee julkisella liikenteellä, mutta uskallan väittää, että Espoon ja Helsingin seudulla tämän uudistuksen myötä tilanne tulee muuttumaan aika rajusti. Esimerkki nykyisestä linjasta ja uudistuksen jälkeen: Sinulle on tullut kaveri kotiisi vierailulle. Hän asuu keskustassa.
    Kaveri: Miten pääsen takaisin kotiini keskustaan?
    Sinä: Ota 321 ja mene sillä päätepysäkille.

    versus

    Kaveri: Miten pääsen kotiini keskustaan?
    Sinä: Mene bussilla 565 Vihdintielle ja ota siitä 322. Ei kun ai niin, sitäkään ei enää ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus. Linjan 321 käyttäjät eivät suinkaan kaikki kulje Helsingin keskustaan! Linja 321 on säilytettävä nykyisellään.

      Poista
  66. Jupperista kuljetaan meidän perheessä päivittäin bussilla 321 kouluun Etelä-Haagaan ja töihin Ruskeasuolle ja Töölöön. Linjan 321 lakkauttaminen tuhoaa tämän yhteyden. Linja 218 on koulu- ja työmatkoille tälle välille päivittäiseen elämään kelvottoman hidas kiemurtelevan reittinsä vuoksi. Meiltä ei mene mitään muuta julkisen liikenteen yhteyttä Haaga-Töölö akselille ja tuntuu täysin kohtuuttomalta lakkauttaa 321. Bussi Leppävaaraan ja juna sieltä ei auta tälle reitille lainkaan. Bussin vaihto Vihdintiellä bussista 565 bussiin 300 on varsinkin lapsille pimeässä ja räntäsateessa ison risteyksen yli pysäkiltä toiselle hankalaa ja vaarallista (eikä kyllä houkuttele aikuisiakaan). Tämä uusi linjasuunnitelma ei todellakaan edistä jupperilaisten joukkoliikenteen käyttöä, mikä nykyisessä ilmastonmuutostilanteessa tuntuu käsittämättömältä politiikalta.

    VastaaPoista
  67. Vapaalan keskiosan läpi kulkeva suora linja Hki:iin/Mannerheimintie tulee säilyttää. Kävelymatkat täältä Luhtitielle tai Vihdintielle ovat liian pitkiä. Ei vanhempi väki varsinkaan niille lähde tassuttelemaan, edeltävissä keräilyissä jo täyteen tulleille busseille. Nykyinen 332 on edes jonkinmoinen yhteys, kehno sekin harvoine vuoroväleineen. Omien autojen käyttö noilla suunnitelmilla vain jatkuu ja lisääntyy, etenkin työmatkalaisilla.
    Pyrkimyksissänne mennään ojasta allikkoon mitä tulee Vapaala-Varisto-Hämeenkylä alueelta liikkumiseen.

    VastaaPoista
  68. Kylläpä on ylimielistä asukkaiden kyykyttämistä lopettaa ainoa, jo nykyiselläänkin harvakseltaan kulkeva linja 321. Onko tarkoituksena lisätä yksityisautoilua, vai halutaanko vain vaikeuttaa asukkaiden liikkumista? Pysykööt kotonaan. "Pyrimme siihen, että matkassa olisi vain yksi vaihto" Kylläpä on järjenvastaista touhua. Mikä siinä päättäjiä ärsyttää, että matkustaja pääsee yhdellä bussilla suoraan Helsingin keskustaan. Pelkääkö Vantaa, että joku sen asukas käyttää eurojansa vihatussa pääkaupungissa, eikä maaseutupitäjä Vantaalla? Tehdään siis matkustaminen kuntarajan ylimahdollisimman hankalaksi. Kyllä on ala-arvoista suunnittelua.

    VastaaPoista

  69. Kaivoksela-seuran kommentit linjastoluonnokseen /luonnos 1 bys IAS

    Palveluluokituksessa Kaivoksela on merkitty kolmen tähden alueeksi, kun paras luokitus on neljä tähteä. Edellisessä linjastouudistuksessa etenkin ylä-Kaivokselan palvelutaso heikkeni paljon, kun Kaivokselan suora yhteys Helsingin suuntaan poistettiin ja viikonlopun yhteydet Myyrmäkeen heikkenivät olennaisesti.
    Seutuliikenteen palvelutason voimakas heikkeneminen ylä-Kaivokselassa jatkuu tässä luonnoksessa. Helsinkiin suuntautuvassa seutuliikenteessä ylä-Kaivokselalaisten lähimmät pysäkit ovat Hämeenlinnannäylän ja Vantaanlaaksontien varressa. Hämeenlinnanväylää kulkee nyt seutulinja 421 ja U-liikenteen busseja, joiden määrä on vähentynyt, kun yhä useampaan reittiin on ilmestynyt merkintä X tai moottoritietä pitkin, mitkä tarkoittavat, että HSL-liput eivät kelpaa. Vantaanlaaksontietä kulkevat seutulinjat 415 ja 431.
    Suunnitelman mukaan ylä-Kaivokselaa palvelisi jatkossa vain yksi seutulinja, 431, jonka vuoroväli olisi olennaisesti harvempi kuin yksin nykyisen seutulinjan 421. Alueen palvelutasoa heikentää myös linjojen 415 ja 431 poistuminen sekä se, että U-linjojen määrän tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Tähän varmaan HSL:n suunnittelijat sanoisivat, että kävelkää Vaskivuorentien varren pysäkille. Sinne on kuitenkin ylä-Kaivokselasta reilu kilometrin kävelymatka, johon sisältyy liukkailla keleillä vaarallinen Vaskivuorentien alitus. Ei kai tällainen palvelutaso kuulu alueelle, jonka joukkoliikenteen palvelutaso pitäisi olla luokituksen mukaan toiseksi paras.
    Jos ylä-Kaivokselan seutuliikenne on vain vuoron 431 varassa, sen vuoroväliä tulee tihentää olennaisesti, vähintään nykyisen 421:n tasolle ja lisäksi taata, että kaikki Nurmijärveltä ja Hyvinkäältä tulevat bussit ovat U-linjoja, jotka ottavat seutulipulla matkustavia myös Vantaan alueelta. Edellisen linjastouudistuksen yhteydessä Kaivokselan suoran yhteyden poistamista perusteltiin mm. U-linjojen palvelulla HSL-liikenteen lisäksi.
    Positiivista suunnitelmassa on, että viikonlopun liityntäliikenteen vuoroja Myyrmäkeen on kahdesti tunnissa, kun niitä on nyt kerran tunnissa. Myyrmäen pysäkin sijainti vaikuttaa paljon tulevan linjan 334 todelliseen palvelutasoon. Ehdotamme, että sekä Kaivokselasta tullessa että Kaivokselan suuntaan mennessä Myyrmäen keskustan pysäkki on sama kuin tällä hetkellä linjalla 412 eli laituri 14. Toinen palvelutason kannalta tärkeä asia on, että Kaivokselan suuntaan mennessä linjalla 334 on aikataulun mukainen lähtöaika Myyrmäestä, jolloin matkustajien ei tarvitse arvuutella, milloin bussi ehtisi Askistosta Myyrmäkeen.
    Suunnitelman mukaan Silvolan alue jää linjojen 415 ja 431 poistuessa vaille suoraa seutuliikenneyhteyttä Helsingin suuntaan. Vaihdollinen yhteys linjalta 560 Kaivokselan "ostoskeskuksen" kohdalta pidentää matka-aikoja tuntuvasti ja sisältää liukkailla keleillä vaarallisen Vaskivuorentien alituksen. Silvolan alueelta ei uudistuksen jälkeen ole linjojen 415 ja 431 poistuttua kohtuullisten kävelymatkojen päässä olevaa yhteyttä pohjoisen suuntaan Kivistöön tai Jumboon ja lentoasemalle, puhumattakaan esim. Katriinan sairaalasta, jonka yhteyksiä heikennettiin todella paljon edellisessä uudistuksessa. Yhden seutulinjan säilyttäminen Vantaanlaaksontiellä olisi Silvolan alueen asukkaiden kannalta tärkeää.
    Linja 415 palvelee tällä hetkellä Silvolan, Vantaanlaakson ja Ylästön alueen suorana yhteytenä sekä Helsingin suuntaan että lentoasemalle. Sillä on tärkeä merkitys myös Helsingin puolella Hämeenlinnanväylän varren suorana yhteytenä lentoasemalle. Sen säilyttämiseen on siis vahvoja perusteita paitsi Vantaan, myös Helsingin puolella.

    9.12.2018 Vantaa
    Kaivoksela-seura ry
    Anitta Koivisto, puheenjohtaja

    VastaaPoista
  70. Ylästö kannattaa 415 kommenttia.

    VastaaPoista
  71. Linjan 321 lopettaminen olisi malliesimerkki suunnittelijoiden vieraantumisesta todellisuudesta. Linjan lopettaminen ohjaisi juuri päinvastaiseen suuntaan, mihin kansalaisia opastetaan. Yksityisautoilu kasvaisi ja päästöt kasvaisivat. Ympäristömme kuormittuisi lisää hiukkaspäästöistä. Tätäkö päättäjät lyhytnäköisillä säästötalkoilla ajavat? Uskoisin linjan 321 olevan kaiken lisäksi kannattavan. Se on ainoa järkevä linja matkustaa, varsinkin iltamyöhällä, lähiöömme. Jos suunnittelijoiden joukossa on naisia, niin voisi olla valaisevaa mennä pimeän aikaan Leppävaaran asemalle odottamaan jatkoyhteyttä. Ainakin vaimoni kokee siellä olonsa turvattomaksi.

    VastaaPoista
  72. Vielä viime hetken kommenttina: Kulloonmäen / Nepperin / Vanhakartanon motittaminenhan muusta Espoosta alkoi jo viime syksynä, kun 533:n päätepysäkki siirrettiin Järvenperään. Jos linjastouudistus viedään kaikesta huolimatta läpi ja HSL:n virkamiesten tahtotila kaupungin asukkaiden ja veronmaksajien elämän hankaloittamisesta toteutuu, järjestetään kuitenkin mahdollinen liityntäliikenne kulkemaan kohti luonnollista suuntaa em. kaupungin osa-alueista eli Leppävaaraan ja Matinkylään. Siellä kuitenkin ihmiset täältäkin Espoon suunnalta pääasiassa asioivat, eivät missään Vantaalla.

    VastaaPoista
  73. BUSSILINJA 321 ON LAAKSOLAHDEN JA JUPPERIN ALUEEN ASUKKAILLE ERITTÄIN TÄRKEÄ
    JA TULEE SÄILYTTÄÄ

    Asia: Asukasyhdistyksen kannanotto Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelmaan liittyen myös Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelmaan

    HSL:n suunnitelmaluonnosten mukaan bussilinja 321 lopetettaisiin. Tämä on Laaksolahden alueen asukkaiden etujen vastaista, ja pidämme sitä erittäin huonona.

    Lopettamisajatus on saattanut syntyä kahden eri suunnittelun väliinputoamisessa (Pohjois-Espoo ja Leppävaara sekä Hämeenlinnanväylä ja Vihdintie); Laaksolahti on monitahoinen alue reittien 2xx ja 3xx välissä ja vaikutusalueella.

    Bussilinja 321 palvelee Laaksolahden ja Jupperin sekä yleisemminkin Pitkäjärventien ympäristön asukkaita hyvin erityyppisessä liikkumisessa. Linjaa tulisi tarkastella paitsi työmatkalinjana Helsingin keskustaan, myös lähiliikennelinjana esim. Konalaan, Pitäjänmäelle ja Haagaan:
    – Konalassa, Pitäjänmäellä ja Haagassa on työpaikkakeskittymä, jonka merkitys tulevaisuudessa voimakkaasti kasvaa (kaupunkibulevardit).
    – Vihdintien ja Mannerheimintien varrella on useita kouluja, joihin myös kuljetaan Laaksolahdesta. Vaihdot ovat koululaisille raskaita.
    – Konalassa on useita urheiluhalleja, joihin nuorten olisi hyvä päästä varusteineen suoralla bussiyhteydellä.

    Useat yhdistystämme lähestyneet alueen asukkaat ovatkin ilmoittaneet ryhtyvänsä jälleen käyttämään autoa työmatkoillaan, mikäli Pitkäjärventieltä ei pääsisi vaihdotonta yhteyttä käyttäen esim. Konalaan ja Haagaan. He ovat myös arvioineet autonkäyttönsä lisääntyvän lasten ja nuorten harratuskuljetuksissa.

    HSL:n ei muutenkaan tulisi lakkauttaa suoria bussiyhteyksiä Helsingin keskus-taan. Erityisesti vaihdot bussista bussiin koetaan hankalina, aikaavievinä, epäluotettavina ja turvattomina.

    Edellä luetelluista syistä esitämme, että bussilinja 321 liikennöi myös tulevaisuudessa tiheänä ja suorana yhteytenä Pitkäjärventien ja Vihdintien kautta Helsingin keskustaan.

    Yhdistyksestä: Laaksolahden huvilayhdistys LHY ry on Espoon Laaksolahdessa toimiva, vuonna 1943 perustettu asukasyhdistys. Sen pientalovaltaisella toimialueella on noin 1900 kotitaloutta, ja jäseniä sillä on yli 300. Yhdistyksen tarkoituksena on mm. valvoa toiminta-alueensa asukkaiden yleisiä ja yhteisiä etuja kaupunginosaan liittyvissä rakentamis- ja kehittämishankkeissa sekä edistää asuinalueensa viihtyisyyttä.


    Ystävällisin terveisin

    Espoossa 9.12.2018
    Laaksolahden huvilayhdistys LHY ry


    Erkki Torkkeli, puheenjohtaja

    Mika Holmström, varapuheenjohtaja

    VastaaPoista
  74. Edellisessä linjastouudistuksessa ylä-Kaivokselan palvelut heikkenivät ratkaisevasti, kun suora seutuliikenteen yhteys Helsingin suuntaan lopetettiin. Sen jälkeen lähimmät seutuliikenteen pysäkit ovat Hämeenlinnanväylän (linja 421 ja U-linjat) ja Vantaanlaaksontien (linjat 415 ja 431) varrella.

    Suunnitelman mukaan ylä-Kaivokselaisia palvelisi jatkossa vain yksi seutulinja, uusi 431, jonka vuoroväli olisi selvästi harvempi kuin yksin nykyisen seutulinjan 421. Vantaanlaaksontietä kulkevia linjoja ei enää olisi eikä U-linjojen tulevasta määrästä ole mitään tietoa. Vantaan alueella pysähtyvien U-linjojen määrä on viime aikoina vähentynyt. Vaskivuorentien pysäkille on pohjoisimmasta Kaivokselasta edellä mainittuja pysäkkejä selkeästi pidempi matka ja siinä on Helsinkiin päin mentäessä alitettava Vaskivuorentie.

    Vaskivuorentien alitus on talviaikaan vaarallinen, koska luiskat ovat aika jyrkät ja usein liukkaat, kun niitä ei hiekoteta riittävästi. Hiekoitus on ollut puutteellista myös alikulussa, jossa vesi usein seisoo ja jäätyessään muuttuu tosi vaaralliseksi. Vaarallisuutta lisää alikulkutunnelin heikko valaistus.

    Jos ylä-Kaivokselan seutuliikennettä palvelee jatkossa on vain linja 431, sen vuoroväliä tulee tihentää olennaisesti, vähintään nykyisen 421:n tasolle. Lisäksi HSL:n tulee toimia niin, että jatkossakin on riittävästi U-linjoja, jotka ottavat seutulipulla matkustavia myös Vantaan alueelta. On muistettava, että Vantaallakin on mm. Vanhan Hämeenlinnantien ja Klaukkalantien varrella alueita, joiden joukkoliikenne on pelkästään U-linjojen varassa.

    Vantaan sisäisenä linjana Kaivokselaa palvelisi jatkossa linja 334. Jotta se olisi sujuva asiointilinja ja siltä olisi sujuva ja turvallinen vaihto junalle, sen pysäkin Myyrmäen keskustassa tulisi olla sama kuin tällä hetkellä linjalla on 412 eli laituri 14. Lisäksi olisi tärkeää, että Kaivokselan suuntaan mennessä linjalla 334 on aikatauluun merkityt lähtöajat Myyrmäestä.

    Suunnitelman mukaan Silvolan alueella ei olisi enää suoraa seutuliikenneyhteyttä Helsingin suuntaan. Kävelymatkasta seutuliikenteen pysäkeille tulisi pitkä ja vaihdollinen yhteys olisi hankala ja siinä olisi jo aiemmin selostettu Vaskivuorentien alitus, joka on talvisin vaarallinen. Myös yhteys pohjoisen suuntaan, mm. Kivistöön ja Katriinan sairaalaan muuttuisi nykyistäkin paljon hankalammaksi. Silvolan asukkaiden kannalta pidän tärkeänä yhden seutulinjan säilyttäminen Vantaanlaaksontiellä. Sillä seutulinjalla olisi mahdollista säilyttää myös Ylästön alueen suora yhteys Helsingin suuntaan.

    VastaaPoista
  75. Paljon on mielipiteitä annettu. Minusta johtopäätös on ettei annettu suunnitelma ole toteuttamiskelpoinen. Koko muutoshanke on palautettava takaisin virkamiesten pöydälle. Suoria linjoja ei voi poistaa. Pohjois-Espoon julkisen liikenteen kehittämisessä alettiin mennä hakoteille jo 2016 kun metron tulemisen verukkeella alettiin linjastoja muutella. Niipperistä loppui silloin jo liikenne suoraan Vihdintietä Pitäjänmäen työpaikkakeskittymään ja moni siirtyi oman auton käyttöön.
    Esitettyä suunnitelmaa ei saa hyväksyä ja kuntalaisten ääntä pitää kuunnella.

    VastaaPoista
  76. Hei. Erittäin toivottavaa Vantaan Vapaalan suhteen olisi, että suora yhteys Helsingin keskutaan eli linja 332 säilyy. Kaikkea ei voida laskea kehäradan varaan ja kun ns. syöttöliikenne kehäradan asemille eli Vapaalassa linja 335 kulkee käsittämättömän harvoin ja aikataulut ovat äärimmäisen epäluotettavia, ajatus kehäradan käyttämisestä on torso.
    Ilmiö on aika tavalla sama kuin Espoossa länsimetron kanssa: suorat yhteydet Helsinkiin lopetettiin, jolloin hyvin paljolti ihmisten työmatkat Espoosta Helsinkiin pitenivät puolesta tunnista jopa puoleentoista tuntiin, kun bussit vievät ihmisiä enää vain Matinkylään ja muille metron asemille.

    Junaliikenteen ohella on säilytettävä suorat yhteydet Helsinkiin - esim juuri tuo 332 - ja lisäksi Vihdintien linjat. Helsingin keskustan ruuhkat eli Mannerheimintie on Helsingin kaupungin heiniä ja heille tulee selkeästi ilmaista, ettei joukkoliikennettä voi torpata sillä tavalla kuin on tehty = Mannerheimintie on ollut pullonkaula jatkuvien remonttien takia jo vuoden-parin ajan.
    Vielä totean, että vaihtoehtona toki on se, että linjat lakkautetaan ja kaikki yritetään ajaa kehäradan käyttöön, mistä seuraa sitten se, että ihmiset alkavat kulkea paljon enemmän autolla keskustaan. Pakottaminen toimii kovin harvoin ja HSL:n on hyvä huomioida tämä.
    T. Petteri Lautamäki

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.